Suomi
Gamereactor
uutiset
The Witcher 2: Assassins of Kings

CD Projekt Red ei aio remasteroida ensimmäisiä Witcher-pelejä

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Oletko tutkinut The Witcher 3: Wild Huntin maailman jokaisen nurkan ja haluaisit sukeltaa Geraltin aikaisempiin seikkailuihin remasteroitujen versioiden myötä? Ajatus ei tunnu aluksi lainkaan hullummalta, sillä edelliselle konsolisukupolvelle julkaistuista peleistä on nähty jo vino pino erilaisia uusioversioita. Valitettavasti ensimmäisistä Noituri-sarjan peleistä ei todennäköisesti kannata odottaa remasterointeja.

Marcin Momot on todennut Twitterissä, että hän pitää ajatuksesta julkaista ensimmäiset osat uudelleen. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin sanoo, että näin ei tule todennäköisesti koskaan käymään.

Playstation 4:llä aikaisempia seikkailuja ei siis nähdä, mutta Xbox Onella pelaileville on tiedossa ainakin pieni iloinen uutinen. The Witcher 2: Assassins of Kings on tällä hetkellä 26. suosituin peli listalla, jossa tiedustellaan pelaajien toiveita taaksepäin yhteensopivista peleistä. Ehkäpä sen maailmaan voi tulevaisuudessa hypätä tätä kautta myös Xbox Onella.

The Witcher 2: Assassins of Kings

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Nappaa The Witcher 2 ilmaiseksi Xbox Onelle

Nappaa The Witcher 2 ilmaiseksi Xbox Onelle

UUTINEN. Kirjoittaja Arttu Rajala

Major Nelson on julkistanut 10 uuden Xbox 360 -pelin listan, jotka liittyvät Xbox Onen yhteensopivuuden piiriin. Koko listan voi katsoa alta, mutta merkittävin näistä...

8
Kokeile The Witcher -sarjaa ilmaiseksi

Kokeile The Witcher -sarjaa ilmaiseksi

UUTINEN. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

Eikö Titanfallin betakutsua ole kuulunut? Kaipaatko viikonloppuun jotain muuta pelattavaa? Steamissä voi tänä viikonloppuna pelata The Witcheriä ilmaiseksi.

0
The Witcher kirjoissa ja peleissä

The Witcher kirjoissa ja peleissä

ARTIKKELI. Kirjoittaja Markus Hirsilä

The Witcher on viime vuosien suosituimpia roolipelisarjoja. Markus Hirsilä syventyi sarjan lähdemateriaalina toimiviin Noituri-kirjoihin ja peilaa pelejä niihin.



Ladataan seuraavaa sisältöä