Capes on vuoropohjaisen strateginen

Supersankareita on jo liiaksi joka puolella viihteessä, joten Spitfire Interactiven vuoropohjainen strategiapeli Capes ei ehkä siksi herätä kiinnostusta. Mutta se on virhe se, useammastakin syystä.

Capes ei ole osa mitään tunnettua sarjaa. Spitfire Interactive on ottanut mallia muilta, mutta mitään ennakkotietoja ei tarvita Capesin tarinan seuraamiseksi. Kyseessä on ihan oma tarina omassa maailmassa, joten kehittäjillä on ollut ihan omanlaisensa vapaus verrattuna niihin tunnetumpiin supersankarointeihin.

Capesissa superinen vastarintaliike taistelee superista pahisten hallintoa vastaan, joka siis on ottanut haltuunsa kaupungin. Superiset kaupungin suojelijat päihitettiin vuosikymmeniä sitten. Toisin sanoen muutama hyvis taistelee isoa pahisten joukkoa vastaan. Luvassa on siis julmia pahiksia, huonoja onnistumisen todennäköisyyksiä ja varttuneelle väelle sopivia teemoja. Mitään aivan uutta ja ihmeellistä ei tarinallisesti ole luvassa, mutta Capes luo tunnelman siitä, että hyvikset voivat aidosti hävitä.

Pelattavuus erottaa Capesin muista. Vuoropohjainen strategia ei sinänsä ole uutta, mutta nyt kyse ei ole satunnaisista numeroista ja prosenttien mukaan onnistumisesta. Nyt on strategiaa niin totta vie. Pelaaja asettaa joukon asemiin, käyttää heitä yhteistoiminnassa, ottaa pahimmat vastukset ensin pois päiviltä, suojelee omia heikompia joukon jäseniä, suorittaa tehtäviä kaikenlaisia ja tämä kaikki ilman suojien käyttämistä. Valinnalla on puolensa ja puolensa, sillä loppuun saakka pääseminen saattaa olla yhtä painajaista.

Ympäristöä ei voi käyttää hyödyksi, ja pahiksia tulee yleensä vastaan suuria määriä. Näin ollen mielikuvaksi jää, että tehtävä on ratkaistavissa ainoastaan yhdellä tavalla. Jos kehtaa kokeilla jotain uutta, peli suorastaan rankaisee siitä. Strategiapelaamisesta tulee olla vahvasti hajulla, sillä muuten pelaaminen on turhauttavaa. Toisin sanoen pelattavuudessa on selvästi omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

Hahmosuunnittelu on ehdottomasti se pelin paras osuus. Jokainen henkilöhahmo on omanlaisensa arkkityyppi omine kykyineen ja pelityyleineen, jotka taas toimivat yhteen toisten henkilöhahmojen kanssa. Erilaisiin hahmoihin tutustuminen on oma juttunsa, ja hahmonkehitys on varsin suoraviivainen. Ja superpahiksen ilmaantuessa on osattava kaikkia keinoja hyödyksi käyttää, mikäli mielii selviytyä.

Spitfire Interactive on tehnyt hyvää työtä pelin esillepanossa. Käyttöliittymä ja HUD ovat hiottuja ja selkeitä, grafiikka on selkeää ja helposti seurattavaa. Kaikessa on mukana omanlaisensa sarjakuvamainen tunnelma, ja se on hienoa se. Ääninäyttely on sekin hyvää, soundtrack on sankarillista ja teemaan sopivaa. Liikeanimaatiot ovat riittävän hyviä, ja näin yksityiskohdat säilyvät.

Taisteluissa olisi saanut olla mukana peruuttelu- eli niin sanottu undo-toiminto, ja ehkä vaikeustasoakin olisi voinut säätää lisää. Tai edes kimppuun käyvien pahisten lukumäärää olisi saanut vähentää. Kokonaisuus ei ole niin hiottu kuin olisi toivonut, mutta silti tarjolla on hyvä peli. Spitfire Interactive on ottanut riskejä, eivätkä ne kaikki ole kannattaneet, mutta silti onhan tässä ainesta.