Ensin oli Ray, sitten tuli Thomas ja nyt revolverisankarien sukua jatkaa Ben McCall, joka tuo kuudestilaukeavat nykyaikaan jahdatessaan meksikolaista huumekartellia. LAPD-kovanaama saa kumppaneikseen alamaailman kanssa vehkeilevän huumekytän ja FBI:n tarkk'ampujan, joka ajautuu johtoportaan valtataistelun pelinappulaksi. Tälle kolmikolle lakipykälät ovat suosituksia ja säännöt tehty rikottaviksi.
Call of Juarez: The Cartel luottaa edeltäjiensä tapaan ensimmäisen persoonan räiskinnän vetovoimaan. Vaikka siirtyminen kännyköiden ja jäljityslaitteiden aikaan on tosiasia, villin lännen puolelta lainatut paukkuraudat ja bullet time -hidastus roikkuvat yhtä sitkeästi mukana kuin päähenkilö McCallin lierihattu. Päivän trendin mukaisesti luodinreiät umpeutuvat iholta hetken suojassa piileksimällä ja kaatuneen kaverin saa herätettyä taistelukuntoon napin painalluksella. Muutamilla ajo- ja mukilointikohtauksilla höystetty The Cartel on pelimekaniikaltaan varsin tuttua kauraa fps-pelien kuluttajille.
Jotain erikoisempaa nähdään ja kuullaan kerronnan parissa. Eri virkatahojen edustajat kertovat perinteistä polisiit vastaan rosvot -asetelmaa kiinnostavamman tarinan petoksesta, valehtelusta ja salailusta. Vaikka kentät ovat pääosin samat pelattavasta hahmosta riippumatta, muutamassa tasossa voi nauttia pienestä vaihtelusta. Sivutehtävät, jotka pelkistyvät keräilysälän perässä juoksemiseksi, ovat puolestaan kokonaan hahmokohtaisia, ja ne valottavat päähenkilöiden taustoja sekä motiiveja. Kaikki vehkeily paljastuu lopulta suuntaan tai toiseen viimeisen kentän huipennuksessa, johon on neljä erilaista ratkaisua. Mikäli tarinalinjaa jaksoi seurata skippailematta, saa loppuratkaisusta seitsemän tunnin räiskintäputken verran vastinetta, mutta FBI:n johtajien poliittinen kyräily ei välttämättä kiinnosta kaikkia. Henkilöistä itsestään ei juuri paljoa tunnetta irtoa.
Ensimmäiseltä läpipeluukerralta bugisuus jäi päällimmäisenä mieleen. Ongelmia oli niin tekoälykavereiden jäätyilyn, kartan läpi vajoamisen kuin osumantunnistuksen kanssa. Lentävät autot, kentältä katoavat ja tyhjästä ilmestyvät viholliset sekä pienet valikkokämmit rassasivat joka käänteessä. Itse pystyn ottamaan kosmeettiset ongelmat huumorilla, mutta kun jouduin lataamaan tallennuspisteestä viidettä kertaa, oli pakko julistaa The Cartel bugisimmaksi pelikokemukseksi pitkään aikaan - Hunted: The Demon's Forge pois lukien.
Nettipeli osoittautui positiiviseksi yllätykseksi. Köyhän miehen Battlefieldin Rush-pelimuotoa muistuttava tehtäväpohjainen lähiöräiskintä oli hupaa toimintaa. Session aikana rynnäköitiin poliisin suojeleman vasikan kämppään, tuhottiin kokaiiniviljelmä ja pommitettiin tiesulku auki. Pienet kentät ja lyhyet uudelleensyntymisajat pitivät matsit hektisinä. Miinuspuolena täytyy mainita aseiden huono tasapaino. MP5-konepistoolin tulinopeus oli aivan käsittämättömän hidas, ja haulikon tehoalue tuntui päättyvän alle 15 metrin päähän. Tarkkuuskivääriä en edes viitsinyt kokeilla, kun pistoolin kantama riitti kaikille etäisyyksille. Kokemuspisteillä sai auki uusia tussareita ja nettipelihahmoja jopa tasolle 50 asti, mutta vakio 92FS-tuplapisloillakin pärjäsi nätisti.
Graafisesti väljähtyneen näyn verkkokalvolle piirtävä The Cartel on kaukana nykysukupolven huipputasosta, eikä bugisella tekniikalla muutenkaan ole brassailemista. Silti kampanjan paukuttaa mielellään läpi co-opissa pariinkin otteeseen, jos tarinasta jaksaa innostua, ja nettipeli sopii pikkunälkään ennen syksyn räiskintähittejä. Olisin mieluusti nähnyt lisää henkilökohtaista draamaa ja valinnan mahdollisuuksia kampanjan puolella, sillä nykyisellään potentiaali jää osin hyödyntämättä.