Call of Duty: WWII

Vuosi oli 2008, kun Call of Duty edellisen kerran käsitteli toista maailmansotaa. Treyarchin peli World at War esitteli myös suursuosioon kohonneet natsizombit pelimuodossa Nacht der Untoten. Nyt Sledgehammer Gamesin peliliike palauttaa sarjan juurilleen monen vuoden modernin ja tulevaisuuden sotimisen jälkeen.

Heti aluksi on todettava, ettei WWII ole se kaikkien aikojen paras Call of Duty: se titteli kuuluu edelleenkin pelille Call of Duty 4: Modern Warfare. Hyvä uutinen: kaikkia osa-alueita on uudistettu ja päivitetty enemmän kuin mitään muuta sarjan peliä viimeiseen viiteen vuoteen. Kyseessä voi hyvinkin olla se tuote, jolla pelisarja luo nahkansa pysytellen edelleen lajityyppinsä huipulla.

Tarinaa on markkinoitu tunteisiin vetoavana henkilökohtaisena kokemuksena, jossa taistellaan yhdessä aseveljien kanssa tilanteesta toiseen. Ja juuri tämän tarina todella tekee. Suurin osa yksinpelistä koetaan Ronald "Red" Danielsin saappaissa aina Normandian rannoilta Pariisin vapauttamisen kautta Saksaan asti. Alusta asti on selvää, että Sledgehammer on onnistunut tavoittamaan sodan intensiivisyyden: tämä käy ilmi jo pelin aloittavassa maihinnousussa. Mikään ei tarinassa jää erityisesti mieleen, mutta vaihtelut tehtävien tyylissä yhdessä rytmityksen kanssa on lähes täydellistä. Mukana on niin perinteistä taistelemista, ajokeilla kurvailua kuin hiiviskelyäkin.

Toisin kuin monissa aiemmissa peleissä, terveyspalkki ei palaudu hetken aikaa suojan takana huohottamalla. Oman joukon lääkintämies sen sijaan viskaisee lääkelaukun pelaajan jalkoihin, jonka voi sitten käyttää itsensä parantelemiseen. Näitä tarpeita löytää myös matkan varrelta nurkkia nuohoamalla. Lääkintämiehen ohella muillakin ryhmän jäsenillä on omat kykynsä. Yksi jakaa lisäpatruunoita ja toinen merkitsee eli "spottaa" vihollisia lähimaastosta. Kerätyt tapot ja pääosumat nopeuttavat näiden kykyjen uudelleen käyttöön palautumista eli lyhentävät niin sanottua cooldown-aikaa.

Moninpeliin on tehty muutama suuremman luokan lisäys. Sosiaalinen tila eli hub on nimeltään Headquarters, ja se muistuttaa paljolti Destiny 2:n Farmia. Täällä pelaajat kävelevät ympäriinsä kolmannessa persoonassa, ja voivat olla vuorovaikutuksessa toistensa ja tekoälyhahmojen kanssa. Tehtäväkseen saa halutessaan haasteita, ja kaverinsa voi haastaa 1 vs. 1 -otteluun. Paikkoja voi tutkia otteluita etsiessään, aseita voi testata ampumaradalla ja tarkkasilmäisimmät löytävät pieniä hauskoja salaisuuksia eli niin sanottuja easter eggejä. Parannus on merkittävä verrattuna menneiden aikojen kliinisiin valikoihin.

Toinen suuri muutos on asymmetrinen pelimuoto War. Valitettavasti kyse ei ole World at War -pelin Warista. War vuosimallia 2017 on kokoonpanolla 6 vs. 6, kentässä on joukko tehtäviä ja peli etenee epätavallisen tarinavetoisesti. Julkaisussa on pelattavana kolme erilaista karttaa, ja odotetusti lisää on tulossa DLC:na. Kenttien niukkuus johtaa tällä hetkellä siihen, että pelaamisesta tulee varsin tylsää liian nopeasti. Sen jälkeen, kun on kokenut sekä Axis- että Allies-puolet, on koko lailla nähnyt kaiken. Warin ideana on selvästi ollut pakottaa pelaajat toimimaan yhdessä aiempaa paremmin, ja ajattelemaan ennen kaikkea joukkueen etua. Kuolemia ei lasketa tulostaululla, ja pisteitä jaetaan tavoitteiden saavuttamisesta runsaasti enemmän verrattuna tappojen keräilyyn. Pelaaminen on mukavaa vaihtelua perinteisempien moninpelimuotojen rinnalla. Lisäkarttojen tarve on kuitenkin toistaiseksi ilmeinen.

Ne perinteiset moninpelimuodot ovatkin sitten entisellään. Team Deathmatch ja Search and Destroy ovat hieman hitaampia, kun taas Hardpoint ja Capture the Flag ovat liukasta meininkiä. Sledgehammer ei ole lisännyt joukkoon omia pelimuotojaan, mutta Uplink on nimetty uudestaan Gridironiksi. Tempo on paljon hitaampi, mutta idea on sama: kuljeta pallo maaliin. Perille kuljettamisesta saa joukkueelleen seitsemän pistettä, ja heitosta irtoaa neljä pojoa.

Ennen niin kovin tutuksi tulleet perkit on korvattu alokasajalla (basic training). Ne muuttavat pelattavuutta paljon aiempaa vähemmän, ja niitä voi olla käytössä vain yksi kerrallaan. Suurempi merkitys on oman divisioonan eli hahmoluokan valinnalla. Viidestä eri vaihtoehdosta jokainen erikoistuu yhteen asetyyppiin, jota käyttämällä saa pelissä lisäetua. Expeditionaryyn kuulumalla saa haulikkoon fosforihaulit, ja Infantry pääsee kiinnittämään pistimen kivääreihin. Kussakin hahmoluokassa eteneminen avaa käyttöön lisää päivityksiä, mutta rajoituksia on paljon enemmän kuin aiemmassa perk-järjestelmässä.

Moninpelissä on moderniin tapaan mukana loot-laatikoita. Toistaiseksi näyttää siltä, että tavarat ovat pelkästään kosmeettisia. Tämä voi kuitenkin muuttua tulevaisuudessa. Ainakin arviota varten pelatessa myös arvokasta harvinaisempaa tavaraa sai laatikoista mukavan usein.

Odotetusti myös zombi-pelimuoto tekee paluun. Joukko sotilaita lähetetään hakemaan varastettuja taideaarteita takaisin akselivaltojen hallitsemalta alueelta, mutta kaikki menee pieleen zombien ilmaannuttua. Ensi kerran sarjan historiassa aloitus toimii samalla opastusosiona, joka se asettaa pelaajat oikeaan tunnelmaan. Pelattavuuden osalta Zombies on ennallaan: parempia aseita saadaan, maastoa ansoitetaan, haaste kasvaa koko ajan ja niin edelleen. Pelattava kartta ei ole massiivisen suurin, mutta kulkureittejä ja korkeuseroja on runsaasti. Tutkittavaa ja mietittävää siis riittää yllin kyllin. Uutta on kuitenkin se, että nyt pelaamalla kartutetaan kokemustasoa, ja sitten luodaan oma hahmo haluttujen aloitusvarusteiden kera.

Kokonaisuutena Call of Duty: WWII on hieno peli, jossa ei ole paljoakaan moitteen sijaa. Mikromaksuja ei olisi tarvinnut olla lainkaan, eikä moninpelimatseissa ole paljoakaan uutta itse pelaamisen osalta. Joka tapauksessa WWII on paras Call of Duty pitkään aikaan. Mikäli aiempien osien moninpeli ei miellyttänyt, ei tämä uusinkaan saa mieltäsi muuttumaan. Verkkokahinoiden ystäville kokonaisuus on puolestaan erittäin onnistunut. Activisionin lippulaivasarja on tehnyt paluun parrasvaloihin.