Suomi
Gamereactor
arviot
Call of Duty: Vanguard

Call of Duty: Vanguard

Turhan turvallinen, joskin laadukas, jatko-osa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Call of Duty: Black Ops Cold War oli suurimmaksi osaksi paluu vanhoihin tuttuihin kuvioihin, mutta tarina puolestaan oli selvästi mielenkiintoisempi. Sledgehammer Games on päättänyt valita tarinan osalta lineaarisemman lähestymistavan, jonka painopiste on isosti välivideoissa. Sen sijaan moninpelissä ja zombeissa heitä ovat auttaneet melkein kaikki Activisionin studiot. Kokonaisuutena otetaan muutama askel eteen, ja muutama taakse.

Call of Duty: Vanguard

Call of Duty: Vanguard kertoo tarinansa monen eri henkilöhahmon silmin, joka saa kaipaamaan viime vuoden erilaisia dialogivaihtoehtoja ja omalla hahmolla pelaamista. Nyt valittu ratkaisu tosin puolustaa paikkaansa, sillä seurauksena on kavalkadi erilaisia persoonallisuuksia, ja Hollywoodin toimintaa muistuttava pelikokemus. Tunnettujen näyttelijöiden käyttäminen vahvistaa tätä vaikutelmaa, joskin se samalla tuhoaa osan immersiosta brittien ja amerikkalaisten yrittäessä puhua saksalaisella tai venäläisellä korostuksella. Onneksi päähenkilö ja ydintarina paikkaavat nämä puutteet.

Valittu tyyli saattaa olla pettymys, jos on odottanut perinteistä toimintapauketta, jossa on pelaajana aina itse ohjaksissa. Välivideoiden laatu nimittäin joskus heittelehtii tehtävien välillä, mutta samalla ne mahdollistavat aiempaa syvällisemmän tavan kertoa tarinaa. Mistään huipputason tarinoinnista ei kuitenkaan ole kyse, mutta kuitenkin riittävästä panostuksesta pitämään pelaaja kiinnostuneena loppuun saakka.

Tämä on mainos:

Pelattavuus on niin ikään vaihtelevaa. Tällä kertaa hypätään liikkuvasta junasta toiseen, taistellaan lentokoneilla Tyynellä valtamerellä, otetaan mittaa muista tarkka-ampujista, hiiviskellään aavikolla ja tehdään montaa muutakin asiaa. Kaikki on toteutettu hyvin, ja grafiikka näyttää aika ajoin kuin elokuvalta. Oman osansa tuo myös viimeisen päälle hiottu äänisuunnittelu, ja Bear McCrearyn sävellykset tuovat sen lopullisen säväyksen. Fysiikkamallinnus ja liikeanimaatiot ovat nekin parantuneet. Niin ja moninpeli zombeineen ovat nekin tuulahdus jotain uutta.

HQ

Tuhoutuvat ympäristöt korjaavat jo yksinään monta valituksen aihetta, joita esitettiin Black Ops Cold Warissa. Kohteiden läpi ampuminen saa paikoillaan istujat liikkeelle, ja luo samalla uusia mahdollisuuksia pelitempon siitä kärsimättä. Nyt pystyy räjäyttämään seinän ja tekemään selvää kokonaisesta partiosta sen takana.

Champion Hill sotkee keskenään Gunfightia ja Battle Royalea. Meno on toki hauskaa, mutta uusi suosikkini on Patrol. Kyseessä on parempi versio Hardpointista, sillä maalialue muuttuu (eli partioi aluetta) jatkuvasti. Näin ollen paikoillaan istujat eivät pääse pilaamaan peli-iloa, ja omaa pelitapaansa on muutettava joskus lennossa. Tuhoutuvat ympäristöt muuttavat pelaamista merkittävästi, kun seinän takana odottavan pelaajan voi tuhota räjäyttämällä seinän. Ja näin kartta muuttaa samalla muotoaan seuraavaan erään. Kaikki julkaisussa saatavilla olevat 20 karttaa ottavat ilon irti uudesta fysiikkamallinnuksesta, vaikkakaan eivät yhtä perusteellisesti kuin Battlefieldissa ja Red Factionissa.

Tämä on mainos:

Luonnollisesti ohjaus on yhtä sulavaa kuin ennenkin, aseiden tuntuma on mahtava ja pelialueet ovat paremmat kuin Black Ops Cold Warissa. Taisteluiden tempo on aiempaa parempi siten, että tyhjäkäyntiä on aiempaa vähemmän.

Jos haluaa perinteisen Call of Dutyn, kannattaa valita Assault perinteisillä kartoilla ja pelimuodoilla. Nuoremmilla pelaajilla on nopeammat refleksit, joten heille valinta on Blitz. Hitaammille puolestaan soveltuu paremmin Tactical, jossa itse otan rennosti. Omaa hakua voi myös rajata useilla eri tavoilla. Näin ei tule kovinkaan usein mieleen häipyä peleistä kesken kaiken. Mitenkään vallankumouksellista tämä ei ole, mutta ehdottomasti tervetullut uudistus kuitenkin.

Call of Duty: Vanguard

Perinteisessä moninpelissä on paljon sisältöä heti julkaisussa, mutta samaa ei voi sanoa Zombies-pelimuodosta. Uusi kartta on toki mielenkiintoinen varsinkin siksi, että tuhoutuvat ympäristöt muuttavat pelaamista merkittävästi. Aseita ei voi ostaa, vaan niitä putoilee pahiksilta maahan, ja ehkä nousee esiin arkuista. Näin jokaisesta kierroksesta tulee hieman erilainen. Harmillisesti pelaaminen tuntuu tällä hetkellä esimaun antamiselta, tai opastusosiolta. Vihollistyyppejä on vain kolme, tarinaa ei ole, eikä muutakaan löydettävää ja erikoista. Moista saadaan linjoille vasta ensimmäisen kauden alkaessa 2. joulukuuta, joten siihen saakka Zombies on melko yksinkertaista mättöä.

Call of Duty: Vanguard

Call of Duty: Vanguard tarjoaa lisää sitä samaa, ja samaan aikaan muutamia parannuksiakin. Tuhoutuvat ympäristöt tekevät menosta parempaa kaikissa pelimuodoissa, vaikkakaan mitään vallankumouksellisia ne eivät ole. Tarina on mielenkiintoinen, ja pelattavuus monipuolista. Moninpelissä suosikikseni muodostui Patrol, ja tietenkin se pyssyttely on yhtä hyvää kuin ennenkin. Zombies on vielä aika tavalla vajaa, joskin pelaaminen tuntuu oikein hyvältä. Audiovisuaalinen puoli on sen verran vakuuttavaa, että ehkäpä ensi vuonna Call of Dutya ei enää väistyvällä konsolipolvella nähdä. Call of Duty: Vanguard on turvallinen jatko-osa.

08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Mahtava grafiikka äänineen ja musiikkeineen, hyvä tarina vaihtelevalla pelattavuudella, Patrol ja taisteluiden tempo ovat hyviä lisäyksiä moninpeliin, tuhoutuvat ympäristöt tekevät kaikesta parempaa
-
Pitkät välivideot saavat rytmityksen ajoittain tökkimään, Zombies kaipaa lisää sisältöä ainakin julkaisussaan, turhan turvallinen jatko-osa
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Call of Duty: VanguardScore

Call of Duty: Vanguard

ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Vuotuinen perusvarma pyssyttely lataa hyvän läpileikkauksen toisen maailmansodan monipuolisiin taistelutapoihin.



Ladataan seuraavaa sisältöä