Suomi
Gamereactor
ennakot
Call of Duty: Black Ops III

Call of Duty: Black Ops III

Testasin Black Ops 3:n kampanjaa, juttelin Jason Blundellin kanssa ja opin enemmän epäkuolleista.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Treyarch on työskennellyt Call of Duty -sarjan parissa jo yli 10 vuoden ajan. Firman ensimmäinen tuotos kuuluisaan pelisarjaan oli vuonna 2005 julkaistu Call of Duty 2: Big Red One. Treyarchin tuotokset eroavat muista sarjan peleistä ja studio tutustutti pelaajat muun muassa zombeihin, joista muodostui tärkeä osa koko sarjaa. Nyt firma esittelee aikaansaannostaan, kun kehitysaikaa on ollut tarjolla tavallista enemmän. Pääsin testaamaan hieman kampanjaa ja juttelemaan Jason Blundellin kanssa, joka toimii ohjaajana sekä kampanjalle että zombeja tursuavalle pelimuodolle.

Eräät suurimmista muutoksista Call of Duty: Black Ops 3:ssa nähdään juuri sen kampanjassa. Maksimissaan neljä pelaajaa voi syöksyä toimintaan yhdessä. Enemmän pelaajia tarkoittaa myös muutoksia tasojen suunnittelussa, ja Black Ops 3:n kentät lukeutuvat kokoluokassa pelisarjan suurimpiin sotatantereisiin. Lisäksi kaikki tehtävät ovat auki heti alusta lähtien, eikä niitä ole pakko selvittää tietyssä järjestyksessä. Kehittäjien ideana on, että jokainen pelaaja rakentaa oman tarinansa pelaamisen aikana. Blundellin mukaan tarinaa voi katsoa kahdesta tai jopa kolmesta erilaisesta näkökulmasta.

"Ensimmäinen Black Ops oli tarina siitä, kuinka ihminen korruptoi toisensa", Blundell selittää. "Victor Reznov aivopesee Alex Masonin tappamaan ihmiset, jotka olivat tehneet hänelle vääryyttä. Black Ops 2:ssa puolestaan ihminen korruptoi koneet, kun Raul Mendez hakkeroi Yhdysvaltojen miehittämättömät lennokit palvelemaan häntä. Tässä viimeisimmässä osassa koneet korruptoivat koneita."

Call of Duty: Black Ops III
Tämä on mainos:

Pelin tapahtumat ajoittuvat vuoteen 2065, eli Call of Duty: Black Ops 2:n tapahtumista on ehtinyt kulua jo 40 vuotta. Maapallon vähenevät resurssit ja useat kahinat ovat jakaneet väestön kahteen suureen liittoumaan, jotka ovat Common Defence Pact (CDP) ja Winslow Accord. Tieteessä on tehty suuria edistysaskelia etenkin bioteknologian saralla. Black Ops 2:n tapahtumien seurauksena ilmatorjunnan kehittämiseen satsattiin suuresti ja tämän myötä ilmaiskujen suorittaminen on käytännössä mahdotonta. Niinpä normaaleista sotilaista on jälleen tullut armeijan tehokkain työkalu. Tosin nämä soltut eivät luota pelkästään lihasvoimaan, sillä useat amputoivat vapaaehtoisesti jäseniään ja korvaavat ne edistyneillä proteeseilla. Eliittijoukot varustautuvat lisäksi DNI:llä (Direct Neural Interface), jonka avulla he voivat jakaa toiselleen tietoa salamannopeasti taistelukentällä.

"Mielestäni olemme aikuistuneet työskennellessämme Call of Duty -sarjan parissa", Bludell kertoo. "Tämän myötä olomme on mukava ja uskallamme ottaa enemmän riskejä. Tämä näkyy minusta hyvin Black Ops -sarjassa. Olemme hivuttautuneet kauemmas pelkästä sotilasräiskinnästä ja leikimme enemmän vakavilla teemoilla, kuten tietoisuudella ja moraalilla. Nämä ovat erittäin mielenkiintoisia ja samalla vaikeita teemoja, jos niitä ei osaa käsitellä kunnolla pelin kontekstissa. Ensin on tiedettävä pelin säännöt, jotta voi onnistuneesti taivuttaa ja jopa rikkoa niitä. Mielestäni ohjaajan täytyy tietää vähän kaikesta. Jos katsoo pelkkiä Hollywoodin leffoja, tuo väkisinkin niiden vaikutteita myös pelien kehittämisen puolelle. Osa pelaajista havaitsee varmasti tässä pelissä, että olen henkilökohtaisesti saanut vaikutteita leffojen lisäksi myös sarjakuvista ja kirjoista."

Kampanjan tahkoaminen kolmen kaverin kera kuulostaa makealta, ja Treyarch kertoo panostaneensa sen kehitykseen erityisen tiiviisti. Se ei ole pelkästään yksinpelin pohjalta kehitetty pelimuoto, johon on sitten väkisin tungettu lisää pelaajia. Esimerkiksi vastustajien tekoäly on kirjoitettu kokonaan uusiksi. Yhteistyötä korostetaan myös siten, että pelaajat jakavat informaatiota taistelukentän tilanteista keskenään. Tämän avulla piilossa lymyilevät vastustajat löytää nopeasti, mikäli vain jokin taistelutovereista on heidät nähnyt. Pelaajalle näytetään myös kuinka moni vihollinen tähtää kullakin hetkellä hänen suuntaansa. Porukan kannattaa siis jakaa tiettyjä tehtäviä keskenään. Yksi voi hoitaa tähystämisen siinä missä loput keskittyvät vihollisten neutraloimiseensa. Tähän on runsaasti mahdollisuuksia, sillä kartoissa on runsaasti korkeuseroja, eivätkä ne tunnu enää pelkiltä putkilta.

Call of Duty: Black Ops IIICall of Duty: Black Ops III
Tämä on mainos:

Pelaajat pääsevät myös muokkaamaan hahmoaan, ja tällä on merkitystä jopa välivideoiden kannalta. Lisäksi ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa taistelukentälle voi loikata myös naisena. Sukupuoli ei vaikuta pelaamiseen lainkaan, vaan miehet ja naiset ovat samanarvoisessa asemassa. Sen sijaan taistelupäivitykset ja kyvyt vaikuttavat suuresti pelityyliin. Kenttien luvataan tarjoavan useita erilaisia etenemisreittejä ja tätä kautta mahdollisuuden kokeilla erilaisia taktiikoita.

Sotilaiden suurimmat erot määrittyvät niin kutsutun valitun "kyberneettisen ytimen" perusteella. Näitä on kolme erilaista: Chaos, Martial ja Control. Chaos aiheuttaa vähemmän yllättäen sekasortoa vastustajien keskuuteen ja sen avulla voi esimerkiksi tuhota vihollisten suojia, saada heidät oksentamaan, kutsua paikalle mikroskooppisen pienistä roboteista koostuvia ötököitä ja niin edelleen. Martial on hyvä valinta kaikille, jotka haluavat päästää vastustajat nopeasti päiviltä. Sen avulla voi muuttua väliaikaisesti näkymättömäksi ja tällöin kaikissa aseissa on enemmän tehoa. Lisäksi oikein ajoitetulla iskulla voi tappaa vastustajan kerralla. Itsestäni mielenkiintoisimmaksi nousi kuitenkin Control. Sen avulla voi ottaa haltuunsa vastustajan robotteja ja lennokkeja. Mikäli tämä ei onnistu, voi aina rynnätä yhden viereen ja repiä sen akun irti, jolloin se muuttuu improvisoiduksi kranaatiksi. Kierrättäminen siis kannattaa!

Tapahtumapaikkoihin luvataan vaihtelua ja tarinan aikana vieraillaan muun muassa Kairossa, Singaporessa ja Zürichissä. Matkaan lähdetään aina turvatalosta, joka toimii eräänlaisena toiminnan keskuksena. Sinne kertyvät kaikki tehtävistä pokatut mitalit ja keräilty krääsä. Terminaalien avulla voi lukea Black Opsin tarinaa ja luvassa on myös jonkinlaisia kolikkopeliautomaatteja. Turvatalossa valitaan myös tehtävissä käytettävät varusteet, muokataan hahmon ulkonäköä ja rakennellaan uusia tussareita.

Mainitsin aikaisemmin Treyarchin olleen vastuussa zombien ujuttamisesta pelisarjaan. Se on noussut vitsistä keskeiseksi osaksi koko sarjaa. Call of Duty: World at Warin zombimätöt oli tarkoitettu pieniksi välipaloiksi, mutta tästä on edetty pitkälle. Black Ops 3:ssa löytyy aivan oma tiimi, joka on keskittynyt juuri kalmoihin jo yli kahden vuoden ajan. Tällä kertaa zombien ympärille on rakennettu pelimuoto nimeltään Shadows of Evil. Se sijoittuu kaupunkiin nimeltään Morg, jossa seurataan neljän pelihahmon matkaa maailmanlopun keskellä, Mukaan on palkattu tälläkin kertaa nimekkäitä näyttelijöitä: epäonnistunut taikuri (Jeff Goldblum), burleskitanssija Jessica (Heather Graham), korruptoitunut kyttä Vincent (Neal McDonough) ja ikääntynyt nyrkkeilijä (Ron Perlman). Bludellin mukaan Morg on kooltaan hieman suurempi kuin kaksi kampanjan tasoa yhteensä.

Kaikista uudistuksista huolimatta Call of Duty: Black Ops 3 näyttää säilyttävän silti sarjalle tutun fiiliksen. Voidaan puhua vaikka kuinka paljon tarinan filosofisista lähtökohdista tai teemoista, mutta lopulta kyse on kuitenkin ihmisten, robottien ja zombien pamauttelusta eksoottisissa tapahtumapaikoissa. Joten jos ammuskelu ei kiinnosta, ei Black Ops 3:lla ole paljoakaan tarjottavaa. Toisaalta sarjaan mieltyneet haluavat varmasti paukuttaa sen tarinan läpi kamujen kanssa tai vaihtoehtoisesti täräytellä epäkuolleita kappaleiksi noir-henkisissä maisemissa. Tiukoista räiskinnöistä pitävien kannattaa pitää silmänsä auki marraskuussa Black Ops 3:n suhteen.

HQ
Call of Duty: Black Ops III
Call of Duty: Black Ops IIICall of Duty: Black Ops III
Call of Duty: Black Ops IIICall of Duty: Black Ops IIICall of Duty: Black Ops III
HQ
HQ
Call of Duty: Black Ops IIICall of Duty: Black Ops IIICall of Duty: Black Ops IIICall of Duty: Black Ops III
Call of Duty: Black Ops IIICall of Duty: Black Ops IIICall of Duty: Black Ops IIICall of Duty: Black Ops III

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Call of Duty: Black Ops 3Score

Call of Duty: Black Ops 3

ARVIO. Kirjoittaja Paul Davies

Onko Black Ops 3 rutiininomainen jatko-osa, vai tuoko se aidosti jotain uutta Call of Duty -sarjaan? Pistimme Treyarchin uutuuden kovaan testiin.



Ladataan seuraavaa sisältöä