Käsittämättömiin myyntilukemiin yltänyt Call of Duty -sarjan seitsemäs osa Black Ops sai helmikuun koittaessa ensimmäisen lisäpakettinsa. First Strike -nimellä viuhuva täsmäohjus on kohdistettu Xbox Liveen, joten boxipelaajat pääsevät ensimmäisinä nauttimaan uusista kartoista. PS3- ja PC-miehet puolestaan joutuvat odottelemaan lisäosaa noin kuukauden kauemmin, mikäli vanhat ennusmerkit pitävät paikkansa.
Noin 15 euroa eli 1200 Microsoft-pistettä maksava DLC-pläjäys sisältää neljä uutta moninpelikarttaa sekä yhden uuden zombikartan. Elävien kuolleiden niittaamiseen ihastuneet, joita varmasti löytyy jo World at Warin pelaajakunnasta, olisivat varmasti toivoneet lisää karttoja suosikkipelimoodiinsa, mutta onneksi Ascension kompensoi määrää laadulla. Vanhaan neukkuaikaiseen kosmodromiin (avaruustukikohta) sijoittuva eloonjäämiskamppailu tarjoaa pelaajille pari uutta erikoiskranaattia, perkiä ja yhden uuden vihollistyypin: avaruusapinan. Ascension on kooltaan iso, alueiltaan monipuolinen ja suunnittelultaan erinomainen. Vaikka zombit eivät kiinnostaisi pätkääkään, on kuumoduulilla lentäminen silti kokeilemisen arvoista.
Call of Duty -sarjalle tutuntuntuisesti First Strike kasvattaa nettipelikarttojen määrää neljällä. Tässä lisäpaketissa areenat ovat pohjarakenteeltaan täysin uusia, joskin visuaaliset ilmeet ovat osin tuttuja. Pienimmästä päästä alkaen ensimmäinen DLC-kartta on Stadium - koko- ja pelityyliluokkaa Firing Range -, joka asettaa pelaajat hektiseen tulitaisteluun lätkäareenan herruudesta. Vain hokkarit puuttuvat! Juuri ja juuri medium-kokoluokkaan mahtuva Discovery esittelee hylätyn Etelänapamantereen tutkimuskeskuksen, jossa etäisyydet ovat konepistooleiden kauraa. Ulkoasultaan vaatimaton mutta suunnittelultaan jämäkkä Discovery on varma valinta pelimoodista ja -tavasta riippumatta.
Seuraavaksi henkilökohtainen inhokkini, Kowloon. Hong Kongin sateisilla katoilla on ikävä liikkua, sillä kiertoreittejä, tikkaita, ulokkeita ja yksinkertaisesti kaikkea sälää on liikaa. Ja miksikähän muutamien korkeiden talojen ikkunat avautuvat suoraan uudelleensyntymispisteelle. Näiden syiden takia pelaajat ovatkin usein varustautuneet teltoilla ja jättäneet vasemman tatin kuluttamisen muiden karttojen varalle. Eniten maa-alaa on mennyt Berlin Wall -kartan pohjaan, sillä kuuluisan Checkpoint Charlien ympärille rajattu taistelutanner antaa mahdollisuuden hypätä Itä-Saksan puolelta länteen ja päinvastoin - tosin historiallisesti jälkimmäistä uhkayritystä harvemmin kokeiltiin. Pitkät etäisyydet suosivat rajanylityspaikkoja vahtivia tarkk'ampujia, ja automaattitykit röpöttelevät ei-kenenkään-maalle muurin väliin eksyvät. Loikkaaminen ei ole helppoa.
Black Opsin pelaajakunta on ottanut DLC-paketin avosylin vastaan ja syystäkin, onhan sisältöä varsin mukavasti, vaikka hintakin on korkeahko. Tylsempää on ollut niillä, jotka ovat joutuneet aluekoodauksen uhreiksi. Eräs Skotlannissa asuva miekkonen jäi kokonaan vaille lisäpakettia, sillä hänen tilinsä oli luotu Suomessa. Samoin on käynyt monille ulkomaille muuttaneille Euroopassa ja maailmalla. Mitkä lie lakiasiat siellä taustalla vaikuttavatkin, tästä on pakko antaa miinuspisteitä Activisionille.