Suomi
Blog

Historiallinen ninja

Käytän blogahduksessani englanninkielisiä lainauksia ja ilmoitan lähteeni sen mukaisesti. Vakavasti otettavassa tutkimuskirjallisuudessa lähteet ilmoitetaan toisin. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tehdä väitöskirjaa, vaan kirjata ylös oppimiani asioita innostaen ehkä muitakin perehtymään samaan aihepiiriin.

SHINOBIN AIKA

Aivan aluksi kannattaa unohtaa melkein kaikki, minkä on sisäistänyt elokuvista ja peleistä. Ninja eli oikeammin shinobi no mono oli keskeinen osa itämaista sodankäyntiä vuosisatojen ajan. Säilyneiden dokumenttien perusteella shinobien kulta-aika oli noin 1300-luvulta 1600-luvun alkupuolelle. Tämän jälkeen yhteiskunnallisten olojen muuttuessa myös ninjojen merkitys väheni. Viimeinen naula arkun kanteen tapahtui 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun keisari Meiji (1852-1912) modernisoi Japanin armeijan ja lakkautti samurailuokan vuonna 1876. Siinä sivussa myös ninjat lakkasivat olemasta. Nykyaikana ei siis ole olemassa sen enempää samuraita kuin ninjojakaan.

AUKTORINA SUN TZU

Shinobien asema sodankäynnissä perustui pitkälti Sun Tzu'n (544-496 eKr.) Sodankäynnin taidon lukuun 13, joka käsittelee vakoojien merkitystä tiedustelutiedon hankkimisessa. "Knowledge of the enemy's dispositions can only be obtained from other men. Hence the use of spies, of whom there are five classes ---" Sun Tzu'n näkemykset koettiin niin keskeisiksi, että säilyneissä ninjaoppaissa on jopa omia kommentaareja Sodankäynnin taidon katkelmista /4/.

SHINOBIN TEHTÄVÄ

Itämaisessa sodankäynnissä shinobin pääasiallinen tehtävä oli toimia vakoojana ja tiedustelijana. Joskus toimeksiantoihin sisältyi myös murtovarkauksia, tuhopolttoja, kidnappauksia ja salamurhia. Varjoissa hiipiminen annettiin yleensä alemman tason innin-shinobin tehtäväksi. Sen sijaan asiakirjojen väärentäminen, linnakkeiden pohjapiirustusten hankkiminen ynnä muu salaliittoilu oli kaikkien näkyvillä viihtyvän yonin-shinobin alaa.

HISTORIALLINEN NINJUTSU

Shinobien tehtävät edellyttivät erityistaitoja, joiden opettamisessa kunnostautuivat ajan kuluessa varsinkin Kokan ja Igan alueet Japanissa. Erityisen tärkeitä olivat tulentekotaidot, joukkoon sulautuminen ja muistin kehittäminen: tärkeät tiedot oli kerrottava suullisesti ninjan palattua takaisin toimeksiantajansa luo. Shinobille tarpeellisten taitojen kokoelmaa kutsuttiin yleisnimellä shinobi no jutsu tai nykyihmiselle tutummin ninjutsuksi. Kyse ei siis ollut taistelulajista eikä varsinkaan aseettomasta sellaisesta. Shinobin tuli päinvastoin välttää avointa taistelua /2/.

KUKA OLI SHINOBI?

Shinobi oli tavallisesti samurailuokkaan kuuluva mies, jonka ammattina oli suorittaa toimeksiantoja shinobina. Tästä yleissäännöstä on kuitenkin monia poikkeuksia. Uskonnollisilta näkemyksiltään shinobi oli usein polyteistinen ja monin tavoin taikauskoinen. Säilyneissä ninjaoppaissa on melkoinen määrä erilaisia ennusmerkkien lukuohjeita ja ehdotettuja rituaaleja ennen tehtävään lähtemistä. Kaikesta huolimatta "the art of shinobi is not mystical and does not use unreasonable skills or the art of demons or divination"/4/.

SÄILYNEET DOKUMENTIT

1600-luvun alkupuolen jälkeen ninjojen merkitys väheni, joten syntyi tarve kirjata pitkän ajan kuluessa hioutuneita taitoja muistiin. Juuri tältä ajalta onkin peräisin suurin osa säilyneistä ninjaoppaista. Harmillisesti kaikkea ei kirjattu muistiin ja monen ninjataidon kuvaus päättyy sanoihin "there are other things to be orally transmitted"/4/. On siis hyväksyttävä se tosiasia, ettei kaikkea voi tietää.

LOPUKSI

"--- the shinobi is a spy, thief, warrior, infiltration agent, explosives and fire expert, secret scout and killer. Undercover in enemy territory, he truly deserves the fame which he has acquired. He is one of history's greatest military assets, the shinobi no mono, the ninja of Japan." /1/

LÄHTEET

Olen asettanut teokset järjestykseen, jossa ne kannattaa omasta mielestäni lukea. En siis ole tavoitellut kronologista tai aakkosellista järjestystä.

1) In Search of the Ninja - The Historical Truth of Ninjutsu, Cummins, Antony, The History Press, 2012.
Yleiskatsaus toimii hyvänä pohjustuksena ymmärtää historiallisen ninjan maailmaa.

2) True Path of the Ninja - The Definitive Translation of The Shoninki, Cummins, Antony ja Minami, Yoshie, Tuttle Publishing, 2011.
Samurai ja ninjamestari Natori Masataken 1600-luvun jälkipuoliskolla kirjoittama opas on muistiinpanokokoelmaa muistuttava teos. Käsitellyt aiheet ovat lähes yksinomaan korkeamman tason yonin-ninjan taitojen syventämiseen tarkoitettuja.

3) The Book Of Ninja: The Bansenshukai - Japan's Premier Ninja Manual, Cummins, Antony ja Minami, Yoshie, Watkins Publishing, 2013.
Oppineen ninja Fujibayashin kokoelma varsinkin Igan alueen ninjataidoista vuodelta 1676. Mukana myös kattavasti ninjutsun historiaa. Laajuutensa vuoksi teoksen liikanimeksi on muodostunut "ninja bible".

4) Iga and Koka Ninja Skills: The Secret Shinobi Scrolls of Chikamatsu Shigenori, Cummins, Antony ja Minami, Yoshie, The History Press, 2013.
Oman aikansa akateemisen tutkijan ja kirjailijan ja ninjutsumestarin 1700-luvulla syntynyt teos. Opus kokoaa yhteen ja vertailee Igan ja Kokan alueen ninjataitoja keskenään.

5) The Secret Traditions of the Shinobi - Hattori Hanzo's Shinobi Hiden and other Ninja Scrolls, Cummins, Antony ja Minami, Yoshie, Blue Snake Books, 2012.
Kolme englanniksi käännettyä ninjatekstiä, joista tunnetuin on Hattori Hanzon kirjoittama Shinobi Hiden vuodelta 1560.

HQ

Treeniä Rockyn jalanjäljissä

Muutama ystäväni kyseli, millaista punttailuohjelmaa noudatan. Kuvaukseni paisui sen verran, että päätin muokata tekstin samalla vaivalla blogiksi. Miten tämä liittyy peleihin? Joskus toimittajakin saattaa haluta hieman liikkua muutenkin kuin Kinectin kanssa.


NO EASY WAY OUT

Painonhallinnan periaate on hyvin yksinkertainen. Massa lisääntyy, kun syö enemmän kuin kuluttaa. Vastaavasti massa vähenee, kun kuluttaa enemmän kuin syö. Avain on siis ruokavalion ja liikunnan suhteessa.

Tässä on oma toimintamallini. En usko erikoisiin ihmedieetteihin tai steroideihin. Taustalla on ihan vain yleistietämystä ravitsemuksesta, liikunnasta ja mausteena rutkasti päättäväisyyttä.


EYE OF THE TIGER

Ihminen on taipuivainen laiskuuteen: mitä lähempänä kuntosali on, sen parempi. Hyvin varustellun punttisalin kuukausikortti maksaa enemmän kuin taloyhtiön kellariluukku, mutta motivoivasta treeniympäristöstä kannattaa maksaa.

Hit the gym: 4x viikossa punttisalia á 30-45min. maksimitreeniä eli mahdollisimman isoilla painoilla 10-12 toistoa kolmen sarjoissa eli 3x12 toistoa ja välissä noin 30s tauko. Jos tekee esimerkiksi hauista niin saman verran ojentajaa, jos vatsaa niin saman verran selkää jne. Tällä tavalla lihastasapaino pysyy kunnossa.

maanantai: käsi- ja keskivartalotreeni
tiistai: jalka- ja keskivartalotreeni
keskiviikko: lepo
torstai: käsi- ja keskivartalotreeni
perjantai: jalka- ja keskivartalotreeni
lauantai: lepo
sunnuntai: 30-45min. juoksulenkki tai vaihtoehtoisesti tyhjien tankojen päivä eli pienillä painoilla paljon toistoja käyden kaikki lihasryhmät läpi

Treenin jälkeen nautitaan tunnin kuluessa joko a) proteiinijuoma tai b) rasvaton maitorahka tai c) proteiinipitoinen ateria (yleensä syön sekä aterian että maitorahkan).

Ruokavaliossa tein tietoisesti proteiinin lisäämistä. Hiilihydraateissa taas hieman vähentämistä aloittaen sokerituotteista. En juo enää lainkaan sokerijuomia tyyliin normaali Cola tai tavallinen Battery, vaan kaikki ovat Cola Zeroa tai Battery Strippedia. Myös tuoremehuista olen luopunut lähes kokonaan. Herkkuja saa toki syödä mutta oleellista on, paljonko niitä syö ja kuinka usein. Rasvan määrää pyrkien vähentämään, mutta ei ottaen paineita saada kaikkea rasvattomaksi. Suolan välttäminen on tärkeää, koska sitä saa muutenkin ruoasta liikaa ja suola kerää nestettä elimistöön.


HEARTS ON FIRE

Ongelmani on aina ollut laihuus, joten projektinani on kasvattaa lihasmassaa. Tämä ei kuitenkaan tapahdu niin, että saisin kerrytettyä VAIN lihasta: mukana tulee aina rasvaakin. Rasvan ja nesteen pois dieettaaminen yhdistettynä lihasmassan kasvatukseen on mahdotonta, joten pitää vuorotella massa- ja dieettikausia.

Massakaudella syödään tietoisesti vähän liikaa, mutta oikeita tuotteita eli proteiinipitoista ruokaa hiilihydraatteja unohtamatta. Jos ei ole energiaa kropassa, ei rautakaan nouse: siksi tarvitaan hiilareita.

Puolentoista vuoden aikana olen pitänyt kaksi, noin 5-6 viikkoa kestänyttä dieettikautta. Tuona aikana hiilihydraatit vedetään minimiin, mutta proteiinin saanti pidetään samana kuin ennenkin. Myös annoskoot muokataan hieman pienemmiksi: tässä auttaa erityisesti vähän pienemmältä lautaselta syöminen. Kuitenkin pitää muistaa syödä se yksi kunnon ateria päivässä esimerkiksi lounasravintolassa: tarkoitus ei ole nääntyä ja surkastuttaa lihaksia. Hiilihydraattien vähenemisen huomaa muutaman viikon kuluessa dieettaamisen aloittamisesta siitä, ettei jaksa puntata samoilla painoilla kuin yleensä.


BURNING HEART

Edistymisen mittarina käytän peiliä, en puntaria. Peilistä näen, jos jokin lihasryhmä meinaa jäädä vähemmälle huomiolle tai vastaavasti paisua liikaa.

Tämä on toiminut, ja samalla linjalla aion jatkaa. Motivaatioksi katselen aina välillä Rocky-elokuvien treenimontaaseja.

HQ
Blind In Texas

Blind In Texas

"There are those who said this day would never come. What are they to say now?" - Prophet of Truth, Halo 2

Ei näihin aikaisiin herätyksiin taida koskaan tottua. Kello ei ollut edes viittä aamulla, kun jo seisoskelin Pirkkalan lentoasemalla valmiina lähtemään Pohjois-Amerikkaan. Selässä yksi reppu, taskussa passi ja lompakossa kourallinen dollareita: näillä mennään. Maalina oli tällä kertaa Yhdysvallat, Texasin osavaltio ja Dallas: se sama kaupunki, jossa John F. Kennedy ammuttiin 22. marraskuuta 1962. Toimeksiantona oli tutustua Gearbox Softwaren tulevaan Aliens: Colonial Marinesiin.

Lentoliput olivat taas vessapaperinohuita, ja Lontoossa ne lähtivätkin lentoon konetta vaihtaessani. Nopean juoksupyrähdyksen jälkeen sulloin wannabe-vessapaperit passin väliin. Heathrow'n välilaskussa silmälasipäinen hurmuripoika noteerasi Prototype 2 -paitani ja esittäytyi Pelaaja-lehden Ville Arvekariksi. En ollut aiemmin joutunut vaihtamaan terminaalia Lontoossa, joten seura oli tervetullutta. Tuntui kummalta joutua käyttämään pelkkään lähtöportille siirtymiseen kävelemisen lisäksi bussia ja lentoaseman sisäistä metroa.

Valtameri ylitettiin tällä kertaa British Airwaysin koneella, ja huomasin vanhan armeija-aikaisen majurini olleen oikeassa: brittien solkkausta radiossa on kamala kuunnella. He ilmeisesti kuvittelevat kaikkien osaavan englantia yhtä hyvin kuin he itse, minkä vuoksi britit eivät suotta hidastele puhenopeudessa tahi säästele murteen korostuksessa.

Tein päätöksen, etten enää syö lentojen aikana: vatsani tuntuu menevän aina sekaisin lentokonepöperöistä. Tuskaa lievitti kuitenkin viereeni istunut punatukkainen ranskalaismimmi. Kiinteät reidet kielivät liikunnan harrastamisesta, ja silmälasit kruunasivat sihteerikkö-lookin.


WALKER, TEXAS RANGER

Dallasiin laskeutumisen jälkeen suuntasin puolijuoksua vessaan ja erehdyin samalla niistämään nenäni. Kuiva ilma oli (taas) kuivattanut limakalvoja ja nokasta alkoi vuotaa verta. Olin varmasti villi näky passintarkastusjonossa sieraimeen tungetun suuren paperitupon ansiosta. Ystävällinen japanilainen sujautti käteeni pienen pakkauksen nenäliinoja ("arigatoo" vain hänelle), joiden ansiosta en näyttänyt ihan niin pahasti turpaan saaneelta rajavartijan edessä.

Tiedän kyllä jenkkien vainoharhaisuuden maahansa tulevia ihmisiä kohtaan, mutta silti olin yllättynyt. Selitin asiani yhteensä viidelle eri ihmiselle, jona aikana papereita kyseltiin kuusi kertaa ja tavarat tongittiin kertaalleen. Ei tainnut puuttua enää muuta kuin ruumiinonteloiden tutkiminen. Kolmen tunnin kujanjuoksun jälkeen pääsin lopulta läpi enkä tuntenut oloani yhtään tervetulleeksi, vaikka lentoasemalla ollut "Welcome to United States of America" -kyltti yrittikin muuta toivottaa. Seuraavalla kerralla hankin erillisen viisumin ennen Jenkkilään lähtöä: pelkkä ESTA kun ei takaa vielä mitään.

Amerikkalainen moottoritie on näkemisen arvoinen, sillä sellaisia luotisuoria jättiteitä ei täällä näe. Hotelliin päästyämme ihmettelin taas huoneen kokoa: majapaikkaani olisi mahtunut vaikka neljä ihmistä. Kello oli paikallista aikaa viiden tienoilla iltapäivällä, joten päätin väkisin valvottaa itseäni iltaan asti toivoen sen hillitsevän jet lagia. Hotellin ravintolassa kustantaja Sega tarjosi toimittajille tervetuliaisillallisen, ja jonkin verran täytyi kyllä tsempata sosiaalista ulosantiaan. Suomalaisilla on muutenkin tuppisuinen maine, eikä vuorokauden valvominen kauheasti auttanut asiaa.


ALIEN-KUNINGATAR JA NAHKAHOUSUT

Yritys hyvä kymmenen, mutta pieleen meni. Heräsin puoli kuuden aikaan ja suuntasin hotellin punttisalille aikani kuluksi, kun ei enää untakaan saanut. Hauiskääntö ja vatsarutistus saivat veren mukavasti kiertämään, ja viileä suihku sinetöi heräämiseni. Oli velmua kävellä maaliskuussa pelkissä shorteissa ja t-paidassa ennen seitsemää Dallasin kaduilla. Nuuhkin lämmintä aamuilmaa ja lauleskelin itsekseni W.A.S.P. -orkesterin kappaletta Blind In Texas. Jostain syystä se kristallisoi asian: this is America! Ihmiset eivät muuten välttämättä pukeudu sään mukaan, vaan kyseisen tilaisuuden edellyttämällä tavalla. Ja se puhe amerikkalaisten ylipainoisuudesta? Se pitää aivan täysin paikkansa: hoikkia ihmisiä ei katukuvassa juuri näkynyt.

Jenkkiläiset liikennejärjestelyt ovat kummallisia. Koko maa tuntuu rakennetun sille oletukselle, että kaikilla on oma auto. Jalkakäytäviä ei ole juuri ollenkaan, kadun ylittäminen on erittäin jännittävää eikä julkisia kulkuvälineitä juuri ole. 200 vuotta sitten kaikilla oli hevoset, mutta nykyään autot.

Päiväsaikaan lämpötila kohosi hellelukemiin, mutta tehokkaan ilmastoinnin ansiosta sisätiloissa saattoi olla jopa kylmä. Päivän aiheena oli Aliens: Colonial Marinesin esittely. Samaan tilaan oli roudattu fiilistä kohottavaa tarpeistoa alkaen Alien-teemaisesta lasten kolmipyöräisestä. Vetonaula oli kuitenkin oikea Alien-kuningatar, jota käytettiin James Cameronin Aliens-leffassa. Uskokaa kun sanon: se oli iso. Esittelytilaa ees taas purjehti hyvissä mitoissa oleva nahkahousumimmi korkkareissa. Hän esittäytyi Haleyksi ja suostui pyynnöstäni poseeraamaan Alien-kuningattaren vieressä. Jätin strategisesti kertomatta, että olin jo kuvannut kuningattaren monesta eri kulmasta. Siksi Haleyn kanssa samaan otokseen ei mahtunut kuin pätkä ison alienin kättä.

Lehdistölle jaettava oheistauhka oli poikkeuksellisen tekstiilipainotteista: oli t-paitaa, hupparia, lippistä ja peräti kaksi päähuivia. Minua kiinnosti kuitenkin lähinnä mukaan laitettu Alien Anthology, jossa oli blu-raynä kaikki Alien-leffat aluekoodittomana ja suomenkielisillä teksteillä.

Ilta istuttiin cowboy-teemaisessa ravintolassa, jonka paikallisesta nauhanlihasta valmistettu pihvi oli suorastaan taivaallisen hyvää. Kulinarismin ohessa samaan pöytään istuneet Segan ja Gearboxin community managerit tarjosivat mielenkiintoisen katsauksen omaan työhönsä välittäjinä pelitalon ja kuluttajien välissä.


THE GOOD, THE BAD AND THE UGLY

Toisen lehdistöpäivän tarkoitus oli tutustua Gearboxin studioon paikan päällä ja haastatella Aliens-pelin tekijöitä. Toimittajia oli melkoinen lauma, ja minun osakseni tuli yhteensä kolme haastisnakkia. Olin miettinyt valmiiksi 15 kysymyksen rungon, josta sitten valitsin 20 minuutin haastatteluja varten oleellisimmat. Herätin kummastusta käyttämällä pelkkää kynää ja muistivihkoa: kollegoilla kun oli jos jonkinlaista kameraa, nauhuria ja vipstaakkivempelettä.

Ensimmäinen haastateltavani oli pelin tarinasta vastaava silmälasipäinen luihu tyyppi Mikey Neumann, joka ei ollut tottunut toimittajiin. Ajoittain tunsin hänen jopa suorastaan v*ttuilevan minulle, enkä lopulta saanutkaan jannusta irti kovin paljoa. Toinen haastis olikin sitten luokkaa "tärisevät kädet, märät kainalot": Gearboxin johtaja Randy Pitchford, jonka itse muistan parhaiten peleistä Brothers in Arms ja Borderlands. Mies oli kuitenkin hyvin leppoisa tapaus, ja ilmeisen tottunut kohtaamaan lehdistöä ja faneja. Haastattelu alkoi paristoilla toimivan pierukoneen esittelemisellä, ja ottaessani hänestä kuvaa sain vinkkejä hyviä kuvakulmia varten. Ihan oikeasti. Viimeinen kohteeni oli sanalla sanoen taiteellisen näköinen hemmo Brian Cozzens, joka pienen alkukankeuden jälkeen intoutui puhumaan paljonkin Aliens-pelin taiteellisesta ilmeestä.

Alan jo tottua pelistudioihin, sillä lapsenmielinen nörtti-into tarttui vasta päästessäni näkemään johtoportaan toimistohuoneita. Seinille oli sijoitettu inspiraation lähteeksi enemmän leluja kuin minulla oli lapsena yhteensä. hauskimpia esineitä olivat kuitenkin käytävälle laitettu täysikokoinen Borderlandsin Cl4p-tr4p ja Duke Nukemin valtaistuin. Cl4p-tr4pin kanssa piti tietysti heittää yläfemmat ja Duken istuimella istua leveästi.


VAIN MUUTAMAN TARJOILIJATYTSYN TÄHDEN

Tilausbussi kuljetti toimittajaköörin suoraan studiolta illallista syömään. Paikaksi oli valittu moottoritien varressa ollut tunnelmallinen Bone Daddy's, jonka tarjoilijat olivat kuulemma kivoja. Kestikin hetki tottua tiukkoihin toppeihin ja liian lyhyihin shortseihin pukeutuneisiin tytteleihin.

Amerikassa kaiken pitää olla suurta, ja ruokaan se pätee erityisesti. Naaman eteen kannettiin niin isoja annoksia, että puoletkin olisi jo riittänyt. Ja kun juomistakin tarvittiin, tuotiin eteen litran vetäviä oluttuoppeja ja viskilasin kokoisia shottilaseja. Söimme skandinaavisessa pöydässämme skabanomaisesti kilpaa. Minä ja norjalainen jannu luovutimme ensimmäisinä, mutta ruotsalaisen Victorin ja Pelaajan Villen kesken kisa oli tiukempi. Lopulta Ville voitti, mutta sen hintana loppuillan liikkuminen ei ollut enää kävelyä, vaan enemmänkin vyörymistä. Illan kuluessa huomasin senkin, etteivät paikalliset fraasit olleet hallussani: tarjoilijatytsy Natalia toi minulle ison lasillisen Colaa ja sanoi "and here you go", johon vastasin suureen ääneen "and here I go". Vastaukseni herätti ilmeisen paljon hilpeyttä.


TOIMITTAJA - KAHDEKSAS MATKUSTAJA

Rapakon takaisilla reissuilla ensimmäinen ja viimeinen vuorokausi menee aina matkustamiseen. Taksimatkamme lentoasemalle teki välipyrähdyksen paikkaan, jossa Kennedy ammuttiin. Sain ihan hienoja kuvia, mitä nyt jäljestä minulle kerrottiin, että otokseni olivat 9 metriä sivussa. Kirjautuessani paluulennolle sain kuulla, että British Airwaysin kone on hulppeat 6 tuntia myöhässä. Avulias virkailija buukkasi uudet lennot, ja tällä kertaa American Airlinesilla Pariisin kautta.

Valtameren ylitys tuntui lyhyeltä, koska sain nukuttua ainakin puolet 10 tunnin lennosta. Näin se maailma pienenee: olin vasta Ranskassa, mutta jo pelkkä tietoisuus Euroopasta jalkojen alla sai paikan tuntumaan puoliksi kodilta. Pariisissa tulikin kiire, sillä Finnairin lähtöportille oli runsaasti matkaa. Kepeän tahtijuoksun jälkeen pääsimme Pelaajan Villen kanssa turvatarkastukseen, jossa pääsin verestämään pahasti ruostunutta ranskantaitoani. Pinna meinasi palaa, sillä jenkkien tarkastuksesta ongelmitta selvinnyt Arvekari juuttui ranskalaisten haaviin ja kaikki elektroniset vempaimet piti erikseen näyttää. Hikistä aromia erittäen pääsimme kuitenkin lopulta onnellisesti Helsinkiin suuntaavaan koneeseen.

Kotimaan kamaralla piti vielä odottaa Tampereelle menevää konetta. Reppuni ei meinannut mahtua matkustamon tavaratilaan, mutta tungin kamani sisään päättäväisin elkein. Olin Amerikasta asti reppuni kanssa tullut niin menen taatusti kotiin asti.

Kirjoittelen tätä blogia puoli kolmen aikaan aamulla ja taustalla pyörii Alien-elokuvia, koska jet lag valvottaa. Mutta en silti kauheasti viitsi valittaa. Pääsin näkemään uuden pelin lisäksi miltä se myyttinen El Dorado näyttää: Pohjois-Amerikan Yhdysvallat.

Paavin puheilla

Paavin puheilla

"There are those who said this day would never come. What are they to say now?" - Prophet of Truth, Halo 2

Kuinka paljon tarvitset aikaa valmistautuaksesi vajaan viikon reissuun toisella mantereella? Minulle riitti yksi iltapäivä. Tosin paidasta sai vääntää hikeä muutamaan kertaan, että ehti joka paikkaan. Oikeastaan ei ihan joka paikkaan: rahanvaihto piti tehdä matkan varrella Ruotsin kruunun kautta.

Useat kaverini olisivat olleet valmiita myymään munuaisensa päästäkseen assistentikseni. Määräpäänä oli nimittäin Kanadan Edmonton, ja kohteena BioWaren Mass Effect 3. Heräsin lähtöpäivän aamuna reilusti ennen kellon pärinää, vaikka unta ei ehtinyt kertyä viitta tuntia kauempaa. Yhden repullisen verran tavaraa mukanani ohjastin taksin kohti Pirkkalan lentoasemaa. Turvatarkastuksissa tuntuu tulevan aina jotain sanomista, ja tällä kertaa puheena olivat intistä jalkaan jääneet maiharit. Popot pitää joka Jumalan kerta riisua ennen kulkemista metallinpaljastimen läpi.


NELJÄ VALUUTTAA, KAKSI KIRJAA

Tukholman Arlandan Forex-vierailun jälkeen meinasi iskeä ahdistus, kun yhdessä ja samassa lompakossa oli peräti neljää eri valuuttaa: euroja, kruunuja, puntia ja Kanadan dollareita. Nyt ymmärrän, miksi takeissa ja housuissa on yleensä niin paljon taskuja. Yllätyin siitäkin, miten hyvin lopulta ymmärsin ruotsia, vaikka sitä ei ole lukion jälkeen tarvinnut juuri käyttää. Saattoi olla sattumakin, mutta tuona mainittuna lauantaiaamuna tuntui olevan pelkkiä kauniita ruotsittaria liikenteessä. Olisi varmaan kannattanut harjoitella kielitaitoja enemmänkin. Lentosää Lontooseen ei ilmeisesti ollut paras mahdollinen, sillä SAS:n kone heittelehti ilmassa hyvin ärsyttävästi.

Välilaskut olivat poikkeuksellisen pitkät, minkä ansiosta sain matkustamisen aikana luettua parikin kirjaa: menomatkalla Karen Travissin Coalition's End ja paluumatkalla Mary Shelleyn Frankenstein. Heathrow'n suuri lentoasema alkaa kohta tuntua puoliksi kodilta, kun aina kulkee samojen käytävien kautta, ostaa saman kaakaon Starbucksista ja niin edelleen. Valtameren yli mentiin tällä kertaa Air Canadan siivillä, jonka kone oli huomattavasti viihtyisämpi verrattuna Lufthansan lotjaan. Matkustamon ilma on ilmeisesti tavallista kuivempaa, sillä jälleen kerran tulin juoneeksi vajaan litran verran vettä yhdeksän tunnin lennon aikana. Ei siitä ahtaassa tilassa kökkimisestä saa mukavaa millään, mutta varustautumalla olonsa saa tehtyä siedettäväksi.

Edmontonia lähestyttäessä panin merkille, että kotiinsa palaava vierustoverini joutui hänkin täyttämään tullauskortin eli declaration cardin. Jostain syystä oletin, ettei kotiinsa palaavan tarvitsisi sellaisia täytellä. Koneen laskeuduttua näpsäkän näköinen tullitytteli kyseli matkani tarkoitusta, lätkäisi passiini leiman "Edmonton" ja toivotti tervetulleeksi. Minua vastassa ollut taksikuski piteli lappua "Hirsila", koska ä:n pilkuista ei kannata Ämerikassa haaveilla. 20 tunnin matkustamisesta huolimatta Edmontonissa oli vasta iltapäivä, mutta sattuneesta syystä painelin nukkumaan jo ennen yhdeksää.


LAKEUDEN KUTSU

Kele tana tu ja vetti jet lagin kanssa. Heräsin aamukahdelta, ja sen jälkeen odottelin vain sitä, että aamupalaa alettaisiin tarjoilla. Lopulta seitsemän aikaan pääsi syömään, ja eteen tuotiin "traditional Canadian breakfast". Nälkä tuli seuraavan kerran yhdeltätoista illalla. En selvästikään ole tottunut olemaan palveltavana, sillä monta kertaa reissun aikana keräsin ihmetteleviä katseita marssimalla kahviloissa suoraan kassalle tai ottamaan itse ruokaa. Tyhjänpäiväisen small talk -läpätyksen oppimiseen meni siihenkin useampi päivä.

Edmonton on öljyaluetta keskellä Pohjois-Amerikan tasankoa. Tästä syystä aurinko paistoi koko ajan, ja maisemat muistuttivat Pohjanmaata: pelkkää laakeaa tasankoa horisonttiin asti. Hotellin pihalta näki Edmontonin keskustaan, mutta paikan päälle kävelemisessä kesti kaksi tuntia. Sunnuntai oli normaali kauppapäivä, ja suurin osa putiikeista oli joko autokauppoja, autokorjaamoja, ruokapaikkoja tai kuntoklubeja. Marketista irtosi 24 tölkkiä colajuomaa hintaan kuusi dollaria, kun taas puolesta litrasta vähäsokerista jääteetä sai pulittaa melkein kolme dollaria. Ei siis ihme, että paikalliset näyttivät kamppailevan painonsa kanssa. Ihmiset olivat yleensä joko erittäin hyvässä tai erittäin huonossa kunnossa. Suomalaisiin verrattuna mimmit olivat hieman pullukampia, mutta samalla isorintaisempia. Miehet taas olivat yleensä minua kookkaampia, joten en saanut naisilta yhtä paljoa huomiota kuin Vancouverissa.


ROSKARUOKAA JA TANKKIAUTOJA

Maanantaina sanoin aamiaisella tarjoilijalle olevani pelitoimittaja, ja hän ehdotti heti BioWarea: peukkua ylös hänen yleistiedolleen. Panin merkille sellaisen yksityiskohdan, että tarjoilijoina, siivoojina ja McDonald´sin työntekijöinä tuntui olevan lähinnä maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. Mäkkärimeininki oli jotain aivan kummallista: tuplajuustohampurilainen on kategoriassa "quick snack" ja L-koon juoma oli kossupullon kokoinen 0,75-litrainen tonkka. Lisäksi ruoka ei tunnu maistuvan miltään, vaikka kokoa ja rasvaa riittääkin.

Ämerikkalaiseen malliin autoja piisasi joka kulmassa, eivätkä ne TIETENKÄÄN olleet mitään meikäläisiä pikkufiiatteja. Ehei, siellä auton piti olla kookas, ja jotkut kärryt muistuttivat jo enemmän pyörillä kulkevaa tankkia kuin autoa. Kävellen kulkeminen oli hyvin harvinaista. Kolutessani paikallisia pikkuliikkeitä yksi mies jopa pysäytti kertoen nähneensä minun kävelemässä tien vierustaa pitkin.

Vancouverista oppimani mallin mukaisesti huomasin yöelämän alkavan Edmontonissakin Suomea aikaisemmin. Suunnitelmissani oli lähteä illalla seitsemän aikaan viihteelle, mutta päätin ottaa pienet nokoset sitä ennen. Jet lag vaivasi edelleen, sillä heräsin aamukahdelta, käänsin kylkeä ja jatkoin uniani. Ei sitten lähdettykään viihteelle.


MINÄ OLEN TÄÄLLÄ, TE ETTE

Keskiviikkona sisäinen kello herätti totutusti jo aamuyöstä, mutta ei yhtään harmittanut: nyt oli BioWare-päivä. Yllätyksekseni studio sijaitsi samassa rakennuksessa kuin hotellikin, mutta sisäänkäynti oli toisen kadun puolelta. Paikalla oli kourallinen toimittajia, mutta Pohjoismaista paikalla oli tasan yksi hemmo. Saksalainen kollega oli jo selvästi keski-ikäinen äijä, mutta lapsenomainen into peleihin oli edelleen tallella. Toivottavasti minullakin on tallella sama positiivisuus vielä 15 vuoden kuluttua. Yksi jenkkiläinen PR-mimmi sai minut miettimään, kannattaisikohan sitä itsekin hakea Electronic Artsille töihin.

Hissi vei joukkomme yläkerroksiin, ja läpikuultava lasiseinä ilmoitti paikan: BioWare, A Division of EA. Elämässä on hetkiä, jolloin pitää tuntea olonsa etuoikeutetuksi superkarjuksi. Tuo hetki oli sellainen. Muuttukaa vihreiksi ja nuolkaa näppejänne: minä olen täällä, te ette! Ennakkojuttuni Mass Effect 3:sta tulee tietysti aikanaan Gamereactoriin luettavaksi.

Pelisessioissa oli paikalla melkoisesti myös ohjelmoijia, jotka ohjastivat toimittajia keskeneräisen koodin saloihin. Mieleenpainuvinta oli kuitenkin, kun ovi salavihkaa avautui ja sisään kuikuili firman perustajajäsen Greg Zeschuck ruokkoamattoman kesäpartansa kanssa. Harmillisesti en päässyt enemmän puheisiin hepun kanssa. Sen sijaan PR-mimmi käski minut mukaansa ja hetken verran käytävillä samoiltuani pääsin maaliin. Minua tervehti iloisesti Casey Hudson, jonka itse muistan peleistä Baldur's Gate 2, Knights of The Old Republic, Jade Empire ja varsinkin Mass Effect. Muistivihkoa räplätessä tunsin istuvani Paavin edessä hartaana katolilaisena. Hetken kuluttua "rallienglanti" tasaantui ja sain lopulta paljonkin hyvää tietoa irti jannusta.


EI OLISI OLLUT PAKKO PALATA

Vierailun päätyttyä taksi kuljetti Edmontonin lentoasemalle, mutta kesti vielä melkein 36 tuntia ennen kuin lopulta pääsin kotiin asti. Myöntää täytyy, että Tukholman Arlandan epäloogisessa sokkelossa meinasi pinna palaa, kun pohjilla oli jo 30 tuntia valvomista ja istumista. Ainakin Frankenstein oli teatraalista luettavaa.

Iso pinkka laskuja ja villakoirat nurkissa toivottivat minut tervetulleeksi kotiin. Sanotaan, että mukava on lähteä, mutta vielä mukavampi on palata takaisin. En yhdy tähän näkemykseen: voisin hyvin ostaa pelkän menolipun ulkomaille ja olla aivan tyytyväinen oloihini muualla.

Peliarvion kirjoittamisesta

Luin vuodenvaihteessa Stephen Kingin kirjaa Kirjoittamisesta. Opuksessa kauhukirjojen veteraani pohtii tarinoiden kertomista ja kirjoittamista yleensä. Hieman samanlaisia ohjeita antaa jo vuonna 1935 julkaistu Mika Waltarin opas Aiotko kirjailijaksi? En tietenkään yritä kilpailla tällaisten jättiläisten kanssa, mutta niiden innoittamana kerron omia vinkkejäni peliarvioiden tekemisestä.


RAKENNE

Arvion tulee olla 1) johdonmukaisesti etenevä 2) eheä kokonaisuus. Hyvin usein oikolukuvaiheessa tulee poistaneeksi "kiva tietää" -asioita, jotka tavalla tai toisella rikkovat muuten toimivan kokonaisuuden. Peliarvio noudattaa usein tiettyä kaavaa. Valmiin sapluunan hyödyntäminen varmistaa sen, että olennainen tulee mainituksi. Käsiteltävien asioiden lista voi olla esimerkiksi tällainen:

ingressi, taustatietoa
tarina
pelattavuus, ohjaus
pelimuodot
tallennusjärjestelmä
moninpeli (samalla sohvalla, verkossa)
ulkoasu
äänimaailma
lopputiivistys

Ingressin tarkoituksena on tiivistää arvio muutamaan lauseeseen. Lukijalla on silloin alusta alkaen tieto, mitä toimittaja pelistä ajattelee. Lopputiivistyksen tehtävä on sama kuin ingressilläkin. Suoraviivaista kopiointia ei kuitenkaan kannata tehdä, vaan viimeinen kappale kokoaa arvion yhteen napakasti. Muista antaa arvosanaksi peliä aidosti kuvaava numero: vältä ääripäitä. En henkilökohtaisesti pitänyt lainkaan Call of Duty: Black Opsista, mutta en silti voi antaa sille 1/10.


OIKEAKIELISYYS

Tärkein yksittäinen taito on osata kirjoittaa oikein. Hyvä kieliasu tekee tekstistä helposti luettavan ja luo toimittajasta ammattitaitoisen vaikutelman. Oikeakielisyydessä ei ole koskaan valmis, vaan kirjoittajana voi aina hioa ilmaisukykyään. Itseään täydellisenä pitävän toimittajan tekstistä huomaa usein helposti, ettei hän ole mielikuvansa mittainen.

Varsinkin pelimaailmassa on tärkeää (ja joskus vaikeaa) välttää lainasanoja. Pelejä harvemmin käännetään suomeksi, jolloin anglismit tarttuvat puheeseen kuin itsestään. Erityisen ilmeistä tämä on massiivimoninpeleissä, joissa kerätään instan päätteeksi fättejä luutteja sekä saadaan siinä sivussa paljon ekspaa. Kaikille asioille ei ole vakiintunutta nimitystä, mutta silti on aina pyrittävä mahdollisimman hyvään suomeen. Älä kirjoita AI:stä, kun voit sanoa tekoäly. Älä kirjoita co-opista, kun voit sanoa yhteistyötila. Älä kirjoita levelöinnistä, kun voit sanoa hahmonkehitys. Älä kirjoita CTF, kun voit sanoa lipunryöstö.


ELÄVÖITTÄMINEN

Arviosta tulee helposti hengetön luettelo, jos peli ei herätä erityisiä tunteita. Kieli on aina pyrittävä pitämään elävänä, mikä ei tietenkään onnistu ilman harjoittelua. Esimerkiksi omia kokemuksiaan voi tuoda mukaan, kunhan ei päästä fiilistarinoitaan tekstin määrääväksi piirteeksi.

Helpointa on kirjoittaa erityisen hyvistä ja huonoista peleistä. Ääripään kokemuksissa on syytä välttää ylisanojen konekiväärilistauksia. Liika suitsutus nakertaa mielikuvaa toimittajan puolueettomuudesta. Vastaavasti täydellinen lyttääminen herättää epäilyksen siitä, ettei toimittaja viettänyt pelin parissa tuntia kauempaa.

Tee muistiinpanoja pelatessasi. On paljon helpompaa kirjoittaa tukisanoista kuin luottaa pelkkään muistiinsa. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun joutuu pelaamaan laajaa ja monipuolista peliä. Tiedän kuitenkin kollegoita, jotka tuottavat hyvää tekstiä ilman erityisiä muistiinpanoja.


PAINOPISTE JA KOHDERYHMÄ

Kaikki pelit eivät ole samanlaisia. Toisaalta kaikkea mahdollista ei kannata arviossa luetella. Ennen työhön ryhtymistä onkin selvitettävä itselleen, mikä on painopiste. Electronic Artsin urheilupeleissä kannattaa käsitellä viimeisimmän osan uudistuksia, ja jättää peruspelattavuuden kuvailu vähemmälle. BioWaren peleissä tarina ja roolipelaamiseen liittyvät valinnat ovat pääasia, jolloin taistelumekaniikan hienoudet voi jättää vähemmälle huomiolle. Call of Dutyn kantava voima on moninpeli, joten suurin osa arviolle varatuista merkeistä kannattaa säästää verkkomittelöiden selvitykseen.

Kirjoittaessa kannattaa välttää sisäpiiriviittauksia ja rinnastuksia vanhoihin peleihin. Vaihtoehtoisesti viittauksia voi käyttää, mutta silloin ne on syytä avata asiaa tuntemattomalle. Toimittajan on aina ajateltava kohderyhmäänsä: ketkä tekstejäni lukevat? Killzone 3:n arviossa ei kannata tehdä nopeaa huomautusta koskien MLG:n Halo-liigaa, sillä suurin osa PS3-räiskintöjä pelaavista ei seuraa Haloa. Gears of War 3:n arviossa ei kannata siteerata yksityiskohtaa Karen Travissin romaanista Anvil Gate, koska kaikki pelaajat eivät ole Gears-romaaneja lukeneet.


ETÄISYYDEN OTTAMINEN JA OIKOLUKU

Oma teksti kannattaa deadlinen puitteissa jättää hetkeksi sivuun, ja väyrysmäisesti "nukkua yön yli". Toimittaja on usein sokea omalle tekstilleen, mutta etäisyyden ottaminen auttaa kieli- ja asiavirheiden havaitsemisessa. Omasta oikoluvusta huolimatta kaikkein parasta on antaa teksti jonkun muun arvioitavaksi. Ankarastakaan palautteesta ei ole syytä loukkaantua, vaikka oma teksti kuinka tuntuisi rakkaalta lapselta. Jokainen uusi arvio tarjoaa mahdollisuuden kehittyä, joten tilaisuus kannattaa hyödyntää. Aina voi olla parempi.