Suomi
Blog

This just in: Ouya

Pelaajana tietyt hetket saavat aina innostumaan. Yksi niistä on se, kun posti kantaa ovelle uuden konsolin.

No, kyse ei tällä kertaa ole uuden sukupolven laitteesta, mutta mielenkiintoisesta tuttavuudesta kuitenkin. Tuo pikkuruisessa laatikossa saapunut laite on nimittäin Kickstarterin villinnyt Ouya. Ja ihan retail-versionaan.

Laitteesta on luonnollisesti tulossa juttua lähiviikkojen aikana, mutta palvelkoot tämä blogi pienenä ennakkovaroituksena. Jos kysymyksiä ilmenee, laittakaa ihmeessä kommenttia ja yritän vastata parhaani mukaan. :)

This just in: Ouya

HQ
Vakoillaanko meitä?

Vakoillaanko meitä?

Länsimaita on shokeerannut Yhdysvaltain vakoiluskandaali. Yhdysvaltain turvallisuusviranomaisilla ja tiedustelupalvelulla on tiettävästi pääsy Amerikan suurimpien internet-yhtiöiden käyttäjätietoihin, mukaan lukien Googlen, Applen ja Microsoftin.

Uusimmat tiedot kertovat, että Microsoft on auliisti avustanut NSA:ta lukemaan ihmisten salattuja sähköposteja, katsomaan Skype-keskusteluja ja tarkastelemaan Skydriveen tallennettuja tiedostoja.

Miten tämä liittyy pelaajiin? Ainakin siten, että Skype ja Skydrive ovat osa Xboxia. Tai ainakin tulevaa Xbox Onea, joka myös vaatii, että jokaiseen konsoliin on oltava Kinect-kamera kytkettynä. Siis vakoillaanko meitä?

Vakoiluepäilyt eivät pulpahda esiin ensimmäistä kertaa Xboxin kohdalla. Jo vuosituhannen alussa, kun Xbox lanseerattiin, verkossa liikkui villejä huhuja. Jotkut väittivät, että konsolin virtanappiin on piilotettu kamera, jolla Microsoft tarkkailee käyttäjiään. Paha yhtiö kun on. No, kyseinen konsoli on purettu niin moneen kertaan, että voidaan varmuudella sanoa sen olevan "puhdas".

Tällä kertaa kamera on kuitenkin tulossa, eikä sitä yritetä edes millään tavalla peitellä. Koska liikenne Skypessä kulkee Microsoftin palvelun kautta, mahdollisuus on olemassa, että joku vetää dataa välistä. Ja vakoilujupakassa paljastuneiden tietojen valossa se on jopa todennäköistä.

Eri asia on kuitenkin se, kiinnostaako NSA:n analyytikkoja kalsarisillaan sohvalla röhnöttävä pelaaja tai parisensataa lomakuvaa Kanarialta. En yritä vähätellä, etteikö tämä loukkaisi yksityisyydensuojaa (todellakin loukkaa!), mutta Yhdysvaltain vakoilulla ei etsitä tavallisia ihmisiä, vaan "poikkeamia", jotka voivat olla uhka tavallisten ihmisten turvallisuudelle.

Asia on äärettömän kiistanalainen. Toisaalta kukaan ei varmasti halua valvontayhteiskuntaa, toisaalta jos valvonnalla voidaan estää ihmishenkien menetykset, sen voi ainakin osittain antaa anteeksi. Mutta toimiiko se? Eihän mikään valtio mene kuuluttamaan, että mepä estettiin tänään lennon XYZ putoaminen salakuuntelemalla puheluita.

Sietää myös pohtia, miten moni muu maa harrastaa samaa. Kiina? Japani? Venäjä? Ranska jo tiedettiinkin. Miten laajalle vakoilu globaalisti ulottuu?

Joka tapauksessa Microsoft, Google, Apple ja muut sankarit ovat tässä yhtälössä enemmänkin välikäsiä kuin valvonnan syypäitä. Ennen kuin Skype liittyi Microsoftiin, se liittyi NSA:n Prism-ohjelmaan, koska sen oli oikeusministerin edessä pakko. Google sensuroi webbiä Kiinassa, koska toiminta kyseisessä maassa edellyttää sitä. Jos kaikesta tästä halutaan eroon, huomio on käännettävä myös poliitikoihin ja lainsäätäjiin, ei pelkästään yrityksiin.

Jupakan kehittymistä seuraillessa aion käyttää Skypeä, Skydrivea ja Facebookia normaalisti. Palvelut ovat näppäriä, eikä minulla ei ole salattavaa. Ja jos olisi, en ylipäätään laittaisi sitä nettiin. Salaisuudet on paras pitää itsellään.

HQ

Polemiikkia kannesta

Sosiaalisessa mediassa ja muutamilla ulkomaisilla pelisivuilla on noussut otsikoihin Gamereactorin kansikuva, jonka vuoksi GR:ää on syytetty seksismistä. Selvitetäänpä tässä, mistä oikeasti on kyse.

Polemiikki juontaa juurensa GR Ruotsin The Last of Us -kanteen, jossa patsastelee Joel aseen kanssa. Naughty Dogin Neil Druckmann ihmetteli Twitterissä, miksi kannessa käytetystä kuvasta on pudotettu Ellie pois.

Pelimaailmassa on viime aikoina kohistu naishahmojen syrjinnästä esimerkiksi mainosjulisteissa ja pelien tarinoissa, joten Druckmannin viesti särähti ymmärrettävästi monen korvaan. Jotkut tekivät kuitenkin turhan hätiköityjä johtopäätöksiä.

Esimerkiksi aiheesta uutisoinut Destructoid - jota olen yleensä arvostanut - rinnasti asian oikopäätä naishahmojen syrjintään, viitsimättä pyytää Gamereactorilta kommenttia.

Ennen kuin seksismisyytöksiä aletaan viskellä, on hyvä tietää, että Ellien poisto ei ollut ainutkertainen tapaus. GR:n AD Petter Hegevall on aiemmin jättänyt mm. Army of Twon kansitaiteesta Salemin, Super Mario Bros U -kannesta Luigin ja Jak & Daxterin kannesta Daxterin. Tietääkseni kukaan ei vetänyt hernettä nenään näistä.

Hahmon poistamisella kannesta ei siis ole mitään tekemistä hahmon sukupuolen kanssa. Todellinen syy on kuvan asettelu. Hegevallin mukaan Ellie näytti Naughty Dogin toimittamassa kuvassa päälle liimatulta. Se oli kuvassa erillisenä kerroksena. Jos ND olisi pitänyt Ellietä kuvassa ehdottoman tarpeellisena, kerrosta tuskin olisi jätetty irralliseksi.

Jokainen GR:n haara tekee omat kansivalintansa, eikä Suomessa päädytty samaan kansitaiteeseen kuin Ruotsissa. Meidän käyttämässämme kuvassa Ellie on etualalla. Mutta ei sukupuolensa takia, vaan siksi, että koimme kuvan kokonaisuudessaan sopivammaksi kesänumeroon.

Xbox One - kivoja ideoita, mutta...

Kissa on viimein pöydällä. Microsoft julkisti uuden Xbox-konsolinsa 21.5. pidetyssä lehdistötilaisuudessa, joka välitettiin suorana web-lähetyksenä ympäri maailman. Tunnin mittaisessa show'ssa konsolin nimeksi ilmoitettiin Xbox One (niin kuin "all in one") ja julkaisuajaksi loppuvuosi. Myös itse laite - pelkistetty tummanpuhuva viihdeboksi - oli näytillä, toisin kuin Sonyn helmikuisessa Playstation 4 -julkistuksessa.

Xbox One - kivoja ideoita, mutta...

Sony kuitenkin vei tämän ensimmäisen erän. Siinä missä Sony vyörytti teknisiä yksityiskohtia, puhui pelinkehityksen helpottamisesta ja avoimuudesta, Microsoft toisti samaa mantraa: tv, tv ja tv.

Xbox Onen tekniset yksityiskohdat jäivät epäilyttävän pinnallisiksi. Kahdeksan ydintä, kahdeksan gigatavua RAM-muistia, mutta entä sitten? Mitä tyyppiä muisti on, ei kerrottu. Millainen näytönohjain on, ei kerrottu. Tällaisilla asioilla on väliä, koska PS4:ssä on sama määrä ytimiä ja yhtä paljon gigatavuja, mutta Sony on jo vahvistanut käyttävänsä nopeaa GDDR5-muistityyppiä, joka voi hyvinkin vauhdittaa PS4:n tehokilvassa karkumatkalle.

Ei sillä, etteivätkö ne harvat esittelyssä julki tuodut pelit näyttäisi hyviltä. Forza Motorsport 5, Remedyn Quantum Break ja Call of Duty: Ghosts kaikki vaikuttivat nykyaikaisilta ja hienoilta. Mutta mitään näistä ei pelattu lavalla, toisin kuin Sonyn tilaisuudessa esimerkiksi uutta Killzonea. Jää siis nähtäväksi, pääseekö oikea pelitilanne videoiden tasolle.

Pelien (ja pelaajien) sijaan Microsoftin huomio oli amerikkalaisissa keskiluokkaisissa tv:n katselijoissa. Siellähän tapahtuma näytettiin ihan kaapelissa. Jenkkifutis on tulossa Xboxiin. Steven Spielberg tuottaa Halosta tv-sarjan. Xbox Onen voi liittää digiboksiin ja katsoa sen kautta tv:tä vaikka peliä pelatessa. Näin siis Amerikassa. Suomeen tv-palveluita ei ole tulossa ainakaan heti.

Pidän lupaavana, että konsoli tukee moniajoa ja kahden eri sovelluksen kiinnittämistä ruudulle samanaikaisesti. Nopea vaihtelu sovellusten välillä näytti aidosti kivalta. Se on iso harppaus nykyisestä, jossa mikään vähääkään moniajoon viittaava tuntuu ärsyttävän takkuiselta. Mutta sitten taas puhekomentoja, jotka tekivät suuren osan esittelyn "futuristisesta vaikutelmasta", ei ole vielä vahvistettu Suomeen... enkä ole varma, haluaako kukaan niitä pitemmän päälle käyttää.

Tv-rummutuksen ohessa Microsoft vältteli vastaamasta kipeisiin aiheisiin, joihin lukeutuu esimerkiksi käytettyjen pelien myynnin torjuminen. Esittelijät puhuivat innokkaasti pilvipalveluista ja palvelimista, joita Xbox Liveen lisätään, mutta eivät siitä, mitä palvelut vaativat ja mitä ne maksavat. Jos pelit kerta sidotaan käyttäjätiliin, miten paljon joutuu maksamaan ylimääräistä, kun pelin ostaa käytettynä? Ja vaikka jatkuvaa nettiyhteyttä ei näillä näkymin vaadita, tarvitaanko yhteys kuitenkin pelin käynnistysvaiheessa?

Tapahtumasta jäi ainakin minulle sekava kuva. Microsoft julkisti konsolin, mutta mitä sillä pelataan ja miten se pelikäytössä toimii, on vielä epäselvää. E3:ssa on paras kääntää katse Xboxin ydinyleisöön tai muuten Sony vie tästä matsista toisenkin erän.

Uusi Xbox ja viimehetken spekulaatiot

Uusi Xbox ja viimehetken spekulaatiot

Microsoftin vastaus Playstation 4:lle paljastuu huomenna tiistaina, kun yhtiö paljastaa uuden sukupolven Xboxin suorassa web-lähetyksessä. Sony sai kilpajuoksuun etumatkaa esittelemällä uutta sukupolvea jo helmikuussa - tosin monet tärkeät tiedot, kuten miltä PS4 näyttää, mitä se maksaa ja milloin se julkaistaan, ovat vielä vahvistusta vailla. Sonyn uusi kehittäjäläheinen lähestymistapa teki kuitenkin vaikutuksen. Niinpä haaste on asetettu - miten Microsoft vastaa?

Microsoftin tuskin tarvitsee kehitystyökaluja korostaa. Niissä Xbox on ollut aina kilpailijoitaan "fiksumpi". Jo ensimmäinen Xbox pohjautui PC-arkkitehtuuriin, johon Sony on nyt (kiitettävästi) siirtymässä. Microsoft on huhujen mukaan päätymässä melko samanlaiseen laitteistoon kuin Sony, mutta yhtiön linjaa katsoessa huomio voi hyvinkin olla konsolin ohjelmistossa eikä niinkään arkkitehtuurissa.

Eikä missä tahansa ohjelmistossa, vaan Windows 8:n ytimessä.

Ei paniikkia: ytimellä ei tarkoiteta koko käyttöjärjestelmää. Microsoft saattaa lainata Windows 8:sta tiettyjä ydinominaisuuksia, joita sovellukset tarvitsevat toimiakseen. Tähän suuntaan yhtiö on menossa ainakin Windows RT:n ja Windows Phonen kanssa, ja Xbox olisi looginen jatkumo. Tarkoituksena on helpottaa sovellusten, kuten Facebookin, Youtuben ja ehkä joskus tulevaisuudessa myös Gamereactorin, kääntämistä kaikille Microsoftin alustoille mahdollisimman vähäisin muutoksin.

Vaikka moni vanhan koulun konsolipuristi kaipaakin puhdasta pelikonsolia, konsolien tulevaisuus lienee yhä vain syvemmälle ulottuvassa pelien, palveluiden ja sovellusten fuusiossa. Tehojen kasvaessa yhä enemmän voidaan myös tehdä samanaikaisesti. Esimerkiksi netissä voitaneen pistäytyä peliä pysäyttämättä.

Henkilökohtaisesti ottaisin ennemmin joukon maksullisia mutta valinnaisia sovelluksia kuin pakkopullamaisen Xbox Live -maksun. Verkkopelistä maksaminen kävi järkeen vielä kymmenen vuotta sitten, kun palvelu oli uusi ja kiistatta edellä muita, mutta nykyään puntit ovat tasoittuneet siinä määrin, että tuskin maksaisin Xbox Live Goldista, ellei sen omistaminen kuuluisi työnkuvaan.

Microsoftin ei edes tarvitsisi luopua Goldista sinänsä, vaan yksinkertaisesti avata verkkopelit ja sovellukset kaikkien käytettäväksi. Gold-tilaus voisi olla olemassa ja tarjota lisäominaisuuksia, mutta nykyinen Silver-tason ilmaisjäsenyys on riittämätön. Sillä ei pääse Netflixiin, vaikka olisikin Netflixin jäsen. Sillä ei myöskään voi käyttää Xbox Musicia, vaikka palvelusta maksaisi kuukausimaksua. Kaikkiin näihin tarvitaan lisäksi Xbox Live Gold. Muilla Microsoftin alustoilla ei ole tällaista kahden päällekkäisen tilauksen pakkoa, ja johan se olisi Xboxiltakin aika poistaa.

Verkkopalvelut tarjoavat huomiselle myös toisen kuuman perunan: tarvitaanko nettiyhteyttä konsolin käyttämiseksi. Viimeisimpien huhujen mukaan pakkoa ei sittenkään olisi tulossa. Aiemmin huhuttiin päinvastaista ja kakka lävähti tuulettimeen. Tässä on kuitenkin syytä muistaa, että nettipakkoja on kahdenlaisia. On eri asia vaatia jatkuvaa yhteyttä kuin kerta-aktivointia pelin alussa. Esimerkiksi Steam perustuu jälkimmäiseen. Se ei ole niin paha asia kuin jatkuvan yhteyden vaatimus, mutta se todennäköisesti estäisi pelien myymisen eteenpäin. Nykyisillä konsoleilla ei tietenkään käytetä kumpaakaan.

Osa huhuista on viitannut, että uusi Xbox tukisi kaikkia kolmea mallia ja valinnan tekisivät pelien julkaisijat. Omaan korvaani tämä kuulostaa todennäköisimmältä, koska Microsoft ei varmasti halua vahingoittaa kumppaneitaan päätöksillä, jotka ovat mahdollisesti epäsuosittuja. Esim. EA saa tärvellä maineensa itse, jos niin mielii.

Microsoftin on luonnollisesti myös pakko näyttää, mitä konsolilla pelataan, muuten julkistus jäisi vajaaksi. Odotuslistalla ovat ainakin Project Gotham Racing 5, 360:lta lykkäytynyt Crytekin Ryse ja Call of Duty: Ghosts (ottaen huomioon sarjan läheisen siteen Xboxin kanssa). Alan Wake 2? Kenties. Jokin uusi ja yllättävä nimike olisi joka tapauksessa poikaa, mutta E3:n läheisyydestä johtuen en usko pelejä esiteltävän yhtä perusteellisesti kuin Sonyn tilaisuudessa.

Uusi ohjain ei tiettävästi eroa paljoakaan nykyisestä. Sen on huhuiltu olevan vähän pienempi, mutta sisältävän samat toiminnot kuin Xbox 360:n ohjain. Kinectin uusi versio on myös vahvasti roikkunut huhuissa, ja olisi ihme jos se ei nappaisi osakseen sievoista hypetystä.

Microsoft voi kepittää Sonyn paljastamalla näiden härpättimien lisäksi itse konsolin ulkoasun, mutta hinnoittelut ja julkaisupäivät jäänevät myöhemmäksi kesään. Kaikkia kortteja ei ole fiksua paljastaa kerralla, koska se jättää niukasti säätövaraa, jos Sony vaikka yllättäisikin todella halvalla hinnalla.

Mutta se näistä spekulaatioista. Huomenna nähdään, miten hyvin odotukset ja huhut osuvat kohdalleen. Suoraa lähetystä Redmondista kannattaa seurata Gamereactorista kello 20.00 alkaen.

Sitä odotellessa, kerrataanpa mitä tapahtui vuonna 2001... :)