Never saw that coming, ey?

Viimeisiä viedään, takana läähystää kuusi kokonaista blogi-osaa täynnä tuskallista luettavaa, kyyneleitä ja aika hemmetin pitkiä pausseja. Tässä toiseksi viimeisessä osassa päätän omasta puolestani kirjoittamisen, ensi osa on sitten pieni ylläri. Niin kuin aina. Tällä kertaa tosin positiivinen sellainen.

Nyt on aika puristaa oma mielipiteeni Grand Theft Auto IV:stä sekä lisäreistä ronskisti pieneen muottiin, kuitenkin täyteen ennalta arvaamatonta sisältöä.

Te, hyvät lukijat (jos te nyt epäonnestanne vahingossa tänne klikkaatte :D), jäätte tuomitsemaan onko asian laita näin hyvällä vai huonolla tavalla.

Grand Theft Thompson: The Lawsuit Adventures

Sanotaanpa näin: miten olisi, jos Grand Theft Auto ei ikinä olisi nähnyt päivänvaloa? Mitä jos se varoitusteippi PS1-pelien kansissa sai Kukkahattutäti & Co:n korot säpsähtämään niin vastenmielisyydestä ettei tuomarilla ollut valinnanvaraa oikeudessa? Mitä jos Jack "Tomppa" Thompsonin asianajajavirka olisi yhä kuivalla maalla? No, ellen yrittänyt sitten setviä tätä väärin niin skandaalit ovat vain pumpanneet sarjan maineeseen uutta puhtia.

Uskokaa pois, monta litraa sitä.

Grand Theft Auto on kautta elämänsä saanut monta iskua luotiliivinsä lävitse ja syytökset ovat yleensä olleet sitä samaa jankutusta. Lukemattomat nuoret ovat sarjan nousun siimeksessä syyttäneet niin San Andreasta, GTA III:sta, Vice Cityä että koko sarjaa sen inspiroivan heidät hirmutekoihin kuten..

..vuonna 2003. 2 nuorta ampuivat pari nuorempaa teinipoikaa (ja Rockstarilta vaadittiin 246 miljoonaa taalaa)

..vuonna 2005. Nuori ampui 2 alabamalaista poliisia.

..vuonna 2006, poika tappoi isänsä ja Jack Thompsonin mukaan GTA:n takia.

Sen lisäksi Tomppahan on uransa loppuun mm. Hillary Clintonin rinnalla vaikuttanut väkivaltaisten pelien levitykseen eikä IV todellakaan tältä säästynyt. Silmiinpistävän grafiikkapäivityksen myötä väkivallasta tuli entistä realistisempaa ja sillä näkemyksellä kritisoitavaa. Juu, onhan se väkivalta pahempaa, onhan siinä pelissä paljasta pintaa, onhan kielenkäyttö pelissä rumaa, juu, mutta 'luulisin' että peli on aikuisille suunnattu? Noniin tietysti en tätä kirjoittaessani itse aikuinen ole, mutta en pelaa näitä pelejä saadakseni inspiraatiota kouluammmuskeluihin vaan koska GTA:t ovat laadukkaita, hyvin tehtyjä ja pidän konseptista enkä ole tuntenut mitään negatiivisia oireita pelatessani pitkiä sessioita.

Pelihän on selvästi leimattu olevan vähintään yli 17-vuotiaille tai muutenkin henkisesti kypsille. Okei, jos on henkisesti kypsä 5-vuotiaana niin en "ihan" luottaisi peliä tälle, mutta 14-15 vuoden ikä on omasta mielestäni jo varsin kypsä tälle pelisarjalle. Ikärajoista voisi kuitenkin keskustella loputtomiin eikä se pääkohtaisesti ole tämän arvion aiheena.

The "Kaava"

Aina vaikka London 69:sta GBA-rumban kautta GTA: Vice Cityyn ja valaistumiseen se sama mukaansatempaavuus on pysynyt samana. Kaikki sarjan pelit ovat noudattaneet samaa kaavaa, ensin A) Kenkien nuoleminen. Hahmo aloittaa pienistä nulikkakeikoista, sitten 8) Ansaitu paikka. Hahmo luulee oikeasti olevansa kuuluisuus alamaailmassa, kunnes C) Järkyttävä läheisen petos. Pelaaja saa turpiin siltä jolta sitä vähiten odottaa, jota seuraa luonnollisesti D) Haudasta ylös kaivautuminen. Edessä on vielä rutkaasti tehtävää koston suunnittelemiseksi, ja vielä E), nimittäin Eeppinen kosto.
Paha saa palkkansa on turhan kliseinen lause sille, eikö?

Itse en juuri näe koko sarjassa minkäänlaisia poikkeuksellisia virheitä tai ylilyöntejä, joskus tosin samaa konseptia on noudatettu vähän liian paljon ja edellämainittua "kaavaa" on järjestelmällisesti tuorepuristettu ja uudelleenmuovattu seuraavaan peliin. GTA IV:ssä tätä on paranneltu jo siinä määrin että joissakin tehtävissä voi oikeasti valita miten toimii. No, niitä valintoja ei kuitenkaan ole muita kuin kaksi, mutta esim. eräässä kohtaa tarinaa pelaajan täytyy valita tappaako hän Playboy X:n tai tämän perikuvan Dwaynen, toisessa taas jos murhauttaa petturin vai antaa tämän paeta ja pelin lopussa on tärkein josta en syystä oikein kerro sillä se on niin syvältä spoileriviidakosta että oikein liaaneihin takertuu.

Yhteensummaus

En vain voi olla mainitsematta uudestaan että GTA IV:n kuuluisi olla synonyymi sanalle "mestariteos".
Kun läpäisin IV:n tarinan en voinut olla ajattelematta että tässähän on kaikki mitä pelistä ikinä voisi toivoa. Avoin maailma on täydellinen vastakohta yleisesti FPS-peleissä nähdyille putkiseikkailuille, jotka eivät aina tuo sitä uudelleenpeluuarvoa jota hienosta pelistä yleensä löytyy. Tähän juuri FPS vastaa tosin avoimien kenttien moninpelillä, mutta jotenkin vapauden tunne vain rajoittuu ajoittain niissäkin. IV:ssä käyttöön tulee aina sama ympäristö/maailma, mutta Liberty City taas on niin monipuolinen ettei siihen ihan samassa kyllästy.

Anteeksi, tuosta tuli jotenkin omituinen kriittisyys FPS-pelejä kohti, mutta pointtinahan oli ilmaista kuinka hyvin tätä peliä tehdessä ollaan oikein ajateltu. Hyvä käsikirjoitus on entistä tärkeämpi nykyään peleissä eikä GTA IV:ssä olla fuskattu. Hahmot ja niiden roolit ovat erittäin hyvin suunniteltu ja juonenkäänteet sitä paremmin. Grafiikoista olen jo puhunut suuni verille liiakseen joten niistä ei paljon tarvitse mainita. Kaikki oleellinen on hyvin saatu mukaan niistä puheen olleen ja vielä enemmänkin. Hauskuus on taattu kymppi, sillä storylinea pelatessa ei voi olla huomaamatta että tehtävien monipuolisuuteen on todellakin panostettu.

Joskus tekee muutenkin vain mieli kaahailla sinne tänne ympäri kaupunkia tai aloittaa täysi mellakka ja teurastus piittaamatta seurauksista. Suosittelen sen luomista pelissä huomattavasti enemmän kuin oikeassa maailmassa. GTA IV on kuin sallittu elämä rikollisena konsanaan!

Näin mennen en voi paljon huonoa pelistä kommentoida kuin joitakin graaffisia bugeja ja pelin jäädytyksiä, ja siinäkin voi luultavasti vain syyttää konsolia. Radio on ehkä ainoa miinus kautta pelin ja lisäosien, sillä muita hyviä biisejä en ole kuullut kuin Black Sabbathin "Heaven and Hellin" tai Genesiksen "Mama". San Andreakseen verrattuna biisilista radiokanavilla on varsin köyhää vaikka monipuolisuutta löytyy ja eri radiokeskusteluja ja showta on miellyttävää kuunnella mustan huumorin kukoistaessa.

Toinen on ehkä yleisesti huumorin puute. Nelososa on huomattavasti edellisiä pelejä vakavampi ja piilohuumoriakin löytyy hyvin vähän. Koomisia hahmoja löytyy enemmän TBoGT:sta mutta se ei nosta kokonaisuuden tasoa. Nämä miinukset ovat erittäin minimaaliset ja listasin ne kun ei paljon kritisoitavaa tästä oikein löydy..

Loppu näkyvissä! Näin olen muodostanut mielipiteeni kaikkien aikojen suosikkipelistäni. Kuten arvelette en millään mahda odottaa seuraavaa lisäystä tähän eeppiseen sarjaan. HUOM! Vaikka oma mielipiteeni pelistä sinetöidään tähän, on lopullinen osa vielä edessä, yllätyksenä. Siihen saakka, plussat ja miinukset...

Aitoa, ehtaa Rockstaria

+ Hyvin avara ja runsas pelimaailma
+ Käsikirjoitus mennyt aivan kohdilleen
+ Hahmosuunnittelu huipuillaan
+ Tehtävät riittoisia ja monipuolisia
+ Tekemistä yllin kyllin tarinan sivussa
+ Grafiikat erittäin tarkkaa vielä näiden vuosien jälkeen
+ Lisäosat kokonaisuudessaan
+ Mahdollisuudet huliganismiin joka ei ole hyväksyttävää oikeina tekoina
+ TIES MITÄ!

Jack Thompsonia.. ¬_¬

- Radion musiikin tylsyys/taso
- Ajoittain graaffisia bugeja
- Ei muuta.

Arvosana: 11/10 ;)

Loppulausahdus: Jotkut sanovat että kaikissa peleissä on huonot puolensa. Totta, mutta harva se osaa kuitenkin hipaista Jumalan jalkoja täydellisyydestä. Oliko pakko kertoa, että GTA IV on juuri näiden joukossa omaa aateliaan?

//GTAfreaknr1 \../

Täydennä 2011-08-13 19:34:
Valmis! Olen hyvin pahoillani etten saanut tätä aikaiseksi tätä ennen, kun on viime aikoina ollut kiireitä ties missä asiassa. Toivottavasti kuitenkin pidätte. :D

GTA: The Ballad of Gay Tony

Mihis jäimmekään.. ai niin, GTA nelosen toinen lisäri.

Kuten mainittiin, Vapaudenkaupunkiin mahtuu pari tsiljoonaa tarinaa kiinnittäessään huomion elävään ympäristöön, ja tässä on taas lisää apettaa. Olemme seuranneet epäonnisen jugoslavialaisgangsterin sekä pahamaineisen prätkäjengiläisjärjestön jäsenen päivittäistä agendaa, mitäpä vielä? Maailmassa on erilaisia työpaikkoja vaikka kuinka, kaikki kosmonautista siivoojaan ja siivoojasta matikanopettajaan.
Entäs yökerhoelämän paavin oikea käsi? Eipä juuri mitään tuosta eroavaa, tuumi Luis Lopez, maatessaan pankin kylmällä lattialla panttivankina irkkuryöstäjille.
Yhtäkkiä tilanne kiristyy kun siviili ampuu yhden rosvon kuoliaaksi (ja sekunnin murto-osassa itse joutuu muiden maalitauluksi) ja poliisi saapuu paikalle.

Ryöstäjät pääsivät pakoon.

Heidän ongelmansa, hän mietti ja niin Luis poisti jutun murheistaan ja jatkoi matkaansa. Päivittäistä tämäkin.

Ei sittenkään niin hohdokasta elämää

Luis Fernando Lopez on noin parikymppinen amerikkalaisdominikaani ja kova muskelikimppu. Hän on yöklubiomistaja Anthony "Gay Tony" Princen hyvä ystävä ja tämän monitoimimies Tonyn klubien ylläpitäjänä ja henkilökohtaisena assistenttina.
Gay Tony omistaa Liberty Cityssä kaksi tunnettua mestaa, Maisonette 9:n ja Herculeksen, mutta kaikki ei suinkaan mene kuin pitäisi. Tony on pahoissa veloissa monelle gangsterille ja kokonaiselle mafioillekin, Ancelottien perheelle ja Ray Bulgarinin venäläisgangstereille. Lisäksi asioita on mutkistamassa rankka yksityiselämä ja suhdesekoilut.
On Luisen aika vetää hanskat käteen ja ryhtyä hommiin.

Perhe ja ystävät ovat aina apuna, mutta Tonyn velkalistan läpikäynti on kuin reissu Manalaan ja sieltä elävänä pois.

Turboahdettuja superautoja ja kullattuja armeejahelikoptereita

Kuten GTA:n tehtävät yleensä, The Ballad of Gay Tony keskittyy avonnaiseen ja yksityiskohtaiseen maailmaan jossa veri ja väkivalta tulee tutuksi. Sisältöäkään ei säästelty.

Tehtävät ovat pääasiallisesti Tonyn velkakirjan ohentamista, mutta Lopez joutuu tekemään töitä myös ärsyyntyneiden lainaajien kanssa. En ole vielä huomannut yhtäkään laillisesti käytyä tehtävää, mutta niitä en kaivannutkaan.
TBoGT yllätti positiivisesti monipuolisilla tehtävillä kuten GTA: San Andreas konsanaan, hahmotkin ovat eläviä ja entistä mielipuolisempia. Pelaaja joutuu operoimaan tankkia poliisia vastaan ja roikottamaan bloginpitäjää helikopterista parin kilsan maanpinnan yläpuolella.. Mahtavaa!
Lisärin tehtävissä on mukana enemmän eksoottisia ajoneuvoja ja monin paikoin lennetään kopterilla. Uusista ajoneuvoista mainittakoon Super Diamond-auto, Akuma-moottoripyörä ja Skylift-heli.

Ei oikeastaan tarvitsisi enää mainita että GTA IV:n päivitetyt grafiikat ovat hävyttömään kauniit ja ettei Rockstar tuhlannut aikaa. Välivideot ja hahmojen väliset dialogit ovat värikkäitä ja humoristisia, hahmolistan ehdoton ykkönen on Yusuf Amir. Kyseinen herra on Dubaista kotoisin oleva superrikas pelle; eräässä tehtävässä Luisen täytyy varastaa Yusufille juna. Toisessa tämä tahtoo ihkaoman SWAT-panssariajoneuvon. Hänen tavaramerkkinsä ovat kultainen Mini-Uzi ja ettei hän yleensä viitsi käyttää housuja.
Juttu menee varmasti hieman ylitse, mutta mikä ei? Peleissä (melkein) kaikki on sallittua.

Tavallisen storylinen sysätessä syrjään jäljelle jää vielä rutkaasti ominaisuuksia, joitakin vanhoja että uusia kujeita.
"Vapaa-ajalla" pelaaja voi käydä keilailemassa tai heittämässä tikkaa, kuten alkuperäispelissäkin, ja nyt on golffaus tullut takaisin VCS-ajoilta. Suurempi lisä on silti Tonyn klubibisnes, Luis voi ylläpitää järjestystä Herculeksessa/Maisonettessa, mutta mikä unohtui? Tanssia!
En tällä tarkoita että pelittäjä joutuu hankkimaan erillisen tanssimaton ja piinata itseään ruudun edessä vaan kyse on QTE-tapaisesta minipelistä, samankaltaista kuin GTA: San Andreaksen low rider- ja tanssitapahtumat.
Uudistunut IV-moninpeli ei tuo suuria muutoksia TBoGT:n myötä vaan enemmän vaatteita ja hahmon ulkonäköjä sekä pelattavia kenttiä.

Miinuksena mainittakoon vielä Drug Wars-sivutehtävät, joka on selvästi TBoGT:n itseään toistavin kohta. Luisen täytyy sotia yhdessä ystäviensä Henriquen ja Armandon kanssa huumeista muita jengiläisiä vastaan, mutta jokainen tehtävä on aina toistaan selkeästi muistuttava. 25 huumesotaa jaksaa ainoastaan vetää läpi achievementin takia.

Loppukaneetti, Maestro!

On äimistyttävää kuinka Rockstar onnistui jälleen kerran Grand Theft Auton kanssa. Miksi? Ensiksi A) Liberty City, joka on nähty ties kuinka monessa GTA:ssa ensimmäisistä alkaen, ja 8) Sama konsepti. Historiansa aikana pelisarja ei ole pohjimmiltaan muuttunut pätkääkään alkuperäisideasta.
Syynä lienee niin paljon uudistunut LC (huomattavasti NYC:n näköinen), pelien idea vaan on aina ollut mielestäni koukuttava.
Vaikka The Ballad of Gay Tony tuo kansalle rutkaasti tehtäviä, avointa pelimaailmaa ja hyviä grafiikoita niin väkivalta ei varmasti ole kaikkien lempikategoria. Omasta mielestäni GTA IV:n toinen DLC on kuitenkin nerokas lisäosa, erittäin suositeltava.

Plussaa

+ Tuttu GTA
+ Dialogit ja välivideot
+ Uudistukset
+ Äksöntäytteinen storyline

Miinusta

- Hahmojen hölmöys mennyt hieman överiksi
- Drug Wars
- Ei olisi saanut loppua

Arvosana: 95 p = 10/10

Loppulausahdus: Kehittäjä kiipesi taas pelaajien odotusten vuoren yli sutjakkaasti mainiolla teoksella jo niin puhtaaseen hiekkalaatikko-sarjaan.

GTA: The Lost and Damned

Tämä on edellisistä osista poikkeava siten että nyt kerrotaan toisesta pelistä, vaikkei ihan kaukaa haettua peliä tässä arvostellakaan; Grand Theft Auto IV:n ensimmäinen lisäosa, The Lost and Damned.
Alkuperäispeli kertoikin itäeurooppalaisesta Nikosta joka johdetaan lain väärälle puolelle ja joka löytää itsensä lopulta kostoretkeltä.
Nyt seurataan IV:ssä piipahtanutta Johnny Klebitziä ja hänen railakasta elämäänsä The Lost-jengin johdossa.

Lost MC! Lost MC!

Jonathan on noin kolmekymppinen perusäijä jolla on kova rikostausta, tätä vielä vakuuttamassa The Lost Outlaw Motorcycle Gangin merkki nahkatakkinsa selässä.
The Lost on yksi Liberty Cityä hallitsevista prätkäjengeistä jolla on tiukat välit vastustajaröykkiö Angels of Deathiin, ja molemmat osapuolet nauravat nopeusrajoituksien rikkomisille.
Pelissä The Lost Brotherhood on sitten se "hyvisten" puoli, mutta samankaltaisuutta AoD:illa ja tällä on rutkaastikin kun on kyse pettämisestä, väkivallasta ja veriveljeydestä.

Vuosi on jälleen kerran 2008. The Lostin pääjehu Billy Grey on niukasti välttänyt pitkän vankilareissun huumeiden hallussapidosta. Kun hän palaa, on Billyn ja veljesten aika laittaa jutut oikeaan järjestykseen.
Greyn ja Johnnyn välit olivat pahasti tulehtuneet viime näkemästä, ja pomon eka käsky ei tuottanut sen enempää hedelmää.
"Simppeliä, palauttakaa mun pyörä". Helpommin sanottu kuin tehty, sillä se aiheutti (tietysti) Kuolemanenkeleiden ja Kadonneitten sodan välittömän jälleenalkamisen tapattamalla kymmenittäin AoD:in jäseniä veljeskunnan kädestä.

Pelin edetessä Greyn käskyt muuttuvat entistä hullumiksi ja järkyttäviksi, jotka johtavat joko A) äkkikuolemaan, tai 8) varmaan itsemurhaan, tai C) turhautumiseen ja varautumiseen tuleville äkkikuolemille tai itsareille.
Jonathan ja hänen kumppaninsa Jim Fitzgerald äkkäävät kuitenkin mistä on kyse, ja päättävät palauttaa arvotavaran jotka he varastivat AoD:in kannattajilta.
Billy Grey ei tästä oikein ilahdu ja usuttaa Triadien jengiläiset kaksikon niskaan, varmana että ottavat siitä opikseen. Johnny ja Jim selviävät kuitenkin ehjin nahoin, mutta pomo kaivoikin omaa kuoppaansa poliisien saadessaan hänet kiinni. Billy syyttää Johnnyä pettämisestä, jolloin lukuisat lostit käyvät tätä vastaan.

Klebitzin ja Fitzgeraldin on nyt turvauduttava jäljelle jääneiden jäsenien uskollisuuteen ja kulkea tapahtumarikas show läpi koston kuilua...

Onko se sen väärti?

Todellakin.

The Lost and Damnedissa on wanhat IV:n jutut paikattu ja restauroitu, uudistettu, parannettu - ja huononnettu, mutta hyvällä tavalla.
Johnny on pyörän selässä paljon tukevampi ja sulavaliikkeisempi kuin kollegansa paperinukke-Bellic, mutta se taas heikentää tämän autoilijan taitoja Vapaudenkaupungin vilkkaassa liikenteessä.
Tehtävien aikana jos vastus käy liian kovaksi, voi protagonistimme soittaa kännyllään taustatukea antavat jengiläiset, Terryn ja Clayn, apuun, ja heiltä voi myös saada ilmaiseksi - noh, mitäpä muuta kuin prätkän. TLaD:issa on muutenkin huomattavasti suurempi pyörävalikoima kuin alkuperäispelissä, kuten Johnnyn oma Hexer, Diabolus ja Hakuchou Custom.

The Lost Brotherhoodin kerhotalossa voi tehdä vaikka mitä - kädenvääntöä, uhkapeliä, biljardia tai ei-mistään-syttyviä sanaharkkoja. Se ja sen jäsenet tuovat eloisan ja todellisen kuvituksen oikean elämän (pikku)rikollisista.
Kuten mainitsin aikaisemmin moninpelistä yleiskuvana, on TLaD:issa enemmän hahmojen ulkonäköjä, vaatetuksia ja pelimuotoja. Yksinpelissä on myös street racingiä moottoripyörillä, joissa voi vapaasti mätkiä vastustajat pois pelistä pesäpallomailalla.
Grafiikka on vähintään yhtä kaunista kuin nelosessa, vaikkakin ympäristö ei ole muuttunut kuin ihan vähän.

Voisin kertoa ensimmäisestä DLC:stä vaikka mitä, mutta se jäänee ostajan kokemukseksi ja iloksi tutkia GTA-maailmaa omin käsin, joka varmasti on hauskempaa kuin arvion vaiheita seuraten pelata peli läpikotaisin.
The Lost and Damned osoittautui todella upeaksi lisäosaksi mahtavan isänsä rinnalle, ja voi helpolla nostaa hattua Take-Twolle tästäkin työstä.

The Lostia

+ Uusi tarina ja uudet kujeet
+ Ulkonäkö ja pelimaailma yhä kohdillaan
+ Lisätehtävät (ja tehtävät yleensä)
+ Paljon sisältöä...

Angels of Deathia

- ...vaikka storymode onkin lyhyehkö
- Sama Liberty City
- Jengiläisten ÄO

Arvosana: 10/10

Mestarillinen lisäosa huimaavan hyvälle pelille.

-GTAfreak-

Yllätinpäs!

Piinanne ei ole suinkaan ohi vielä, nimittäin arviosta puuttuu vielä kokonaista viisi osaa kahdeksasta. Aiheena tietenkin vuoden 2008 paras peli (omasta mielestäni), Grand Theft Auto IV. Kävimme jo läpi pelin tarinat, hahmot ja ympäristöt. Mitäs täältä lisäksi löytyy? No..

Moninpeli

Hiivin hiljaa lähimpänä olevan nakkikioskin taakse. Kioskinpitäjä ihmettelee, mitä hittoa oikein teen ja hänen mielestään häiritsen hänen makkaranpaistoa, joten ärtymyksestään hän heittää pihvin niskaani.
Mini-Uzi valmiina kurkistan hivenen tuonne ulospäin..ja pam. Vihollinen huomasi minut ja kaatoi. "____ f*cked up Admiral Plague"-teksti tulee näkyviin televisioruudun yläkulmaan.

Tervetuloa GTA IV:n huikeasti uudistuneeseen multiplayeriin!

Moninpeliä voi päästä pelaamaan Nikon kännykän kautta. Moninpeliä ei voi Livessa pelata ilmaiseksi, joten tarvitset Goldjäsenyyden ja yhteyden verkkoon jos Äksä on päivän sana. PS3-pelaajia kuitenkin onnistaa ilmainen verkkopeli..
Painaessasi "Multiplayer"-kohtaa ja Ranked/Player Match-nappia, pääset siihen perusvalikkoon; Deathmatch, Team Deathmatch.. ja erikoisempia, kuten Cops and Crooks, Team Car Jack City, Deal Breaker.
Mitä ihmettä?
Ne ovat ainutlaatuisia, vain GTA:han erikoistettuja pelimoodeja. Ne ovat minipelitehtäviä pelaaja pelaajaa vastaan.

Eikö ole kiva vähän päästellä sisäistä tulistuneisuuttaan rankan työpäivän päätteeksi kurvata (pelissä) muut pelaajat muussiksi Infernus-superautolla, eivätkä sen lisäksi huomaa mitään? Usko tai älä, kannattaa kokeilla.
Ai niin, pelihahmo. Ettei verkossa rällästelisi tuhansia nikobellicmaisia ympäriinsä, on mahdollista luoda oma kylmäverinen tappajansa. Valikoima on laaja, ja se kasvaa kunhan kiipeilet tasoja (rank) ylemmäs.

Miten?

"..if I had a little money, in the rich man's world!"

Eli raha ratkaisee. Jokaisesta surmasta saat 100$ rahaa lompsaan, joka poistaa satasen listasta, jossa määritellään summa rahaa jota tarvitaan päästäkseen uudelle tasolle.
Päinvastaisesti voi taas käydä jos kuolet pelissä. Älkää siis sekoittako tätä siihen jos sinut tapetaan kautta pelaajan käden, vaan 100:n dollarin haihtuessaan ilmaan on syy ainoastaan jokin seuraavista: Putoaminen, yliajo (siviili) tai poliisisurma. Muistan itse hyvinkin kuinka kinastelua Team Deathmatchissä oman joukkueen välillä käytiin, ammuttiin toisiamme singoilla, vaikka sehän ei tapa Friendly Fire Off:in ansiosta. Ydin on siinä, että ohjuksen nostattama räjähdys saa pelaajan lentämään jos osuu riittävän lähelle.. Ja putoamaan. Tajuatte kyllä, putoamisesta = -100$.

Miten julmaa.

Tiimityötä

Aha, unohdin tietenkin kilpa-ajot, GTA Race tai Race. Ne ovat suosikkejani, erityisesti GTA Race jossa voi ampua toisiaan samalla kertaa kun ajaa. Pelin ylläpitäjä valitsee kategorian, minkä tyyppiset autot, ja radat.

Se mikä tässä oikein viehättää, siis koko multiplayerissä, on yhteistyökyky ja muutenkin hulluuttelu. Mikäli mahdollista niin voi auttaa toista musertamaan vastustaja, ottaa kaverit auton kyytiin ja tehdä drive by "vihollistukikohtaan".
Vaikkakin siltä vaikuttaa että GTA IV:n ja The Ballad of Gay Tonyn sekä The Lost and Damned-osat eivät eroa toisistaan, on tämä laskettu virheeksi.
TLaD:issa voi liittyä mukaan jengikahakkoihin, tehdä työtä The Lostin eteen tai pelata sellaista kuin Witness Protection ja Lone Wolf Biker.
Sen lisäksi pelihahmolle on valittavina uusia vaatteita tai hahmon ulkonäköjä. Eri alueet joissa deathmatchit käydään ovat uusia/uudistettuja ja erilaisia.

Ensi kerralla, osat 5-6/8 käsittelevät The Lost and Damnediä ja The Ballad of Gay Tonya.

//GTAfreaknr1

Random-hahmojen kertailuosa

Nonniin! Olihan sitä viime kerrasta vähän aikaa. Kuten rupriikki (siis alleviivattu) kertaa, tämä on virallisten hahmoesittelyiden paikka! *rummun pärinää* ..eli otetaan esille randominä valittuja kummastuksia ja kääpiöitä. Tämä peli oli mielestäni kaikesta yksityiskohtaisin ja sisältörikkain -- noh, niinhän se tosiaankin on -- ja tavallistakin huolehtiviakin ovat työmyyrämme olleet tarinan vaikuttajien kanssa.

And..action!

Real Badman

Tämä pahamies, oikealta nimeltään Teafore Maxwell-Davies on juuri sellainen hyvä esimerkki hahmokeksimisen laadusta; jamaikalainen kannabiskerhon pyörittäjä, Hillside Posse-jengin johtaja. Aikaisemmin lukuisasti mainitun Little Jacobin langanlaiha yhteistyökumppani. Tapaat hänet ensi kertaa Shadow-tehtävän aikana "tervetuliaisjuhlissa", korttikasatalossa kun hän pudottaa sinut alas, pitelee puukkoaan Nikon kurkulla..aivan tavallista meininkiä näin GTA:ssa. Saadessaan asiat selville, ettet ole vihollisliigan tappavin diileri, ja että olet Jacobin parhaimpia kamuja, hänelle tulee mieleen antaa sinulle vähäsen töitä.

Teafore Maxwell-Davies on ulkonäöltään paitsi melkeinpä alipainoinen että herrasmiehen näköinen. Ainakin pelissä hänellä on vihreänkeltainen villapaita kauluspaidan päällä että musta lätsä hattuna. 27-vuotiasta Badmania voisi sillä näkemällä olla paljon nuorempi kuin miltä näyttää.

Francis McReary

Tunnettu McRearyjen rikollisten perheenjäsenenä. Paitsi että huomatkaa Francis McRearyn olevan rikosetsivä, eli poliisien leivissä. Tämä tuo mustan pilkun suvun maineeseen irlantilaisen McReary Mobin perustajina. Frankie on veljeksistään ehkäpä pettävin profiili; vaikkakin Gerald on bisneksen johtaja, Patrick on vakavasti sekaantunut alamaailmaan esim. pankkiryöstöjen toteuttajana, että Derrick on pysäyttämätön pommiekspertti, se ei meinaa että he ovat jäätävän kylmiä ja tunteettomia. Hän ottaa Niko Bellicin palkkatappajaksi kiristämällä että tämän rikollinen toiminta paljastuisi, ujuttaa poliisit perheensä perään että haluaa Nikon tappavan veljensä Derrickin!

Frankiella on kalpea naama, sukujuuriensa aiheuttama punaruskea tukka sekä viikset että useimmiten päällä nähtävä smokki. Hän on korruptoitunut jo aikaa sitten sillä esimerkiksi Final Interview-tehtävässä, pelaajan on soluttautuva Tom Goldberg-nimisen asianajajan piireihin ja surmattava tämä, sillä hänellä on todistusaineistoa hallussaan joka voi viedä McRearyn päätä pahkaa leipäjonoon.

Playboy X

Diilerit ovat lukuisia Liberty Cityssä, eikö totta? Trey Stewart, eli "Playboy X" on (mielestään) kaupungin pormestari. Hän on afroamerikkalainen päihdeaineiden herra Northwoodista. Hän oli alkujaan rikosten maailmassa Dwayne Forgen oppipoika. Uran edetessä hänestä tuli vain vallanhimoisempi kuin ennen, lyöttäytyessään yhteen Elizabeta Torresin kanssa, mutta saa ginit kurkkuunsa kuullessaan että hänen mentorinsa on vapautunut vankilasta. Heidän välinsä tihenevät, ja lopulta Nikon on tehtävä päätös kenelle hän oikein työnsä tekee. On mahdollista tapattaa X ja ystävystyä Forgen kanssa, tai murhata Dwayne ja lopettaa yhteydenpidot Playboyn kanssa.

Trey Stewart on yleensä rikkaammanpuoleisemman näköinen asustuksellaan ja näyttävällä, keltaisella Patriot-ajokillaan. Hän halusi autattaa afroamerikkalaisia lapsia elämässä ja siten saavuttaa kunniamerkin kansalaisten sankarina. Ei kuule toimi jos et paranna tapojasi...

Brucie Kibbutz

Steroiidihullu egoisti. Mahtava kombinaatio! Ainakin Brucie on tällainen omasta mielestään. Upporikas ja naistenmies, hän on täydellinen muotokuva siitä minkäänlaisena Roman Bellic olisi elämänsä elänyt. Hän omistaa autovarikon Vapaudenkaupungissa, missä hän salaa pyörittää puhtaan laitonta kauppaa. Nikon on määrä varastaa tälle ajokkeja, ajaa tälle voitot kisoissa ja surmauttaa arkkivihollisia; silti he pysyvät miltei parhaina kamuina, Brucie Kibbutzin mukaan "We're the fu***** winners, bro!", jota hän toistaa useinkin. Hän on kalju että lihaksikas kimppu, kovaääninen että epätasapainoinen. Näistä syistä hän on IV:n parhaimmin stailattuja hahmoja.

Hänellä on hallussaan lukuisia autoja että Maverick-kopteri. Hänen kanssaan voi vaikkapa mennä veneilemään tai tehdä työtä autobisneksen eteen kaverinsa Steven kanssa. Kaikesta hömpästä huolimatta Kibbutz on suht normaali ihminen kaiken mellakan keskellä, siis muihin verrattuna.. ;)

--------- ----------------

Se oli sitten siinä tällä kertaa! Arvio-osa 4/8 tulkoot hamassa tulevaisuudessa. Kommentointihaluiset tuokoot täysin vapaasti mielipiteitä.

-GTAfreaknr1-

Täydennä 2009-09-21 19:07:
Myönnän ettei tämä ollut kovinkaan pitkä kehuskeltavaksi, toivon vaan että teksti kelpaa!