Paras Assassin's Creed -peli

Assassin's Creed II

Assassin's Creed 2 jatkaa siitä mihin ykkönen jäi. Nykyajan päähenkilö Desmond on edelleen Abstergolla vankina, kunnes salamurhaaja Lucy pelastaa ja vie hänet muiden assassiinien luo. Taistelu temppeliritareita vaatii taistelutaitoja ja ainoa tapa saada sellaisia on esi-isän muistojen imeminen. Desmondin tie käy Animukseen, mutta tällä kertaa assassiini on vaihtunut Altairista italialaiseen renesanssiajan Ezio Auditoreen. Nuoren hurmurin elämä on tähän asti ollut huoletonta ja vapaata, kunnes kaikki kääntyy ylösalaisin. Ezion isä ja veljet hirtetään ja syyllinen löytyy lähipiiristä. Alkaa verinen kostoreissu, mutta ennen kaikkea tarina kasvamisesta raivokkaasta pojasta viisaaksi aikuiseksi.

Ezion tarina on mielenkiintoinen ja kaunis. Mieheen on helppo tykästyä ja sivuhahmot, kuten Leonardo Da Vinci, ovat erinomaisia. Meininki on rempseää, vaikka onkin synkkä aihe kyseessä. Desmondin osuus pelistä on harmillisen lyhyt, vain vajaa tunnin. Mehevimpiin kysymyksiin on turha odottaa vastauksia ja kaiken kukkuraksi uusia tulee rutkasti.

AC2 on korjannut aiemmasta osasta tuttuja rasittavia vikoja. Kiipeily on helpompaa ja Ezio pystyy murhaamaan kahdella hidden bladella yhden sijaan sekä myös piilopaikoista, kuten ikonisesta heinäkasasta. Silti taistelu on melko tylsää ja monotonista, counter-attackin toistoa uudelleen ja uudelleen. Vihollispartiot ovat pienempiä ja taistelut hyvin harvoin leviävät kymmentä vihollista suuremmiksi, joten pakeneminen on huomattavasti helpompaa.
Sivupuuhaa piisaa kymmeniksi tunneiksi aina höyhenten keräämisestä lähtien. Viidestä kaupungista koostuva maailma on nätti ja huomattavan laaja.

Kokonaisuutena AC2 on teknisesti melko hyvä suoritus, mutta juonellisesti loistava. Mikä sitten siinä on niin ihmeellistä, että se on yksi historian parhaimmista peleistä?

Ensimmäisenä tulee mieleen pienet hienot hetket, kuten lentäminen Da Vincin liitovarjolla pitkin maita ja mantuja, Ezion ja Fredericon "May it never change" -kohtaus katolla, Ezion esittely pelin alussa ja tietenkin eeppinen finaali. Ne kaikki yhdistettynä Jesper Kydin nerokkaaseen soundtrackiin luovat unohtumattomia muistoja, jotka pakottavat niiden kokemiseen uudelleen vielä tänäkin päivänä.
Toisena haluan nostaa tarinankerronnan. Kosto on tarinallisesti hyvin vaikea alue, sillä monet ovat kaatuneet, oli kyseessä peli tai elokuva, liialliseen kostonhimoon ja juonen tylsyyteen, eikä hahmo kasva ihmisenä ollenkaan. AC2 vältti hatunnoston arvoisesti nämä sudenkuopat. Tunnelma on loistava ja pitää pelaajasta tiukasti kiinni.

Yksikään sarjan peli ei ole yltänyt juonellisesti tämän osan tasolle. AC1 oli vielä epämääräistä haparointia, loppuosa Ezio-trilogiasta keskittyi vastausten antamiseen, AC3 unohti hahmon kehittymisen, AC4 toimi todella hyvin ja pääsi hyvin lähelle ja AC Unity taas otti monen monta askelta takapakkia edellisestä kohti Connorin raivoiluja.

TL;DR, Ubisoftin pitää saada sarja takaisin raiteilleen ottamalla AC2:sta ja Black Flagista oppia, koska muuten sillä ei ole tulevaisuutta.
10/10

Olitko samaa mieltä, jäikö jotain sanomatta, onko risuja tai ruusuja annettavana? Kommenttia vain kehiin! :)