Suomi

Strategiapeleistä 2 / 3

Edellisestä kirjoituksestani vierähti noin puoli vuotta, joten nyt on hyvä aika julkaista strategiapelejä käsittelevän sarjani toinen osa. Nämä nyt eivät sinänsä ole tyypillisiä blogikirjoituksia, vaan enemmänkin omaksi huvikseni mietittyjä eri pelityyppien erikoispiirteitä ja eroavaisuuksia. Kommentteja saa tietenkin esittää.

Erikokoisia sotastrategiapelejä ja niiden erityispiirteitä

Strategiapelit voidaan jakaa karkeasti ottaen kolmeen kokoluokkaan sen perusteella, miten suuria asioita/joukkoja niissä käsitellään. "Grand strategy" ("Valtava strategia") -kokoluokan peleissä pelaajan johdettavaksi annetaan vähintään kokonainen valtio tai jopa useita valtioita. Operatiivisen kokoluokan peleissä liikutellaan divisioonia tai rykmenttejä ja pelaajan langoissa on yksi tai useampia armeijakuntia tai jopa armeijoita. Taktisen tason peleissä pääpaino on yksittäisissä sotilaissa tai pienissä ryhmissä. Jokaisella tasolla käsitellään hieman eri asioita, joten samaa aihetta käsittelevät eri kokoluokkien pelit eroavat toisistaan huomattavasti.

Grand strategy -peleissä johdetaan yhtä tai useampaa maata sodan (ja joskus myös rauhan) aikana. Esimerkiksi Hearts of Iron- tai Europa Universalis- pelisarjat ovat tämän kokoluokan pelejä. Pelien tavoitteet ovat hyvin avoimet, eivätkä ne välttämättä anna minkäänlaista selkeää päämäärää, johon pelaajan tulisi pyrkiä. Parhaat tämän kokoluokan pelit ovat niitä, jotka heittävät vastuun päämäärien määrittelyistä täysin ruudun toiselle puolelle.

Pelaajalle annetaan grand strategy -peleissä hyvin vapaat mahdollisuudet vaikuttaa oman valtionsa kehitykseen. Esimerkiksi asevoimien kehitystä voi ohjata haluamaansa suuntaan, jolloin vaikkapa Saksasta voi kehittää ydinasevallan. Itärintama saa aivan uuden luonteen, kun pari strategisesti sijoitettua atomipommia pyyhkii vastustajan suurimmat teollisuuskeskittymät / joukot pois kartalta. Päälinja peleissä on suurien valintojen tekemisessä ja niiden seurausten arvioimisessa.

Operatiivisen tason peleissä jätetään rauhan aika aina väliin ja siirrytään suoraan sotimaan. Pelaajan hyppysissä on yksi tai useampi armeijakunta tai armeija. Pelien pääpaino liikkuu logistiikassa ja suurten sotalinjojen vetämisessä. Esimerkiksi Gary Grisby's War in the East tai Decisive Campaigns: Case Blue ovat operatiivisen tason pelejä.

Esimerkkejä operatiivisen tason peleissä tehtävistä päätöksistä ovat muun muassa: Mikä armeija hyökkää mihinkin kaupunkiin? Mitä reittejä sinne kannattaa edetä? Mitkä ovat kriittiset puolustuspisteet? Saavuttavatko ammukset eturintaman joukot, vai jäävätkö ne matkalle? Toinen tämän kokoluokan pelin tunnusmerkki on myös se, että yksittäisten aseiden eroja ei voi erottaa, vaan erottelu tapahtuu esimerkiksi jaottelemalla maajoukot jalkaväkeen, moottoroituun jalkaväkeen ja tankkeihin. Näiden yksiköiden koostumus saattaa kuitenkin vaihdella suuresti, josta tulevat muutokset heijastuvat esimerkiksi niiden hyökkäys- ja liikepistelukuihin.

HQ