Blasphemous II parantaa selvästi edeltäjästään

Monet indiestudiot testaavat nyt kykyjään kovin suositun Metroidvania-lajityypin parissa. Vuonna 2019 The Game Kitchen onnistui jättämään jälkensä menestyneellä pelillään Blasphemous. Yksityiskohtainen pikselitaide yhdessä Espanjan uskonnollisia perinteitä painottavan tarinan kanssa saivat pelin erottumaan kilpailijoistaan. Olkoonkin, että peli oli hieman jäykkä ja kehitystyö oli ehkä jäänyt hieman vajaaksi. Jatko-osassa haluttiin toki olla sujuvampi ja pidemmälle kehittynyt tummasävyinen fantasiaseikkailu. Ja juuri tätä saadaan.

Metroid Dreadin Samus Aranin atleettisesta liikkumisesta ei ole kysymys, mutta jos liikkuminen tuntui alkuperäisessä Blasphemousissa ikävältä, ei sama koske jatko-osaa. Käskyihin reagoiminen on selvästi parempaa jopa huomioiden ne pakolliset latautumisajat eli "cool downit".

Se uusi juttu on tapa, jolla oma pelityyli muovataan, ja millä tavalla maisemia tutkitaan. Nyt on mahdollista aloittaa yhdellä kolmesta erilaisesta aseesta. Valinta vaikuttaa jatkoon, sillä leveä miekka Ruego al Alba avaa uusia reittejä katkomalla paksuja juuria. Ketjuase Veredicto pystyy soittamaan taikakelloja, joilla muodostuu tasoloikkaan tarvittavia astumapintoja. Kahden käden tikarit Sarmiento & Centella mahdollistavat materiansiirron peilien kautta. Ratkaisulla alleviivataan pelaajan vapautta, ja suurimmaksi osaksi se toimiikin. Tästä kuitenkin seuraa se, että ihan kaikkialle ei pääse, ja jotkut vastaan asettuvat pahikset on tarkoitettu kohdattavaksi toisella aseella. Lisäksi pelaaja saattaa tulla liikaa sinuiksi yhden aseen kanssa, josta puolestaan seuraa ikävän usein Exemplaris Excomvnicationis ruutu. Edellä mainittu yhdessä pelihahmon uusien kykyjen kanssa tekee taisteluista nautittavia, ja tekee samoille alueille palaamisesta mielenkiintoisempaa.

Erilaisten pelimekaniikkojen ymmärtäminen, esineiden käyttäminen ja näiden yhdessä toimimisen oppimisessa menee hyvä tovi jos toinenkin. Sama koskee myös tarinaa, henkilöhahmojen vuorovaikutusta, sivutehtäviä ja pelin tarkoitusta yleensä. Kaikki tarinaan liittyvä on tarkoituksella jätetty hämäräksi. Tämä saattaa ajaa joitakin pelaajia pois Blasphemous II:n parista, sillä ensimmäisen 5-10 tunnin aikana ei välttämättä ymmärrä, mitä oikeastaan on tapahtumassa ja miksi.

Toinen kokemani ongelma liittyy pelin rytmitykseen, ja joidenkin kohtaamisten suunnitteluun. Rytmitys saattaa kärsiä pelaajan asevalinnasta ja edelleen siitä, mitä alueita pääsee tutkimaan milloinkin. Tasapainotus saattaa vaatia työtä, sillä kohdattavat mahtavat pomovastukset saattavat olla joko tolkuttoman vaikeita tai naurettavan helppoja. Osa pahiksista myös tuntuu huijaavan, mikä ei ole koskaan mukavaa pelaajan kannalta.

Kaikki muu tuntuu olevan kohdallaan. Ympäristöt ovat niitä kauneimpia ja tunnelmallisimpia pikselitaiteen näyttöjä, mitä olen nähnyt. Kenttäsuunnittelu on lajityypin parhaimmistoa sisältäen myös mielenkiintoisia pelimekaanisia ratkaisuja, kuten hiekan ja tikkaat muodostava esine.

Äänimaailma on sekin parempi kuin alkuperäisessä Blasphemousissa, ja varsinkin The Severed Tower jää lurautuksena mieleen. Pelin viimeinen kolmannes on voimakas kokemus. Vasta silloin ymmärtää enemmän juuri koetusta kaikkine vivahteineen.

Blasphemous II kestää noin 15-20 tuntia riippuen siitä, miten tarkasti nurkat nuohoaa. Lajityypin faneille kyseessä on niitä parhaita vuoden 2023 pelejä puhumattakaan ensimmäiseen peliin tykästyneistä. Kehittäjä The Game Kitchenissä on ainesta vielä parempaankin. Jäämme odottamaan.