Blackhat

Michael Mann on yksi suosikkiohjaajiani. Etenkin tämän visuaalinen ote on vertaansa vailla, ja Mannin ohjauksen alla tavallisinkin kadunpätkä voi saavuttaa legendaarisia ulottuvuuksia. Siksi kirpaiseekin nähdä millaisen puolikypsän sekasotkun tämä on onnistunut luomaan Blackhatissa.

Elokuva kertoo nimensä mukaisesti ns. mustahatuista, jotka ovat rikollisia hakkereita. He uhkaavat nyt julkkisten yksityisyyden sijasta koko maailman turvallisuutta. Kun nämä käyvät kutkuttelemassa ydinvoimalan portteja, katsovat lainvalvojat asialliseksi raahata vankilasta hakkereiden kruunaamattoman kuninkaan, jota Blackhatissa esittää sangen epätodennäköisenä valintana Chris Hemsworth eli tutummin Thor.

Eiväthän kaikki hakkerit ole kapeahartiaisia nörttejä, ja jotkut heistä vuorottelevat oikeastikin kuntosalin ja näppäimistön välillä, mutta nättipoika-Hemsworth ei varsinaisesti anna itsestään älyllistä kuvaa tässä elokuvassa. Hakkeri-Hathawayn olisi varmasti tarkoitus olla jonkinsorttinen monipätevä Jason Bourne -hahmo, mutta tämä ei yksinkertaisesti ole kotonaan näppiksen ääressä.

Hemsworthia ei voi kuitenkaan syyttää Blackhatin kaikista ongelmista, ei lähellekään. Käsikirjoitus koittaa olla nokkelampi kuin se onkaan, ja vaikka siinä onkin painotettu uskottavuutta kyberturvallisuuden saralla, olisi se sopinut paremmin 1990-lukulaiseen Bond-elokuvaan. Silloinkin se olisi tosin ollut aivan liian pitkä.

Realismi syö osansa elokuvan jännitteestä. Hahmot tuijottavat näyttöä ja kertovat sitten katsojalle mitä tapahtuu. Tätä on pyritty osin onnistuneestikin maustamaan Fast & Furious -henkisillä sukelluksilla tietokoneen raudan sekaan, jossa bitit syöksyvät paikasta toiseen kuin nitro tuunatun auton moottorissa. Temppu kuitenkin menettää tehonsa ensimmäisen parin kerran jälkeen.

Kun puolikypsä ja etenkin romantiikan saralla piinallisen kliseinen käsikirjoitus yhdistyy ajoittain heppoisaan näyttelyyn ja kehikkoon sopimattomiin toimintakohtauksiin, on lopputuloksena sellainen sekametelisoppa, josta ei vain voi tykätä. Mannin hienot näkymät ja kuvakulmat jäävät sotkun jalkoihin, eikä kaikesta yrittämisestä synny kuin korkeintaan keskiverto katselukokemus.