Black Water

Kaksi toimintagenren supertähteä kohtaa toisensa aaltojen ympäröimässä vankilassa, josta ei ole pakoa! Niin, sehän oli vuonna 2013 julkaistu Escape Plan, jossa Arska ja Stallone koettivat paeta merelliseksi paljastuvasta supervankilasta. Nyt puhutaan sen sijaan Jean-Claude Van Dammen ja Dolph Lundgrenin tähdittämästä Black Waterista, jota voisi lempeästi kutsua Asylum-versioksi aiemmasta. Tämä harmaantuvien sankareiden jo viides yhteistyöprojekti ei todellakaan ole mikään klassikko, ei edes omassa genressään.

Van Damme esittää salajuonen uhriksi joutuvaa CIA-agenttia, joka päätyy vankilaksi muokatun ydinsukellusveneen mahaan. Naapurisellissä asustelee Lundgrenin tulkitsema mysteerimies, jolla on epäilemättä muutama musta operaatio omassa ansiolistassaan. Jännättäväksi jää, näkevätkö näistä kumpikaan enää koskaan auringonvaloa.

Black Waterin pahin ongelma on sen tuotantoarvoissa. Reiluuden nimissä on pakko myöntää, ettei nyt olla ihan Asylum-tasolla, muttei myöskään kaukana siitä. Kuvauspaikat ja lavasteet ovat kautta linjan halpoja, ja ydinsukellusveneen sisätila muistuttaa pettävästi satunnaisen toimistorakennuksen kellarikerrosta. Onhan venäläisten vedenalaisissa saunat ja jumppasalit, mutta tässä leffassa käytävätkin ovat niin leveitä ettei kellään varmasti pääse iskemään ahtaan paikan kammo aaltojen alla.

Huomattavasti pahempi tunnelmantappaja löytyy kuitenkin äänipuolelta. Kyllähän kaikki tietävät, että toimintaleffassa pitää pyssyjen paukkua niin että suolenmutka resonoi, mutta Black Waterissa ääniefektit ovat ehkä papattien tasolla. En tiedä olisinko etääntynyt pyssyhipasta yhtään enempää, jos toimintasankarit olisivat huutaneet "pam-pam-kuolit" ammuskellessaan ympäriinsä.

Fiilikset ovat siis melkoisen latteat koko leffan matkalta. Väliin mahtuu pari ihan hassua replaa, enkä voi väittää etteikö - oikein tuotettuna - tässä olisi aineksia ihan jännittäväksikin rainaksi. Kaiken lisäksi Dolph Lundgrenista on muotoutunut vanhoilla päivillään aika karismaattinen näyttelijä, joka voisi helposti tehdä saman tempun kuin Stallone aikanaan Coplandissa, jos joku vain uskoisi hänelle tarpeeksi kovatasoisen käsikirjoituksen. Van Damme on puolestaan edelleen Van Damme.

Black Water on parhaimmillaan nautittuna kavereiden seurassa virvoitusjuomien kera. Silloinkaan se ei tosin ole kauhean hyvä.