Suomi
Gamereactor
uutiset
Bioshock

Bioshock kirjaksi kesällä

Ehkä tällä kertaa ihan oikeasti

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

John Shirleyn novelli Bioshock: Rapture on Big Downloadin mukaan saanut viimein jotakuinkin varman julkaisupäivän, heinäkuun 19. Kenenkään ei silti kannata pidätellä hengitystään asian suhteen, koska vielä äskettäin uskottiin sen ilmestyvän maaliskuussa. Alunperin kirjan piti päästä markkinoille yhtä aikaa Bioshock 2:n kanssa, vuosi sitten.

Bioshock: Rapture kertoo siitä kuinka Andrew Ryan perusti Rapturen merenalaisen kaupungin. Pelisarjan isä Ken Levine on kirjoittanut kirjaan alustuksen.

Bioshock

Aiheeseen liittyviä tekstejä

3
BioshockScore

Bioshock

ARVIO. Kirjoittaja Johannes Valkola

Veden alle rakennetun Rapture-unelmakaupungin luhistumisen jälkimainingit tehoavat myös Playstation 3:lla.

0
Bioshock muuntuu elokuvaksi Netflixille

Bioshock muuntuu elokuvaksi Netflixille

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Bioshock on pelisarjana viettänyt hiljaiseloa jo 15 vuoden ajan, ja melkein yhtä kauan ohjaaja Gore Verbinski (Pirates of the Caribbean) olisi halunnut tehdä elokuvan...



Ladataan seuraavaa sisältöä