Bionic Commando

Kymmenen vuotta edellisen osan tapahtumien jälkeen ovat asetelmat muuttuneet radikaalisti. Sodassa merkittävää roolia näytelleet Bionic-kyborgit herättivät kansassa pelkoa ja kauhistusta, jonka ansiosta myös sankarina juhlittu Nathan Spencer paiskattiin pimeään selliin teloitusta odottamaan. Samaan aikaan kun Nathan odotti vääjäämätöntä kohtaloaan, aloitti valtio systemaattisen ohjelman kyborgien hävittämiseksi. Vaan supersotilaat eivät suunnitelmista pitäneet. Niinpä Nathanin kuolemantuomio saa lykkäyksen, kun bioniset terroristit pistävät hulinaksi ja lanaavat ensitöikseen mahtavan Ascension Cityn kaupungin. Nathanin 10 vuotta sitten pelastama Super Joe kutsuu luottosotilaansa jälleen apuun ja hammasta purren tämä käy kaltaistensa kimppuun.

Bionic Commando sijoittuu täystuhon kokeneeseen Ascension Cityyn. Romahtaneiden siltojen, katujen ja kerrostalojen lisäksi ydintuho on jättänyt jälkensä hengenvaarallisen säteilyn muodossa. Koska kadut tulvivat myös vettä, on Nathanin turvallisempaa liikkua ilmassa. Venyvän robottikätensä avulla Nathan heilahtelee hämähäkkimiehen malliin ketterästi pitkin seiniä, liikennemerkkejä, nostokurkia ja monia muita liikkumista helpottavia kohteita. Se, mikä pelin grafiikassa hävitään teknisesti, otetaan takaisin erinomaisella visuaalisella suunnittelulla. Kaupungin katoilta näkee todella kauas ja ympäristöt ovat visuaalisesti loogisia ja yhtenäisiä. Jokainen liikennemerkki, puisto ja rotko on siellä missä sellaisen voisi olettaakin olevan. Kaupungista siirrytään välillä myös orgaanisempiin maisemiin, jotka ovat puolestaan myös teknisesti upeaa jälkeä.

Kolmannessa ulottuvuudessa heilahtelu vaatii harjoittelua, mutta sujahtaa nopeasti selkäytimeen ja toimii erinomaisesti. Ohjaimen vasenta liipaisinta pohjassa pitämällä Nathan tarttuu automaattisesti tähtäimen alla olevaan kiinnityskohtaan. Koukun varassa keinuminen lopetetaan päästämällä liipaisin irti sopivalla kohdalla. Koukun avulla voi myös kiivetä seiniä, napata ammuksia ja paljon muuta. Ja vaikka Nathan loikkaisi kerrostalon katolta katutasolle, ei vahinkoa tule, onhan sankarilla jalassaan painavat rautasaappaat. Hassun kuuloista, mutta pelin yleisen viitekehyksen huomioon ottaen kuitenkin toimivaa.

Pelaaminen on melkoista matalalentoa. Pelaajalle osoitetaan kohta johon seuraavaksi tulee päästä ja loppu on kiinni pelaajan omasta luovuudesta. Toisin kuin voisi luulla, eteneminen Ascension Cityssä ei ole vapaamuotoista, sillä hetkessä tappavat vesi ja säteily rajaavat reitin paikoitellen turhankin tehokkaasti. Siitä huolimatta etenemistä joutuu paikoin miettimään tosissaan, varsinkin vihollisarmeijoita saalistaessa. Pelin ohessa Nathanille jaetaan myös kykyjen ja aseiden käyttöön liittyviä sivutehtäviä, joita voi suorittaa haluamassaan tahdissa. Onnistuneet tehtävät palkitaan lisäpalikoilla aseisiin ja Nathaniin itseensä, joten niitä todellakin kannattaa suorittaa. Systeemi toimii täydellisesti ja innostaa kokeilemaan pelin eri osa-alueita palkitsevasti. Reijo Realistin näkökulmasta ratkaisu on varmasti silmiinpistävän videopelimäinen, mutta tämänkaltaista kannustusta toivoisi nykypeleiltä enemmänkin.

Silkkaa taukoamatonta toimintaa alusta loppuun ei ole luvassa. Rakenne vuorottelee erinomaisesti rauhallisempien tasohyppelykohtien ja intensiivisten taistelukohtausten välillä. Rakenteen ansiosta jokaista taistelukohtausta odottaa jännityksellä. Taistelut eivät ole myöskään ole yksioikoista ammuskelua. Nathanin koukkukäden ansiosta erilaisia tapoja vihollisten nitistämiseen on lukuisia ja hyvä niin, sillä tuliaseista ovat ammukset jatkuvasti kortilla. Nathan kykenee esimerkiksi viskelemään vihollisia ja kaupungista löytyvää irtoroinaa ympäriinsä kuolettavasti, yllättämään viholliset korkeilta paikoilta suoritettavalla kuolemanloikalla, pamauttamaan vihollista otsalohkoon terässaapikkaalla ja niin edelleen. Ympäristöä voi ja täytyy hyödyntää jatkuvasti. Nathanin taitojen kehittyessä taisteluista muodostuu kerrassaan komeaa ja jännittävää kuolonbalettia, jossa luovuus palkitaan. Suurin osa vihollisista on tavanomaista tykinruokaa, mutta joukossa on runsaasti myös huomattavasti vaarallisempia tapauksia, joiden listiminen ei ole yksinkertainen temppu. Liian räyhäkäs eteneminen palkitaankin usein vain Game Over -tekstillä. Äkkikuolema on turhankin tuttu vieras ja kiitos liian harvakseltaan ripoteltujen tallennuspisteiden, eteneminen on välillä todella turhauttavaa.

Pelkkä viihdyttävä toiminta itsessään riittäisi tekemään Bionic Commandosta muikean paketin, mutta Grin ei ole jättänyt töitään puolitiehen. Peli on tarinan ja maailmansa osalta loistavasti kirjoitettu. Pelin alkupuolisko selvittää vielä konfliktin taustoja samalla kun Nathan palauttelee taitojaan, mutta Nathanin itsensä taustoja, elämää ja historiaa avaava jälkipuolisko räjäyttää potin totaalisesti. Kaksitasoisen kerronnan pintapuolella Super Joe ja muut armeijan silmäätekevät kertovat tapahtumien kehittymisestä ja poliittisista taustoista. Sen sijaan aiemmissakin osissa nähdyt hakkeroitavat terminaalit syventävät lokitiedostoillaan pelin tarinaa pinnan alla, kun vihollisryhmä kerää tietoja vastustajastaan. Niinpä Nathan seuraa itse sivusta omaa tarinaansa, kun terroristiryhmä koettaa löytää herran taustojen kautta Nathanin heikkoja kohtia. Lopputulos on todella vaikuttava ja Nathanin kohtalo harvinaisen koskettava. Kun peli pintapuolisesti on toimintaelokuvamaisen militaristinen, on tarinasta liikuttuminen hämmentävää ja kokemus meneekin ihon alle todella tehokkaasti.

Onnistunutta kerrontaa tukee myös pelin erinomaisen melankolinen tunnelma. Haikeat sovitukset Commando -teemamusiikista, utuinen värimaailma ja tuhoutuneen kaupungin lohduttomuus sopivat pelin tarinaan kuin koukkukäsi lyhtypylvääseen. Myös ääninäyttelijät tekevät työnsä hyvin, erityisesti Nathanin äänenä toimiva Mike "Faith No More" Patton. Bionic Commandosta paistaa myös tekijäryhmän omistautuminen teosta kohtaan, ja Grin onkin tehnyt taustatyönsä huolella. Koko Commando-saaga nivotaan erinomaisesti yhteen ja Capcom-faneille luvassa onkin monta iloista yllätystä. Myös jokainen merkittävä henkilöhahmo on taustoitettu hyvin, eikä turhia hahmoja tule vastaan muuten kuin tykinruokana. Yksityiskohtien ansiosta peli tuntuu vahvasti loogiselta jatkolta sarjalle eikä pelkältä legendaarisella nimellä rahastukselta. Peli on tehty huolellisesti ja rakkaudella, mikä myös välittyy pelaajalle.

Tunnustan ohittavani Bionic Commandon kohdalla monta sellaista pelillistä seikkaa, jotka normaalisti nostaisivat ärsytyskäyräni tappiin. Etenkin liian harvoihin tarkistuspisteisiin pohjaavan tallennusjärjestelmän olisi voinut vetää kokonaan uusiksi. Pelissä on kuitenkin tehty niin paljon oikein - osittain jopa mestarillisesti - että vioista nillittäminen tuntuu erinomaisen pelin tahalliselta aliarvioinnilta, eikä ylisanapankin tyhjentäminen hävetä pätkääkään. Bionic Commando on yksi alkuvuoden superlatiivisimmista yllättäjistä. Nathan Spencer, tervetuloa takaisin!