Beast of Reincarnation

Kun nykyään puhutaan kehittäjä Game Freakista, useimpien mielessä nousee esiin Pokémon-sarja. Studio onkin ollut vastuussa Nintendon suositusta hirviöseikkailusta jo yli kolmen vuosikymmenen ajan, mutta huolimatta siitä, että se on keskittynyt vahvasti Pikachun hyvinvointiin 1990-luvulta lähtien, se on vuosien varrella onnistunut tuottamaan muutaman spin-off-pelin. On totta, että pelit kuten Pocket Card Jockey, Tembo The Badass Elephant ja Little Town Hero eivät ehkä herätä tavallisessa ihmisessä nostalgisia väristyksiä, mutta on selvää, että Game Freak haluaa tehdä muutakin kuin vain Pokémon-pelejä, ja uudella projektillaan nimeltä Beast of Reincarnation se on saattanut luoda yhden studion jännittävimmistä peleistä vuosikausiin.

Toisin kuin aiemmissa peleissä, on selvää, että Beast of Reincarnation on suunnattu kypsemmälle yleisölle, sillä se keskittyy toimintaan ja synkempään tarinaan. Tarina on rakennettu jonkin verran anime-sarjan tapaan, ja se on täynnä omalaatuisia hahmoja, epäselviä motiiveja ja eeppisiä toimintakohtauksia, jotka tasapainoilevat jatkuvasti jännittävän juonittelun ja liioitellun kitschin välimaastossa. Kaikki tuntuu hyvin ”japanilaiselta”, hyvässä tai pahassa, ja jos pidät peleistä, joissa on tällainen tunnelma ja ilmapiiri, tämä sopii sinulle täydellisesti.

En aio paljastaa liikaa itse tarinasta, mutta sen keskiössä on nuori soturi nimeltä Emma, joka eräänlaisen mutaation ansiosta pystyy imemään tiettyjen hirviöiden olemuksen itseensä. Tällä kätevällä supervoimalla on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä Emma ei kykene kokemaan tunteita samalla tavalla kuin muut (häntä kuvataan muun muassa ”sydämettömäksi”), ja tämän varjossa hänen on selvitettävä lukuisia taistelukenttiä ja solmittava uusia liittoutumia lopettaakseen muinaisen ja toistuvan kirouksen. Loppujen lopuksi tarina ei jää historiaan kuolemattomana klassikkona, mutta arvostan silti sitä, että sen annetaan edetä rauhassa ja että sille annetaan keskeinen rooli monien vauhdikkaiden pelikohtausten keskellä. Se toimii kaivatuna hengähdystauona robottien ja muiden paholaisten murskaamisen välillä, ja jopa pienet vuorovaikutukset eri hahmojen välillä auttavat luomaan yhteisöllisyyden ja kuuluvuuden tunnetta maailmassa, jota yrität jatkuvasti ymmärtää.

Pelattavuuden osalta * Beast of Reincarnation * tuntuu sekoitukselta useista nykyaikaisista toimintapeleistä, ja suuri osa varhaisten arvostelujen kritiikistä on keskittynyt pelin selkeän identiteetin puutteeseen. Itse en ole samaa mieltä tästä kritiikistä, vaikka ymmärränkin, mistä se johtuu. Vaikka pelin makuprofiili on tuttu, ainesosien yhdistelmä onnistuu silti luomaan jotain, jota voidaan kuvata ”ainutlaatuiseksi”, ja niin kauan kuin lopputulos on viihdyttävä, on vaikea valittaa liikaa.

Peli tarjoaa esimerkiksi puoliavoimen pelimaailman, jossa tutkiminen ja toiminta ovat keskiössä, ja pelaaja voi usein valita, pelaako hän taktisemmin (käyttäen salamyhkäisyyttä ja hiiviskelyä lähtökohtana) vai hyökkääkö hän suoraviivaisemmin, jolloin torjunta ja näppäinyhdistelmät ovat menestyksen avain. Yksi varsin ainutlaatuinen yksityiskohta on kuitenkin se, että vierelläsi on aina kumppanisi Koo, valkoinen hirvittävä susi, joka kärsii samasta vaivasta kuin Emma. Juuri näiden kahden välisessä vuorovaikutuksessa piilee useita pelin edistyneempiä järjestelmiä. Torjumalla tulevia iskuja voit täyttää Koon hyökkäysmittarin, ja voit vapauttaa nämä kyvyt milloin tahansa saadaksesi yliotteen taistelussa. Kaikki riippuu siitä, että pystyt pelaamaan puolustavasti samalla kun kasvatat hyökkäysvoimaasi, ja monissa tilanteissa (erityisesti pelin pomoja vastaan käytävissä taisteluissa) on viisasta valita hillitympi taktiikka sen sijaan, että vain spämmäisit hyökkäyksiä ilman suurempaa ajattelua.

Emman kyvyt ovat hyödyllisiä myös tutkimusmatkoilla. Hän voi käyttää hiuksiaan ( Bayonetta-tyyliin) luodakseen alustoja ja päästäkseen korkeammalle, mikä tarjoaa yllättävän sujuvan kokemuksen, jossa voit raivata oman polkusi monien erilaisten tasojen läpi. Mainitsin jo, että Beast of Reincarnation tarjoaa ”puoliavoimen” pelimaailman, ja tällä tarkoitan, että sinulla on suhteellisen suuria tasoja, joita voit tutkia peräkkäin. Kyseessä ei siis ole valtava, saumaton maailma, jossa voi liikkua miten haluaa, mutta mielestäni tämä rajoitus on itse asiassa positiivinen asia, sillä pienemmät osat mahdollistavat tiiviimmän keskittymisen tarinaan ja antavat suuremman vauhdin tunteen itse tutkimiseen. Assassin’s Creedin tai The Legend of Zeldan kaltaisissa valtavissa maailmoissa on aivan liian helppo eksyä ja tuntea olevansa hukassa kaiken sisällön keskellä, mutta Game Freak on sen sijaan päättänyt tarjota luomuksensa pienempinä annoksina, mikä toimii varsin hyvin mielenkiinnon ylläpitämisessä. Täytyy kuitenkin myöntää, että eri ympäristöjen välinen vaihtelu olisi voinut olla parempaa.

On myös syytä mainita, että pelin rakenteessa on monia yhtäläisyyksiä erilaisten ”Soulslike”-pelien kanssa, mutta samalla Beast of Reincarnation ei oikeastaan kuulu kyseiseen genreen; sitä tulisi pikemminkin kuvata toimintapainotteiseksi roolipeliksi. Yksi merkittävä ero esimerkiksi Souls-peleihin verrattuna on se, että tässä pelissä voit valita vaikeustason heti alusta alkaen, eikä haaste itsessään ole erityisen suuri, kun pelaat Normal-tilassa. Totta, peli on silti toisinaan haastava, mutta se ei koskaan tunnu siltä, että peli yrittäisi saarnata tai rangaista pelaajia epäonnistumisista, ja kaiken kaikkiaan kehittäjät näyttävät pyrkivän enemmän helpottamaan etenemistäsi merkityksellisillä varustepäivityksillä ja uusilla kyvyillä, jotka helpottavat elämääsi matkallasi lopputekstien luo.

Esitystavan suhteen Game Freakilla on hyviä ja huonoja puolia. Toisinaan grafiikka näyttää upealta ja terävältä, mutta hetken päästä se voi näyttää haalistuneelta ja epäselvältä. Esimerkiksi tekstuurien reunat voivat hieman vuotaa, ja valoefektit voivat saada mallit näyttämään litteiltä siirryttäessä pimeästä valoon. Niin sanottuja ”pop-inejä” esiintyy myös siellä täällä, vaikka minun onkin korostettava, että olen pelannut PlayStation 5:llä (perusmalli), ja on mahdollista, että nämä ongelmat eivät ole aivan yhtä selkeitä esimerkiksi Pro-versiossa tai PC:llä. Tämä ei kuitenkaan pilaa kokemusta kokonaisuudessaan, mutta on selvää, että kyseessä on budjettisuuntautuneempi menestyspeli verrattuna alan joihinkin jättiläisiin.

Loppujen lopuksi Beast of Reincarnation on jännittävä sivuprojekti kokeneelta ja luotettavalta kehittäjältä, ja rehellisesti sanottuna olen nauttinut pelistä yllättävän paljon. Tämä on sellainen peli, jota on vaikea laskea käsistä, kun on kerran aloittanut, ja jos se ei sinänsä ole hyvä suositus, en tiedä mikä sitten on. Se saattaa vaikuttaa hieman eri inspiraation lähteistä koostuvalta sekamelskalta, mutta japanilaisen roolipelin viehätysvoiman ja intensiivisen toiminnan yhdistelmä on kaava, joka jättää sinut kaipaamaan lisää kymmenen, kahdenkymmenen tai jopa kolmenkymmenen tunnin jälkeen. Päähenkilö saattaa hyvinkin olla sydämetön ja kykenemätön tuntemaan tunteita, mutta Beast of Reincarnation huokuu sen sijaan intohimoa ja sitoutumista, ja vaikka siinä onkin muutamia teknisiä ongelmia siellä täällä, tätä on helppo suositella kaikille, jotka nauttivat japanilaisista toimintaroolipeleistä.