Suomi
Gamereactor
arviot
Bayonetta 3

Bayonetta 3

Noitapiiri pyörii multiversumin halki

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Bayonetta-noidan ruudinkäryiset ja maagisen musikaaliset toimintaseikkailut ovat olleet osana Platinum Gamesin menestystarinaa heti Shinji Mikamin ja kumppaneiden firman alkutahdeista alkaen. Ensimmäinen Bayonetta (2009) on ilmestynyt vuosien varrella kaikkien kolmen konsolivalmistajan laitteille, mutta Bayonetta 2 -jatkon (2014) myötä Nintendo nappasi noitumiset omaksi yksinoikeussarjakseen. Pitkään itseään odotuttaneen kolmannen Bayonettan kaipuuseen on tulossa vihdoin vastakaikua, kun kirjaimellisesti hiuksia nostattava toimintapaukku rymistelee melkoisten odotusten saattelemana Switchille lokakuun 2022 lopussa.

Trailereissa kolmososan meno on ollut näyttävämpää ja mittavan hahmokatraan kohtalot suurempia kuin koskaan aikaisemmin, mikä on entisestään heittänyt hypejunaan kierroksia. Odotukset ovat korkealla osittain senkin takia, että Platinum Games on kakkos- ja kolmos-Bayonettan välissä työntänyt tallistaan ulos kaksi modernia toimintaklassikkoa, joiden kovaa vauhtia kasvava kulttimaine hönkii niin ikään kolmannen Bayonettan niskaan. Hiljan Switchillekin ilmestynyt Nier: Automata (2017) ja Astral Chain (2019) ovat osoittaneet Platinum Gamesin ymmärtävän kiinnostavan tarinankerronnan ja räjähtävän toiminnan päälle, ja kunnianhimoiset tuulet pyyhkäisevät myös kolmannen Bayonettan ylitse.

Bayonetta 3Bayonetta 3
Tämä on mainos:

Viime aikoina elokuvien puolella niin Marvelin spektaakkeleissa kuin Everything Everywhere All At Oncen (2022) kaltaisissa yksittäisissä erinomaisissa toimintaleffoissa esitelty multiversumin ajatus on tuonut useampia vaihtoehtoisia sankariversioita myös videopelien puolelle, ja Bayonetta 3 omii tämän idean välittömästi itselleen. Uusi luku Bayonettan saagassa alkaa, kun seikkailun nimikkonoita on häviämässä epätoivoisen taistelun Singularity-nimistä konnaa vastaan. Kyseisen ulottuvuuden Bayonettan häviön myötä toivo ei kuitenkaan katoa, kun tuhon keskeltä toisiin maailmankaikkeuksiin karkaava Viola-noitakokelas saa melkoisen tulikasteen lisäksi haastavan tehtävän. Viola lähtee varoittamaan muiden ulottuvuuksien Bayonetta-noitia, Rodin-apureita ja muita värikkäitä sivuhahmoja salaperäisestä Singularitysta ja tämän perässä kulkevasta Homonculi-hemmojen armeijasta.

Multiversumin vahvuus ja heikkous liittyvät hyvin vahvasti tarinoiden, teemojen ja hahmojen loputtomaan uusintamiseen. Heikoimmillaan homma valahtaa samojen hahmojen vaihtoehtoisten elämäntyylien ja keskinäisten jännitteiden loputtomien muunnelmien veivaamiseksi, kun taas astetta persoonallisemmat ja harkitummat tulkinnat tutuista tyypeistä puhaltavat parhaimmillaan koko tavaramerkkiin uusia tuulia hyvinkin luontevalla tavalla. Bayonettan multiversumimetkuihin kiinni pääseminen ottaa aikansa, mutta vikkelästi vaihtuvien aikatasojen, pelattavien hahmojen ja maisemien loputtomasta mosaiikista on lopulta saatu kiinnostavan värikäs ja persoonallinen tappelusillisalaatti, joka on laajuudessaan kyllä kokonaisen buffetpöydän kattava elämys.

Uudella Viola-sankarittarella on tietysti kova työ päästä omilleen Bayonetta-päähenkilön varjosta, mutta ulottuvuuksien välinen seikkailu tarjoaa kärryillä ja kyydissä pysyttelevälle ennakkoluulottomalle pelaajalle melkoisen vuoristorata-ajelun ajan ja avaruuksien halki. Näyttävän elokuvamainen alku tuo mieleen Benedict Cumberbatchin esittämän Tohtori Oudon omat Marvel-leffat eli Doctor Strangen (2016) ja Doctor Strange In The Multiverse of Madnessin (2022). Jos tuntuu siltä, että jälkimmäinen leffoista jätti jälkeensä hullua hurskaamman olon, kolmas Bayonetta ei tule päästämään yhtään helpommalla intensiivisine ja vikkelästi vaihtuvine kohtauksineen.

Bayonetta 3Bayonetta 3Bayonetta 3
Tämä on mainos:

Olin Bayonetta 3:n alun suhteen hieman yllättynyt siitä, miten seikkailun käynnistyminen ottaa aikansa. Ensimmäinen tunti vierähtää hyvin pitkälti välianimaatioiden parissa, mikä ei ole itsessään huonompi homma, sillä kolmas Bayonetta kuuluu Switch-kaunotarten teknisesti riuskimpaan ääripäähän. Näyttävät välivideot hienoine hahmoanimaatioineen tekevät vaikutuksen, joka ei kulu pois toiminnan alkaessakaan. Edellisseikkailuihin verrattuna melkoisen laajaksi herahtava hahmokaarti tekee vaikutuksen suunnittelullaan ja laadukkaasti toteutetulla olemuksellaan sekä televisiossa että Switchin omalla näytöllä. Ruudunpäivitys pyörii ongelmitta, mutta ajoittain hahmoissa ja ympäristöissä värisevät ääriviivat kertovat siitä, että nyt liikutaan Switchin suorituskyvyn rajoilla. Myös kaupunkimaisemissa kuljeskelevat ihmishahmot ovat välillä vähän kulmikkaan ja kiusallisen näköisiä hiippareita, jotka tuovat muovisine olemuksineen mieleen Super Mario Odyssey -seikkailun (2017) New Donk City -kulmakuntien ihmishahmot. Pelin koukeroinen kirjasintyyppi, joka taasen on tuttu toisesta Nintendon yksinoikeussarjasta Xenoblade Chronicles, on omaan makuuni vähän liian pienikokoista piperrystä, ja valkoiset kirjaimet ovat muutenkin hukkumassa toiminnan sekaan helposti.

Bayonetta 3Bayonetta 3Bayonetta 3

Platinum Games osaa ryystää Switchistä irti viimeisetkin tehotipat, sillä yksityiskohtaiset ja persoonalliset peliympäristöt edustavat juuri sitä mielikuvituksekasta värikkyyttä, josta Bayonetta-pirskeet tunnetaan. Toiminnan alkaessa homma ei ryydy rykivän ruudunpäivityksen alle, vaan pelisarjan eeppisessä mittakaavassa räiskyvä räime on juuri niin eeppisellä tasolla kuin voisi olettaakin parin ensimmäisen pelitunnin aikana. Tsunamiaallon keskellä surffaaminen risteilyaluksella ja kaatuneiden pilvenpiirtäjien kylkiä pitkin lasketteleminen ovat Bayonettalle arkipäivää ja Platinum Gamesin ydinosaamista, joista kelpaa nauttia pitkän odotusajan jälkeen.

Hiljan Switchille ilmestynyt Persona 5 Royal -rooliseikkailu tuntui menettäneen osan graafisesta särmikkyydestään siirtyessään Playstationilta Nintendon hybridikonsolille, mutta kolmannen Bayonettan laadukas ja ongelmaton tekninen toteutus kyllä asettaa Atlusin koodarien käännöstyön kyseenalaiseen valoon. Vauhdikasta toimintaa kieltämättä rajatuissa ympäristöissä pyörittävä Bayonetta 3 tuntuu jo ennen julkaisuaan todella kiillotetulta ja öljytyltä kokonaisuudelta, vaikka on selvää, että kompromissejakin on tehty matkan varrella. Kolmannen Bayonettan ympäristöt ovat esimerkiksi edelleen aika rajattuja.

Bayonetta 3Bayonetta 3Bayonetta 3

Toisaalta perusseikkailukaan ei petä, vaikka putkimainen toimintaseikkaileminen ei ole edelleenkään venynyt pelimaailman trendien mukaisesti avoimeen suuntaan. Putkien seinämät ovat vähän laajentuneet ja haarautuneet, mutta tuttu rytmi on tallella. Bayonetta kulkee seikkailun pysäyttävästä taistelusta toiseen välissä vähän loikkien ja kevyesti pulmia ratkoen. Tappelut koostuvat tuttuun tapaan lähitaisteluaseiden hyödyntämisestä ja korkkariaseiden laulattamisesta, ja onnistunut XR-olkapainikkeesta lähtevä väistö saa pelimaailman tuttuun tapaan hidastavan Witch Time -ajan käymään, jolloin Bayonetta voi paukutella tuhoisia komboja huojuviin vihollisiin. Nopeasta ja näyttävästä toiminnasta palkitaan pisteillä ja arvosanoilla, joista voi olla täysin piittaamattakin niin halutessaan.

Edellisisosista tutut Infernal Demons -kaverit ovat matseissa mukana, mutta näiden käskyttämisen aikana Bayonetta jää täysin suojattomaksi, ja pelaaja joutuu liittolaisjätille komentoja syöttäessään keskittymään Bayonettalla iskujen väistelemiseen. Vasemmassa alakulmassa oleva Infernal Demons -energiamittari tyhjenee varsin pian pelaajan ohjeistaessa näitä hyökkäykseen, ja liian paljon vahinkoa ottavan Bayonettan ote herpaantuu liittolaisista varsin pian. Demonien ohjaus jättää valitettavasti parantamisen varaa tarkkuudessaan, sillä pelaaja ei voi itse liikuttaa niitä, vaan viholliseen lukittautumalla kyseinen demoni lähtee huitomaan erikoisliikkeitään vihollisen suuntaan, ja valitettavasti niitä harhalyöntejä mahtuu myös mukaan.

Toisaalta taas ohjaimen oikealla tatilla on mahdollista lukittautua vihollisiin, ja näin Bayonettan liikuttaminen ja samanaikainen demonilla vihollisia dunkkuun huitominen onnistuvat samanaikaisesti. Tappelut ovat tämän lisäyksen myötä aina vain bayonettamaisen kaoottisia, mikä ei välttämättä ole huono asia, mutta tietyissä matseissa kameran liidellessä kaukana taistelukentän yläpuolella mäiskeen seuraaminen alkaa olla haastavaa. Samaan aikaan on kuitenkin todettava jälleen, että kaoottinen kohellus toimii teknisesti moitteetta, ja pelaaja voi vain keskittyä erikoistehosteita ja dramaattisia kuvakulmia pursuaviin taisteluihin. Mätkintöjen ulkopuolella ylimääräiset taisteluhaasteet ja esimerkiksi ajan kelaamisen ympärille rakentuvat pulmapähkinät ovat kiinnostavaa oheistoimintaa niille, jotka haluavat sekä horjahtaa sivupoluille että kaipaavat piristystä perusseikkailemiseen.

Bayonetta 3Bayonetta 3

Bayonetta-sarjan tuttu suoraviivainen rakenne ei ole kauheasti kokenut muutoksia, mutta toteutukseltaan teknisesti tasokas touhu sykkii värejä, persoonallisuutta ja räjähtävää toimintaa juuri niin paljon kuin voisi olettaakin. Kolmas Bayonetta ei välttämättä tunnu aivan yhtä innovatiiviselta ja uutuudenkarhealta kuin edellä mainitut aikoinaan täysin nurkan takaa yllättäneet Nier: Automata ja Astral Chain, mutta laadukas ja eeppinen kolmas Bayonetta singahtaa helposti Platinum Gamesin laatujulkaisujen ja pelivuoden päheimpien nimikkeiden joukkoon.

HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Runsas ja kiinnostava hahmokaarti, pelaamisen ja tekemisen määrä, näyttävät taistelut ja eeppiset toimintakohtaukset
-
Sattumanvaraiset silmäpaot graafisessa ilmeessä
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä