Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Batman vs. Teenage Mutant Ninja Turtles

Batman vs. Teenage Mutant Ninja Turtles

Batmanin ja mutanttikilpikonnien faneille. Muille lyhyessä leffassa on aivan liikaa henkilöhahmoja.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Historian saatossa erilaisia sarjakuvahahmoja on paritettu keskenään vaihtelevin tuloksin. Yleensä syntyvät tarinat ovat mahtava juttu niille, jotka fanittavat molempia risteytettäviä sarjoja. Tämä viisaus pätee myös elokuvassa Batman vs. Teenage Mutant Ninja Turtles, joka tuntuu ennen kaikkea fanipalvelukselta niille, jotka ovat jo valmiiksi syvällisesti perillä aiheesta. Muille leffa tuntunee sillisalaatilta, sillä ruudulla vilisee erilaisia henkilöhahmoja aivan liikaa.

Silppurin pahuudet ovat johtaneet hänet New Yorkista Gotham Cityyn, jota tietenkin vartioi Batman. Myös mutanttikilpparit ovat seuranneet arkkivihollistaan pois New Yorkista, ja ihan hyvästä syystä mieltävät aluksi Batmanin pahiksiin kuuluvaksi. Lyhyen fyysisen välienselvittelyn jälkeen päästään lopulta puheisiin ja todetaan, että samalla puolellahan tässä ollaan. Erikoisen rikollisten sopasta tekee se, että tarkoituksena on yhdistää kilpparien mutageeninen vihreä mönjä, ja Jokerin hulluksi tekevä violetti litku. Ongelmat ratkaistaan tutusti runsaalla väkivallalla.

DC Comicsin animaatiot ovat useiden vuosien ajan olleet erittäin laadukkaita, mutta sama linja ei valitettavasti jatku Batman vs. Teenage Mutant Ninja Turtlesissa, muuta kuin ehkä kovimpien fanien mielestä. Vajaaseen puoleentoista tuntiin on ahdettu niin hirvittävä määrä erilaisia henkilöhahmoja, että elokuvasta nauttiakseen on pakko olla jo ennakkoon syvällisesti perillä niin Batmanista kuin mutanttikilppareistakin. Juoni sinänsä etenee vauhdikkaasti, ja tappelut on toteutettu viihdyttävästi. Tarina on kuitenkin lähinnä silkkaa fanipalvelusta, sillä mitään sen syvällisempää asiaa ei leffalla ole, toisin kuin aiemmissa DC Comicsin animaatioissa on tapana ollut.

Teknisesti toteutus on tasaisen hyvää niin visuaalisesti kuin äänimaailmankin puolesta. "Piirrosjälki" todella muistuttaa piirrosjälkeä, jossa saisi olla enemmän yksityiskohtia. Varsinkin mutanttikilpparit näyttävät suorastaan rumilta. Ääninäyttelijät hoitavat työnsä erittäin mallikkaasti, ja peliäänenäkin tuttu Troy Baker hoitaa sekä Batmanin että Jokerin äännähtelyt.

Mikäli lähdemateriaali ei ole viimeisen päälle tuttua jo valmiiksi, voi lisämateriaalien katsomista suositella lämpimästi. Muutamassa pätkässä käydään läpi ansiokkaasti projektin taustat, jonka jälkeen näkemänsä ymmärtää selvästi paremmin. Nämä ylimääräiset pätkät onnistuvat nimittäin vastaamaan hienosti juuri niihin kysymyksiin, joita itse elokuvaa katsoessa heräsi.

Tämä on mainos:

Batman vs. Teenage Mutant Ninja Turtles on nimensä mukaisesti animaatioelokuva, joka hulluttelee koko kestonsa ajan. Mitään syvällistä ei ole luvassa, joka on oikeastaan sääli. Jää nimittäin sellainen vaikutelma, että idealla olisi ollut tarjottavanaan muutakin kuin silkka kokoelma erilaisia faneille tarkoitettuja viittauksia.

Batman vs. Teenage Mutant Ninja TurtlesBatman vs. Teenage Mutant Ninja Turtles
Batman vs. Teenage Mutant Ninja TurtlesBatman vs. Teenage Mutant Ninja Turtles
HQ
Tämä on mainos:
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä