Baldur's Gate III on Xboxillakin kertakaikkisen upea

Larian Studiosin mestariteos jatkaa legendaarista Forgotten Realms -maailmoihin sijoittuvaa Baldur's Gate -saagaa. Peli on kerännyt jo elo- ja syyskuussa tapahtuneilla PC- ja Playstationin julkaisuillaan kilokaupalla kehuja ja pinoittain palkintoja. Ne kehut eivät ole tuulesta temmattuja ja samat hehkutukset, ylistykset ja rakkaudentunnustukset voi hyvällä omallatunnolla laukoa myös Xboxin versiolle. Baldur's Gate III on alustalla kuin alustalla vuoden peli -pystinsä ansainnut, ja tarjoaa kuin tarjoaakin vuoden parhaan pelielämyksen. Kenties jopa enemmän...

Peli alkaa henkeäsalpaavalla alkuanimaatiolla, josta selviää lähtöasetelma. Ja se asetelma ei ole hyvä! Pelaaja on jäänyt Forgotten Realmsia tunteville hyvinkin tuttujen Ilithidien, eli mielennylkijöiden vangiksi ja saanut sisäänsä kuumottavan parasiitin, jonka poistamisesta tulee pikaisesti prioriteetti pakoon pyristelevälle sankarille. Pelin edetessä törmätään pian muihin hahmoihin, jotka jakavat päähahmon kohtalon ja joukko jatkaa yhdessä tuumin matkaansa kohti lähintä mahdollista parasiittitohtoria. Matka luonnollisesti mutkistuu melkoisesti ja sen merkitys muuttuu koko Faerûnin kohtaloa säätäväksi ulottuvuuksia halkovaksi seikkailuksi. Juoni on kaikin puolin uskomattoman hyvin kirjoitettu, näytelty ja toteutettu. Tunnelmaa piisaa kuin peltoa landella, ja pelin luomasta imusta on varsin vaikea päästä irti.

Tarinaa siivittämässä on mieletön määrä dialogia, joista lähes kaikki on näytelty mestarillisesti. Dialogi on mahdollista kelata painamalla A:ta, mutta hahmojen tunteentäyteiset turinoinnit ovat valtaosin niin kiintoisaa kuunneltavaa, että vuoropuheluista nauttii täydessä loistossaan enemmän kuin mielellään.

Mukaansatempaavuutta lisää vielä ällistyttävän kaunis ulkoasu. Maisemat ja maailma hellivät näköelimiä ja jokainen alue on täysin omanlaisensa. Taustat ovat yksityiskohtaisia ja hahmojen animoinnistakin välittyy vuoropuheissa tunteita niin, että dialogin seuraaminen on kuin seuraisi parastakin HBO:n hittisarjaa. Peli iskee johonkin syvälle niin ulkonäöllä, juonella, dialogilla kuin musiikeillakin. Harvassa ovat sellaiset pelikansalle suodut siunaukset, jotka toden teolla törkkivät tunteita liikkeelle. Baldur's Gate III kuuluu kuitenkin tähän harvinaisten helmien ryhmään ja heristelee irti niin nauruja, itkuja kuin liikuttumisiakin. Juuriaan myöten kultaisen juonen ja verrattoman vuoropuhelun lisäksi myös hahmojen käsikirjoitus on silkkaa taidetta. Jokaiseen pelattavaan hahmoon on kaivettu syvyyttä uskomaton määrä, eikä juoni joudu ratsastamaan pelkästään päähahmolla, vaan sitä kiskoo eteenpäin kokonainen valjakko hyvin kirjoitettuja, uskottavia ja monenkirjavia tyyppejä.

Itse pelillinen puoli alkaa tietysti oman hahmon luonnilla, ja jo ensimmäinen osio pelistä onkin viimeisen päälle hyvin toteutettu. Hahmonluonti on helppoa ja sisältää riittävästi vapautta juuri omanlaisensa ja haluamansa hahmon luontiin, mutta kuitenkin ilman tuntitolkulla aikaa vieviä turhia kosmeettisia yksityiskohtia. Pelaaja saa valita hahmolleen rodun, alarodun, hahmoluokan, taidot ja kyvyt, taustan, sukupuolen ja ison kasan ulkonäöllisiä ominaisuuksia aina ruumiinrakenteesta jalkovälistä löytyvään varustukseen asti. Pelaaja voi halutessaan valita omakseen myös yhden valmiista päähahmoista.

Jos pelattavuutta pitäisi määritellä yhdellä sanalla, olisi se vapaus. Vaikka kartat ovat selkeästi rajattuja, saa niiden sisällä liikkua vapaasti ja tehtäviä saa ratkoa siinä järjestyksessä kuin haluaa. Pääjuonen voi halutessaan vaikka hylätä ja pelaaja voi puuhastella omiaan täysin vapaasti alusta asti. Se suurin vapaus on kuitenkin pelityylissä ja siinä, millaisella hahmolla peliä päättää pelata. Baldur's Gate on erinomainen roolipeli, sillä pelaajalla on todellinen valinnanvapaus. Valinnoilla ei ole pelkästään merkitystä, vaan ne määrittelevät keskeisesti juonen ja pelin kulun. Ja niiden valintojen määrä on valtava. Melkeinpä mitä tilannetta tahansa voi lähestyä lukuisista eri vinkkeleistä ja asioiden ratkaisuun on aina useampi mahdollinen polku.

Pelissä liikutaan vapaasti taisteluiden ulkopuolella, mutta taisteluun päädyttäessä homma muuttuu vuoropohjaiseksi. Taistelut ovat käsittämättömän koukuttavia ja ulkopuolinen maailma kelloineen ja kalentereineen on niiden keskellä vain kaukainen muisto. Niin kuin niiden ulkopuolella, niin myös taisteluissa on ääretön määrä tapoja voittaa tai hävitä. Ympäristöä voi ja täytyy käyttää taisteluiden hallitsemiseen ja hyvällä, monipuolisella ryhmällä on käytössä niin paljon eri kykyjä ja loitsuja, ettei kahta taistelua tarvitse koskaan käydä samalla tavalla. Tekoälyn tarjoamaa haastetta voi säätää vaikeustasoa vaihtamalla ja tämäkin on onnistuneesti tehty. Kovimmat konkarit voivat säätää vastaansa tuhoisan kvanttitietokoneen lailla taktikoivan tappajan, ja juonen perässä läähättävät taas saavat halutessaan säädettyä taistelut puistokävelyiksi. Lisäksi näiden väliin mahtuu parikin eri vaikeustasoa.

Valtaosa lukuisista komennoista tapahtuu niin taistelussa kuin seikkaillessakin pikavalikoilla, jotka avataan ja joissa liikutaan olkanäppäimillä. Uudet käytettävät tavarat, loitsut ja kyvyt lisätään automaattisesti valikkoon ja vaikka mahdollisia komentoja onkin älytön määrä, on niiden antaminen konsoleillakin ihastusta herättävän vaivatonta.

Taisteluista ja tehtävistä kahmitaan roolipeleille tavanomaiseen tapaan kokemuspisteitä, joiden kertyessä hahmot vahvistuvat ja oppivat uusia kykyjä ja loitsuja. Kuten miltei kaikki muutkin osa-alueet, on hahmonkehityskin Baldur's Gate III:ssa esimerkillistä. Kehityksen suunnan miettiminen ja haluamansa hahmon veistäminen on suorastaan nautinnollista touhua. Tasojen nousu on moniin muihin roolipeleihin verrattuna työlästä puuhaa, mutta nyt jokainen loikka aiheuttaa sangen merkittäviä muutoksia ryhmän kykyihin sekä taistelussa että niiden ulkopuolella.

Melkeinpä kaikkia tapahtumia ohjailee onni ja sattuma. D&D:lle tuttuun tapaan jokainen isku taistelussa, kiistatilanteet dialogissa, ovien ja arkkujen tiirikointi seikkaillessa sekä monet muut tapahtumat aktivoivat nopanheiton. Hahmon kyvyt ja ominaisuudet, ulkoiset olosuhteet, loitsut, taikajuomat ja varusteet vaikuttavat heitettyyn lukemaan ja jos se ylittää vastassa olevan lukeman, onnistuu yritys. Osa sattumaheitoista tapahtuu automaattisesti taustalla, mutta esimerkiksi dialogissa tapahtuvat nopanheitot "heitetään" itse. Taisteluiden lomassa muun muassa ratkotaan pulmia, keräillään parempia varusteita, autetaan tai ollaan auttamatta sivuhahmoja erinäisissä tehtävissä ja onpa mukana myös omien taikajuomien kyhäilyä. Ohjaus, taistelu ja valikoissa ja maailmassa liikkuminen on onnistuttu tekemään valtaosin sulavaksi ja mielettömän hauskaksi puuhaksi pois lukien ajoittaiset pikkukömmähdykset ja pienet kankeudet. Lopputuloksena on pelillisesti päräyttävä ja autuaan antoisa kokonaisuus, josta ei tahdo saada tarpeekseen.

Peli olisi yksinpelinäkin vuoden paras tuotos, mutta kun tähän yhdistyy vielä ihailtavan saumattomasti toimiva moninpeli, ei voi kuin hämmästellä. Pelaajia voi samassa pelissä olla enimmillään neljä, ja jokainen voi muitta mutkitta loikata kaverin peliin vieden hahmonsa mukanaan. Poppoo voi sitten halutessaan yhdistää voimansa ja tahkota juonta samaan tahtiin tai hajaantua omille teilleen ja tahtoessaan jopa aiheuttaa hämmennystä ja harmia toisille pelaajille.

Larian Studiosin aiemmat pelihelmet eli Divinityt sisälsivät yhden kaikkien aikojen parhaista paikallisista moninpeleistä. Todella monimuotoinen peli oli kuin taikaa käyttäen saatu toimimaan samalta töllöltäkin pelattaessa täysin sulavasti. Kokemus oli niin pehmeä, ettei sitä ollut paikoitellen uskoa todeksi. Se sama taso on onnistuttu tuomaan henkisistä edeltäjistä myös Baldur's Gate III:lle ja huikeaakin huikeampi moninpeli onnistuu miltei yhtä huikeasti myös samalta konsolilta käsin.

Moninpelin suhteen yksi iso murheenkryyni jää kuitenkin Xbox-kansaa masentamaan, sillä Xbox Series S -konsolin versioon paikallista moninpeliä ei ole saatu mahtumaan. Netissä kavereiden kanssa Faerûniin pääsee kuitenkin seikkailemaan S-konsolillakin.

Yksi harvoista miinuksista on pelin hidas tempo siellä, missä sitä ei tarvittaisi. Pelissä on muutenkin niin älytön määrä tekemistä, että aikaa uppoaa kuin heinää Helunaan ja vuoropohjaiset monimutkaiset taistelut ovat rauhaksiin rouskuteltavaa puuhaa. Hyvin näyteltyä dialogia on tuntikaupalla ja mielikuvitusta hellivä tarina vetää sisäänsä iäisyyksiksi. Siksi toivoisi joissain pelin vähemmän kaappaavissa osa-alueissa hieman sulavampaa etenemistä. Erityisesti hahmojen liikkuminen tavallisesti tallaillessa on hiton hidasta ja aarteiden loottailu myös tuskallisen verkkaista. Myös valikoissa liikkuminen ja tavaroiden hallinta kaipaisi öljyä rattaisiin. Myös jokusia pieniä bugeja on vielä mukana, mutta näin laajassa pelissä niiltä ei täysin voikaan välttyä.

Peli vie myös aivan tuhottomasti aikaa ja siinä on paljon opittavaa. Se on sekä hyvä että huono puoli. Yhteen taisteluun saattaa vierähtää 40 minuuttia. joskus pelkkää höpötteyä saattaa olla saman verran ja kolmas moinen voi vierähtää yks kaks yllättäen tavaroiden säätelyyn ja kaupankäyntiin. Baldur's Gate III on mukaansatempaava ja ajantajun vievä kokemus, mutta se ei kuitenkaan aukea satunnaispelaajille ja niille, jotka haluavat pikaista vartin videopeliannosta.

Baldur's Gate III on kaikkiaan aivan loistava peli, mutta sen merkitys ei jää siihen. Kyseessä on kirkas ja lämmittävä valopiste nykyään valtaosan pelimaailmaa peittävässä yököttävässä mikromaksujen ja rahan kiilto silmissä tehtyjen pelinkuvatusten pimeässä meressä. Palturin portti muistuttaa niistä kultaisista ajoista, jolloin pelit myytiin valmiina lisämaksuja täynnä olevien palapelien sijaan. Se antaa toivon pilkahduksen ja muistutuksen pelaajille siitä, että on olemassa vielä studioita, joiden prioriteetti on mahdollisimman koskettavan, hauskan ja tunteita herättävän pelikokemuksen luomisessa. Toivoa sopii, että pelin menestys toimii myös palautteena ja viestinä muille pelistudioille.