Avatar: The Game

Avatar: The Game asettaa pelaajansa suuren sinisen soturin rooliin, tehtävänään pysäyttää ilkeämielisten ihmisten tunkeilu Na`vi-rodun pyhiin metsäikköihin. Suoraviivaisen toimintarymistelyn sijaan Avatar on hidastempoinen hiiviskely, jossa soturi käy pensaasta ja lammikosta toiseen käyden salavihkaa ihmisten kimppuun kuin mikäkin metsien Sam Fisher. Hiiviskelyä rikotaan muutamaan otteeseen vastaan tulevilla lentolisko-osuuksilla, mutta muuten tarkoituksena on pysyä visusti piilossa.

Parhailla hetkillään Avatar: The Game on varsin hauskaa pelattavaa. Epäluuloisten ihmisten nitistäminen vaikkapa puunrungoilta käsin on erittäin tyydyttävää. Pääasiallisena aseena toimivan sauvan lisäksi arsenaalista löytyy myös jousipyssy, ja onpa ihmisiä mahdollista halvauttaa myös viidakkoherhiläisen piikikkäällä syöksyllä. Kentissä lojuvien sinisten palleroiden avulla aseita on myös mahdollista päivittää paremmiksi, mikä tuo peliin mukaan kivaa kevyttä roolipelimäisyyttä. Peli on myös parhaimmillaan todella upean näköinen. Värikkäät viidakkomaisemat ovat Wiin mittapuulla paikoitellen jopa henkeäsalpaavan upeita.

Mutta tämähän kuulostaa hyvältä! Tokihan kokonaisuus on onnistuttu edes jotenkin onnistuttu kämmäämään? Ehkäpä ohjaus on hieman epätarkka? Tai kenties pelissä on Wiille ilmeisen pakollista ohjaimenvemputusta? Jo vain, eikä siinä edes ole kaikki. Tosin niin kauan kun pelaaja etenee prikulleen pelin tarkoittamalla tavalla, pysyy homma hanskassa ja peli hauskana.

Vaan siinä vaiheessa kun jotain menee pieleen, hajoaa kokonaisuus tyystin käsiin. Pelaaja piiloutuu automaattisesti, joten kun yksikin vihulainen pelaajan havaitsee ei muita vaihtoehtoja jää kuin suora käsirysy. Kahakat hoidetaan huitomalla Wiimotea joko pystyyn tai poikittain. Tuntuma on olematon ja kun ympärillä on useampia vihollisia kerralla, taistelu on silkkaa sekavaa kaaosta.

Kiipeiltävät tai muuten pelaajan liikkumiseen vaikuttavat kohdat vaativat hahmon tarkkaa sijoittelua oikealle kohdalle, mikä on varsinkin paniikkitilanteissa käytännössä mahdotonta, kiitos soturimme levottomien jalkojen. Lopullisesti pärekorini leimahti liekkeihin raivostuttavassa lopputaistelussa, jossa itse loppuvihulaisen lisäksi kimppuun hyökkää armeija pelin pahimpia örmyjä. Piilopaikkoja ei juurikaan ole ja kun perustaistelu on toivotonta sähellystä, jätin homman suosiolla sikseen.

Ja mikä ihme on se vimma, joka ajaa Wii-kehittäjät täyttämään pelinsä ohjaimen väkinäisellä vatkauksella? Taistelun lisäksi piilo- ja lentoliskohyökkäykset sekä terminaalien tuhoaminen hoidetaan ohjainta villisti vispaamalla. Sen lisäksi, että veuhtomisessa ei ole pätkääkään järkeä, vaativat kohdat todella tarkkaa ajoitusta. Vatkaamista on lisäksi niin paljon, ettei peli etene minuuttiakaan ilman vähintään yhtä ranteenrikkojaa. Onko jollain mahdollisista testaajista ollut näiden parissa oikeasti hetkeäkään hauskaa?

Avatar: The Game tukee myös ohjaimen tarkkuutta parantavaa MotionPlus-lisäpalikkaa sekä Wii Fitin tasapainolautaa. MotionPlussalla ohjaillaan epämääräisesti vaappuvaa herhiläistä, tasapainolaudalla puolestaan lentoliskoa. Jos lautaa ei löydy, kääntyy lentolisko nunchakua kääntelemällä. Valitsi kumman tavan tahansa, lentäminen on epätarkkaa ja tunnotonta.

Kaikkeen kuitenkin tottuu ja kun oppii tajuamaan sen logiikan millä peli etenemistä vaatii, alkaa homma sujua paremmin. Taitojaan ei tosin pääse hyödyntämään pitkään, sillä pelin 13 kenttää sujahtavat loppuun alle kymmenessä tunnissa. Eteneminen on myös äärimmäisen suoraviivaista, suorempaa putkea ei nimittäin löydy edes rautakaupasta. Vihonviimeisenä tikkinä pelin sinänsä kauniita maisemia toistetaan surutta. Maisemia on kolmea sorttia: todella kauniit viidakot, vielä kauniimmat lento-osuudet ja järkyttävän rumat sotilaskompleksit. Jokainen ympäristö on rakennettu prikulleen samannäköisistä elementeistä kuin muutkin eikä vaihtelua ole nimeksikään.

Haukuista huolimatta Avatar: The Game onnistui loppujen lopuksi kuitenkin viihdyttämään. Kun jutun juoni avautui, metsiköissä hiippailu tempasi hetkittäin vahvasti mukaansa ja aseiden virittely koukutti. Pelissä on kuitenkin tehty niin paljon päin honkia, että lopputulos jätti varsin kehnon jälkimaun. Toivottavasti itse leffa osoittautuu paremmaksi.