Atomic Heart: Enchantment Under the Sea on parempi kuin se pääpeli

Olin jokseenkin innoissani, kun latasin muutama päivä sitten Enchantment Under the Sean, joka on se viimeisin laajennus Atomic Heartiin. Tietysti olin innoissani vajaan kaksi vuotta vanhasta pääpelistä, joka kiinnostavasti sekoitti keskenään Neuvostoliiton historiaa Bioshockin innoittamaan ensimmäisen persoonan kaavaan. Mutta sen jälkeen laatu on ollut alamäessä. Pelin ensimmäinen laajennus Annihilation Instinct otti liian pitkän käynnistysajan, ja se toinen Trapped in Limbo oli hädin tuskin alkanut, kun kaikki muuttui luovaksi ja samalla turhauttavaksi hallusinaatioksi, joka oli tasoloikkaileva seikkailu.

Nyt maailmalle on saatu se kolmas kaikkiaan neljästä laajennuksesta. Se edellinen julkaistiin melkein vuosi sitten, ja ehkä siksi Enchantment Under the Sea alkaa verbaalisella taustoituspommituksella. Kun lopulta vedetään henkeä, muistaa harva mitään muuta kuin sen, että nyt pelataan majuri Nechayevina isänmaan palveluksessa. Muuta ei sitten tarvitsekaan tietää, sillä tässä on nopeatempoista menoa alusta saakka. Nyt ollaan mallikaupungissa Chelomey, joka oli joskus Neuvostoliiton ylpeydenaihe. Nyt se on kuitenkin muuttunut painajaiseksi, jossa kulkee tappajarobotteja, jotka hyökkäävät pelaajan kimppuun punaliput liehuen. Mitä vastavallankumouksellista röyhkeyttä! Kiihkeä avaus kulminoituu pomotaistoon kakkumiehen kanssa, ja sen jälkeen pelaaja suuntaa vedenalaiseen tutkimuskeskukseen nimeltä Triton, jossa on yritettävä löytää kaksi korkean teknologian rengasta, joissa on karkuun päässyt tekoäly.

Valtaisa vedenalainen laitos on täynnä jättimäisiä rapuja ja puhuvia delfiineitä muistuttaen Bioshockista, eikä kehittäjä Mundfish ole peitellyt innoitustaan. Mukana on paljon erilaisia yllätyksiä aina tehtävien nimistä fyysisiin esineisiin, joilla kumarretaan paitsi Irrational Gamesin uraauurtavaan ensimmäisen persoonan peliin, mutta myös muihin klassikoihin, kuten Portal ja Fallout.

Kuitenkin Enchantment Under the Sea onnistuu myös erottautumaan. Siinä missä Bioshockin satiiri oli terävää ja suoraa, on Atomic Heartin vaihtoehtoinen versio Neuvostoliitosta enemmän vaihteleva ja muovautuvampi; ehkä siksi, ettei se ole kuvitteellinen maailma jokaisen ultraliberaalin märistä unista, vaan pohjautuen oikeaan ideologiaan ja estetiikkaan, joka parhaimmillaan kattoi kuudesosan maapallon pinta-alasta. Tämä tulee selväksi laajennuksen maailmassa, joka on, mikäli mahdollista, vielä parempi kuin siinä pääpelissä. Venäläiset kehittäjät eivät onnistu ainoastaan tavoittamaan Neuvostoliiton mammuttimaista huijausta, jota symboloivat suureelliset patsaat ja massiiviset punaiset liput. Ei suinkaan, sillä ne pienet asiat herättävät maailman eloon. Hauskat graffitit, kauniit propagandajulisteet, byrokraattiset sähköpostit. Kyllä, jopa kukistetut robotit ja kuolleet tiedemiehet asetettuina kummallisiin asentoihin auttavat herättämään maailman eloon. Yksityiskohtien määrä on melkoinen, ja kehittäjät ovat sisällyttäneet palkintoja päivityksien muodossa niille, jotka tutkivat kaikki paikat.

Soundtrack on niin ikään ylitse vuotavainen, ja jopa ylittää pääpelin vastaavan. Tunnelmalliset melodiat vuorottelevat Neuvostoliiton pop-hittien ja klassisen musiikin kanssa, ja pomotaistot kohoavat erityisesti uusiin korkeuksiin musiikin ansiosta. Hienojen äänitehosteiden avulla, on sitten kuuntelemassa isoja räjähdyksiä tai sitten omia veden ääniä sukeltaessa, päästään korkealle, mutta se heikko kohta on jälleen kerran ääninäyttely. Venäjäksi kaikki on tietysti hyvin, mutta englanniksi ainutkaan ääninäyttelijä ei saavuta sitä korkeaa tasoa, jota koko muu pelikokemus henkii. Tämä on sääli, sillä dialogi on itse asiassa hyvin käsikirjoitettua, ja varsinkin Nechayevin keskustelut vaimonsa Katyan kanssa, joka nykyisin elää tekoälynä miehensä hanskassa (minähän sanoin, että meno on hullua), ovat täynnä hellyyttä ja terävyyttä.

Mitä sitten tulee pelattavuuteen, on Mundfish tässä laajennuksessa valinnut leikata pois jotakin tarpeetonta ihraa tehdäkseen pelikokemuksesta paremman. Atomic Heartin viisi "taikaista" kykyä ovat poissa, ja tilalla on kaksi uutta. Toinen on jokseenkin vanhan mallin mukainen tuhoava tulipallo. Toinen on hieman luovempi. Varsin alussa saa ruoskan, joka sosialistisesti tuo ihmiset yhteen - ruoskalla voi piiskata pahiksia tai kiskoa niitä lähemmäksi, jos siis ovat sitä vähemmän tappavaa mallia. Lopputulos on kuitenkin sama: mahdollisuus iskeä yhdellä neljällä pelaajan aseesta, joihin kuuluu tehokas haulikko ja sähköllä ladattu nuija. Valikoima saattaa kuulostaa pieneltä, mutta molemmissa aseissa ja kyvyissä on mukana vaihtoehtoisia tulitustapoja ja erilaisia päivitysreittejä, jotka toimivat eri tavoilla. Vaihtelusta ei koskaan ole puutetta.

Enchantment under the Sea ottaa kantaa myös pääpelin isoimpaan ongelmaan. Kun yhdistetään monilukuiset ja nopeat pahikset yhdessä ahtaiden käytävien kanssa, päädytään joukkoon ärsyttäviä kuolemia, kun pelaaja puristuu huonekalujen ja uhkien väliin. Laajennuksessa ympäristöt ovat selvästi paremmin suunnitellut, ja varsinkin kun kohtaa pomon tai astuu isompaan taistoon, haluaa silloin alueen olevan laaja ja avoin, kuten eteinen tai halli. Kenttäsuunnittelu kulkee niin ikään käsi kädessä uusien kykyjen kanssa. Ruoskaa voi käyttää myös kulman taakse heilahtamiseen niin seinillä kuin katossa, mikä on erittäin tervetullutta kiihkeissä ja hyvin suunnitelluissa pomotaistoissa.

Kyvyillä on suuri merkitys myös pelin pulmailuissa, joskin sana saattaa johtaa hieman harhaan. On sitten heilauttamassa itseään uudelle alueelle tai poistamassa kivettynyttä planktonia tieltään tulipallolla, ei tarjolla ole varsinaisesti sellaista, mikä vaatisi Mensan jäsenyyttä. Kaipaan hieman sitä haastetta, mutta tasapainottamassa ovat sitten hillittömät taistelut, ja kokonaisuus toimii hyvin. Laajennuksen rytmitys on pääasiassa oikein hyvä, ja jos, kuten minä, haluaa tutkia jokaisen nurkan ja tiirailla jokaisen julisteen, voi helposti käyttää kuusikin tuntia pelaamiseen, vaikka suurin osa pelaajista päässee loppuun jo kolmessa tunnissa.

Enchantment Under the Sea on kuin hyvin öljytty kone. Siinä on ehkä vähemmän rattaita kuin pääpelissä, mutta yhteydet kenttäsuunnittelun, aseiden, kykyjen ja paikkojen tutkimisen suhteen ovat paremmat kuin koskaan ennen. Tarinan olisi ehkä voinut kertoa hieman suoraviivaisemmin, mutta älä anna trailereiden johtaa harhaan: uudet henkilöhahmot, mukaan lukien meribiologi Nastya ja mystinen The Hunter, ovat vain pienessä osassa kokonaisuutta. Kaipasin myös luovempia pulmailuja, mutta kuten sanottua, on tässä yksi harvoista laajennuksista, joka onnistuu olemaan parempi kuin se pääpeli. Toivottavasti se neljäs ja viimeinen laajennus on aikanaan mahtava.