Assassin's Creed II

Peliä voisi kärjistäen kuvailla historialliseksi GTA:ksi. Pelaaja suorittaa tehtäviä avoimessa maailmassa ympäri Italiaa, ja pelin varrella tutuksi tulee niin Venetsia kuin Firenzekin. Tarinassa käsitellään salaliittoja ja valtataistelua, joihin päähenkilö Ezio Auditore sotkeutuu todistettuaan isänsä ja veljiensä kuoleman vihollisperheen käsissä. Ezio ei pelin alussa tiedä olevansa assassiinien sukua, mutta kostonaikeita hautova poika kuulee pian verenperimän kutsun.

Pelin juoni mukailee historiallisia tapahtumia, joten mukana on jälleen liuta oikeita tunnettuja henkilöitä. Näistä selvästi tunnetuin on Ezion läheisimpiin tukijoihin kuuluva, tarinan alussa vielä tuntematon taitelija Leonardo da Vinci, jonka suhteen otetaan historiallisia vapauksia hieman reilummallakin kädellä. Historiallisten tapahtumien tueksi pelaajalle tarjotaan napinpainalluksella mahdollisuus lukea faktatietoja pelissä kohdatuista merkkihenkilöistä ja ajalta säilyneistä monumenteista. Tyylikkäästi toteutettua italialaista maisemaa murtaa hieman pelin ääninäytteleminen, sillä hahmot puhuvat pääosin englantia italialaisittain murtaen, joka saa dialogin kuulostamaan lähinnä tahattoman huvittavalta. Ratkaisu tuntuu pöljältä, ja kuuntelisin paljon mieluummin laadukkaasti jommalla kummalla kielellä puhuttuja keskusteluja nykyisen sekasikiön sijaan.

Tehtävärakenne on parantunut selkeästi ensimmäisestä pelistä, ja tehtävätyyppien laskeminen vaatii yhden käden sormien sijaan jo jokusen varpaankin. Toimeksiannot saadaan tutkimisen sijaan pelaajan kohtaamilta henkilöiltä, ja juonitehtävien lisäksi kaupunkien kaduilta löytyy myös reilusti erilaisia pikkupuuhia suoritettavaksi. Salamurhaajien peruskuviot ovat kuitenkin tuttua kamaa, joten kiipeily, väkijoukkoon sulatuminen ja kamppailu sujuu Eziolta kuin luonnostaan. Vapaa liikkuminen on toteutettu vanhaan malliin, eli käytännössä koko kaupunki seinineen ja kattoineen on pelaajan leikkikenttää. Parin napin avulla tapahtuva kiipeily on helppoa ja vain hetken totuttelun jälkeen korkeinkaan rakennus ei ole este, jos edes hidastekaan. Aika ei käy tehtävienkään välissä pitkäksi, sillä katoilta ja katujen kätköistä löytyviin salaisuuksiin käsiksi pääseminen vaatii paikoin luovaa ajattelua.

Assassin's Creed II:n kaupunkimaisemat ovat eloisia mukavasti animoituine väkijoukkoineen. Kansa on muutakin kuin este pelaajan liikkumisen tiellä, ja matalaa profiilia pitävä salamurhaaja liikkuu mieluummin hitaasti huomaamattomana väen keskellä kuin huomiota herättäen talojen katolla. Kaduilla liikkuvia kurtisaaneja voi halutessaan palkata hämäämään vartijoita. Ezio pystyy myös nappaamaan ohikulkijoiden floriinit taskuista tärkeämpiin käyttötarkoituksiin, kuten lääkintäkuluihin tai parempaan aseistukseen. Kaduilla joutuu kuitenkin olemaan varuillaan, sillä pelaajan maine kasvaa tehtävien suorittamisen myötä. Tuntomerkkien tullessa virkavallalle tutuksi kiinnostuvat vartijat helpommin Ezion tekemisistä ja kaikki epäilyttävä johtaa vääjäämättä perässä juoksevaan vartijalaumaan. Näiltä pakeneminen onnistuu kuitenkin suhteellisen helposti nokkeluutta käyttäen.

Käsikähmään joutuminen on kuitenkin vain ajan kysymys. Alun hieman töksähtävästi esitetyn opetusvaiheen anti jää hieman vaisuksi, sillä todelliset taistelutaidot opitaan vasta myöhemmin aseistettujen vartijoiden kanssa. Verenvuodatus on onneksi toteutettu helposti omaksuttavalla tavalla. Kamppailu vaatii pääsääntöisesti vain oikeaa ajoitusta ja parin napin painamista. Vihollisten tekoäly tuntuu kuitenkin hieman turhan simppeliltä, ja varsinkin vartijoiden heittely käy usein liiankin helposti. Haastavuus perustuukin usein lähinnä vihollisten ylivoimaan, jolloin vastustajien liikkeisiin reagointi hankaloituu huomattavasti ja pakenemisesta tulee houkuttelevampi vaihtoehto.

Assassin's Creed II näyttää paikoin hieman vanhentuneelta nykypäivän standardeilla, muttei kuitenkaan rumalta. Animointi on normaalitilanteissa sujuvaa, mutta varsinkin joukkotaisteluissa liikehdintä tahtoo väkisinkin mennä väkinäisen tönköksi. Peli on selkeästi parhaimmillaan kauempaa katsottuna, sillä kaupungin katoilta tiirailtuna maisemat ja maamerkit näyttävät mainiolta. Hahmomallien tarkastelu lähempää paljastaa kuitenkin selviä puutteita pelimoottorissa.

Assassin's Creed II on monella tapaa se peli, joka sarjan ykkösosan piti olla. Se paikkaa ison osan edellisessä pelissä tehdyistä virheistä, mutta onnistuu säilyttämään hyvät ominaisuudet aikakauden vaihdoksenkin myötä. Ihan kaikki ei kuitenkaan osu nappiin uutukaisessakaan, sillä osin vanhentuneen näköinen peli tuntuu ajoittain hieman tökeröltä, varsinkin pelihahmojen pizza-italiaa kuunnellessa. Pelissä on kuitenkin paljon hyvää ja viihdyttävää sisältöä, vaikka se jääkin viimeaikojen ehdottomien kärkijulkaisujen varjoon.