Suomi
Gamereactor
arviot
Grounded

Grounded

Ilmiömäisen Groundedin puutarhassa on samoiltu, ja sanapari "suuret haasteet" on saanut aivan uuden merkityksen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Puhutaanpa hetki vuoden 1989 elokuvasta Kulti, kutistin kakarat. Ideana on, että tiedemies onnistuu kutistamaan joukon lapsia hyvin pienikokoisiksi, jolloin takapihan tuttu ympäristö muuttuu hengenvaaralliseksi.

Täsmälleen samoissa merkeissä alkaa myös Grounded. Ilman sen kummempaa selitystä pelaaja kavereineen on kutistunut pieneksi, ja he huomaavat olevansa kodikkaan talon takapihalta. Ongelmana on, että melkein kaikki aiemmin niin mukava on muuttunut hengenvaaralliseksi. Ruohonkorret ovat kuin metsiä, pienet reiät ovat kiinnostavia luolia ja hyönteiset ovat tietenkin erittäin uhkaavia.

GroundedGrounded
Tämä on mainos:

Peleissä on toki aiemminkin oltu pienikokoisia, mutta ei koskaan näin merkittävällä tavalla. Jokainen pelin osa-alue nojaa ajatukseen olla minikokoinen tavallisen kokoisessa maailmassa. Olen seurannut Obsidian Entertainmentin pelin kehitystä siitä asti, kun se saapui Early Access ja Game Preview -tilaan kesällä 2020. Jo silloin kyseessä oli viihdyttävä peli, joskin buginen ja vaikeasti lähestyttävä. Yli kaksi vuotta myöhemmin Groundedista on muovautunut kiinnostava matka, ja uutta sisältöä on lisätty runsaasti pelaavan kansan palaute huomioiden.

GroundedGrounded

Nyt siis on tarjolla hyvin hiottu ja valmiiksi saatettu pelikokemus, jossa painetaan aloitusnappia ja annetaan heti uusi merkitys sanalle "minikokoinen". Kaukaisuudessa näkyy se oma talo, mutta kuinka sen luo pääsee? Ja kuinka löytää ruokaa ja vettä huolehtien siinä sivussa myös oman terveyden ja kestävyyden riittävyydestä? Grounded on niin sanottu selviytymispeli, ja vastaan tulevia haasteita voi selvittää haluamallaan tavalla. Pelattavuus antaa mahdollisuuksia vaihteluun.

Groundedin menoon oli hankala päästä mukaan Early Access -vaiheessa. Tätä on parannettu, mutta edelleenkin aloitus vaatii hieman liikaa aivotyötä, kun opettelee kaikkien erilaisten järjestelmien toimintaa. Vaadittava työmäärä kannattaa tehdä, sillä Grounded on eräs mielenkiintoisimmista ja hauskimmista pelimaailmoista.

Tämä on mainos:
GroundedGrounded

Mahtavaa on se, että koko puutarha on vapaasti tutkittavissa, joskin suurimmaksi osaksi asumattomaksi kelpaamatonta. Hyönteisen kokoisilla ihmisillä ei ole sinne mitään asiaa. Tämä luo vahvan vastakohdan ajateltaessa, että kyse on viihtyisän talon takapihasta. Maailma tuntuu elävältä, ja ympärillä liikkuu erilaisia eläimiä uskottavan tuntuisessa ekosysteemissä. Peli rullaa sujuvasti Xbox Series X:llä lukemissa 4K ja 60 fps.

Kauneudestaan huolimatta suurin osa kohdattavista asioista on vaarallisia. Kun jokin osoittautuu liian vaikeaksi, on joko mentävä muualle tai yritettävä jotain tyystin toisenlaista konstia. Parempien varusteiden nikkarointi on sekin tärkeää, kuten esimerkiksi typpyluteesta tehtävä kaasunaamari. Mystisten muurahaistunneleiden tutkiminen on ilo, samoin kuin hyönteisten kanssa painiminen, karppien väisteleminen ja yöksi suojan rakentaminen. Kaiken muun lisäksi valmis peli kertoo ihan oikean tarinan. Juoni ei ehkä ole kovin ihmeellinen, mutta silti odotettua mielenkiintoisempi saaden pelaajan kiinnostumaan kokemastaan. Tavoitteena on toki palauttaa pelaaja takaisin normaalin kokoiseksi, mutta asiaan liittyy muutakin.

GroundedGrounded

Grounded on täysin pelattavissa yksin, ja ehkä puolet ajastani olen tehnyt juuri niin. Verkon yli muiden kanssa pelaaminen on kuitenkin se, miten tämä peli alkaa loistaa. Yhdessä toimiminen tekee kaikesta hauskempaa ja vaikuttaa siltä, että ne kovimmat haasteet on suunniteltu porukalla pelattavaksi. Sitä paitsi erilaisia mahdollisuuksia on niin paljon, että tehokas hyödyntäminen vaatii ryhmän. Moinen pätee ennen kaikkea tukikohdan rakentamiseen, jossa voi rakennella jättimäisiä linnakkeita sen sijaan, että vain tekisi pienen suojan itselleen yöksi.

Grounded on ikääntynyt kuin hyvä viini, ja hyötynyt paljon menneestä kahdesta vuodesta Early Access ja Game Preview -tilassa. Pelattavana on mahtava tuote, joka peittoaa kilpailijansa niin sisällön kuin teknologian puolesta. Vaikeusaste on ajoittain epätasainen, ja peliin sisään pääseminen vaatii turhan paljon työtä. Silti se muuttaa 45-vuotiaan miehen taas huolettomaksi teiniksi seikkailemaan hiekkalaatikolla yksin ja yhdessä kavereiden kanssa.

HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Mahtava pelimaailma, loistava kavereiden kanssa pelaaminen, upea suunnittelu, paljon löydettävää, innostaa pelaamaan moneen kertaan, rohkaisee luovuuteen
-
Korkea aloituskynnys, epätasainen vaikeustaso
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä