Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revenge

Ikivihreät ninjakilpparit ovat ottaneet yhteen Silppurin kanssa jo yli 30 vuotta erilaisissa mediamuodoissa. Verisistä sarjakuvista alkunsa saaneet teinimutantit ovat saaneet peleissäkin useita seikkailuja vuosien varrella vaihtelevalla menestyksellä. Tribute Gamesin uusi peli Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revenge potkaisee kunnolla pelaajan nostalgianystyröitä laittamalla turtlesit pelihistoriansa alkujuurille puhtaaseen tasomätkimiseen klassisessa kasarianimaatioilmeessä. Cowabunga!

Bebop ja Rocksteady ovat vallanneet televisiokanavan, ja ilmoittavat New Yorkiin tehtävistä muutoksista. Vapaudenpatsaan muodonmuutos tulee olemaan osa Silppurin suurta suunnitelmaa. Uutisen nähtyään teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat eivät aikaile lähteä liikkeelle, sillä tällaiset suunnitelmat eivät saa toteutua. Kilpparit aloittavat New Yorkin siivoamisen rikollisuudesta jälleen kerran.

Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revengen vauhdikas tarina kumartaa klassisten mättöpelien suuntaan. Syyllä ei ole niin väliä, kun värikkäitä pomovihollisia ja tusinaninjoja pistetään poikki ja pinoon valtavia määriä lyhyiden animaatiopätkien ainoastaan yhdistäessä eri taistelupaikkoja New Yorkissa toisiinsa. Juonen voi siis unohtaa alkuvideon jälkeen ja kaiken keskittymisen voi laittaa pelkästään pieksemiseen.

Sivulta kuvatussa tasomätössä liikutaan tyypilliseen tapaan vasemmalta oikealle, jota monipuolistetaan paikoittain ylä- ja alakulmiin siirtymisillä. Erittäin suoraviivainen eteneminen toimii kuitenkin pelkästään syynä tuoda seuraava ruudullinen vastuksia pehmennettäväksi. Retrahtava ja simppeli taistelumekanismi pohjautuu yhteen lyöntinappiin, mitä monipuolistetaan yhdistelemällä siihen hyppyä, väistöä ja erikoisvoimaa. Yhdistelmäiskujen lisäksi hahmo oppii uusia liikkeitä matkan aikana. Kivana piristyksenä neljän kilpparin lisäksi valittavina hahmoina ovat myös Tikku ja April O'Neill. Jokaisella on omat heikkoutensa ja vahvuutensa, mutta pääsääntöisesti tasapainotus hahmojen välillä on varsin hyvin reilassa, jolloin valinnan päällimmäinen syy ovat omat henkilökohtaiset mieltymykset. Enemmän oleellista on pitäytyä valitussa hahmossa, sillä mitä enemmän tietyllä hahmolla pelaa, sitä enemmän se kehittyy saaden esimerkiksi uusien liikkeiden lisäksi enemmän elämiä käyttöön ja lisää kestävyyttä ottamaan iskuja vastaan. Peli tukee moninpeliä joko verkon yli tai samalla sohvalla jopa hulppeaan kuuden pelaajaan asti samanaikaisessa taistelutilassa. Näin jokainen valittava hahmo pääsee kerralla osaksi taistelua, pelin sopeutuessa sankareiden määrään sopivalla määrällä vihollisia. Pelistä voi siis saada aikaiseksi kavereiden kanssa ennennäkemättömän hektiset turpakäräjät. Taistelut ovatkin parhaimmillaan koettuna kaveriporukassa.

Kentät eivät juuri eroa toisistaan kuin visuaalisesti. Pientä vivahde-eroa voi tulla yksittäisistä esteistä ja vaaroista, mutta taistelun ollessa pääosassa jokainen 16 kentästä tarjoaa oikeastaan samaisen tilan mukilointiin lähes samaisella 10 minuutin läpipeluuajalla. Kentät voivat sisältää pienen määrän erilaista interaktiivista roinaa, mitä hyödyntämällä voi saada aikaan vahinkoa viholliseen. Löytää voi vaikka piilotettuja yllätyksiä, kuten pizzaa täyttämään energiavajetta tai keräilyroinaa saavuttamaan sivutehtävien haasteita. Jokainen kentistä tulee oman loppuvihollisensa kanssa, jotka muodostuvat animaatiosarjasta tutuista hahmoista. Tyypilliseen retropelitapaan osa näistä vihollisista jakaa vahinkoa tavoin, joihin ei tietämättä pysty varautumaan, jos silloinkaan. Tällaiset haasteet tekevät joistakin taisteluista epäreiluja. Onneksi pelissä on useampi eri vaikeustaso paikkaamaan tätä ongelmaa. Ei peli muutenkaan ilman haastetta jää, sillä vaikeustasojen lisäksi voi pelata tarinatilan sijaan Arcade-tilaa, joka etenee tarinaosion tavoin, mutta ilman uusiutuvia elämiä tai energioita. Viimeistään tämä tila ottaa turhat luulot pelaajalta ja muistuttaa karun haastavista peliajoista muutamien vuosikymmenten takaa.

Taistelun avittaman hahmokehityksen ohella pelaajaa palkitaan myös sivutehtävien suorittamisessa. Näissä tehtävissä kyseessä on erilaisten tavaroiden löytäminen kenttien kätköistä. Suorituksista palkitaan pistein, joille en tosin löytänyt mitään käyttöä. Valikoissa on ainoastaan nähtävissä lista, mitä mikäkin lisäapu maksaa pisteinä. En itse asiassa saanut edes selville, paljonko minulla on niitä pisteitä. Tämä ei ole ainoa epäselvyys pelin valikoissa. Missään ei nimittäin kerrota myöskään sitä, kuinka hahmoa voi vaihtaa tehtävien välillä. Hetken nappeja rämppäiltyäni eri valikoissa onnistuin tämän kuitenkin toteuttamaan vahingossa.

Retrotunnelmaa hakiessa pelin graafinen ilme on täysi kymppi. Pikseligrafiikalla toteutetut ja muutamalla kuvalla animoidut sprite-hahmot oikein huokuvat lämminhenkistä 90-luvun peli-ilmettä. Värikylläiset kentät huomioivat oivasti nostalgiset vivahteet yksityiskohdillaan, ja auttavat luomaan uskottavan ympäristön taistelulle. Alkudemo on kuin suoraan kasaripiirretystä ja kenttien väliset kuvat on tyylitelty viimeisen päälle ajan- ja pelikuvan mukaisesti. Hauskasti luodusta isometrisestä karttanäkymästä peli saa erityisretropisteitä. Eikä teos syökään tilaa kuin gigan verran. Ei siis ole mikään yllätys, että Xbox Series X jaksaa pyörittää peliä vauhdilla ilman latauksia.

Äänipuoli TMNT: Shredder's Revengessä on puhdasta nostalgiaa niin hyvässä kuin pahassa. Paljon kierrätetyt ääniefektit kuljettavat helposti mielen takaisin ysärimättöjen diskanttipainotteisiin kähinöihin. On myös mahtavaa, että peliin on saatu takaisin alkuperäisen Turtles-animaation ääninäyttelijöitä. Toisaalta kaikki panostus tuntuu valuvan hukkaan, kun puhuttuja lauseita on vain kourallinen, ja itse taistelussa jankutetaan samaa "Haiijjjaah"-karatehuutoa kyllästymiseen saakka. Musiikki onkin pääosassa kannattelemassa taistelujen tunnelmaa, ja se on tehty viimeisen päälle sydämellä energisten rokkirallien raikaessa ja katu-uskottavien hip hop -pumppujen piiskattaessa vauhtia peliin.

Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revenge on malliesimerkki retrofiilistelystä sen nurjia puolia myöten. Vaikka niin sanottua vanhaa kunnon pelattavuutta halutaan pitää hengissä, en täysin ymmärrä pakottavaa tarvetta tehdä sitä niiden ongelmia myöten. Uusi Turtles-peli on oiva rakkaudella kyhätty ylistys retromätöille, jonka audiovisuaalista ilmettä ja napakan yksinkertaista taistelumekaniikkaa ei käy kieltäminen. Mutta tarvitseeko soppaan enää sotkea epäselviä valikkorakenteita, samaa ärsyttävää huutoa jankkaavia ääniefektejä tai epäreiluja pomotaistoja? Kyllä minusta meillä iäkkäämmillä pelaajilla into on piukassa vähemmästäkin. Sitä paitsi itse en kokisi pahana modernisoida lopputulosta hiomalla turhaan pistelevät rosoisuudet pois entistä paremman pelillisen kokemuksen saamiseksi. Joka tapauksessa TMNT: Shredder's Revenge osoittaa, että kyllä Turtlesien ja retromättöjen potkut tekevät edelleen vahinkoa!