Pelin tarina on kevyt, vaikka ajoittain liikutaankin maailmanlopun tunnelmissa. Pikachu, Oshawott, Snivy ja Tepig lähtevät tutkimaan Poképarkista hiljalleen katoavien pokémonien arvoitusta. Pian liikutaankin jo painajaismaisen vääristyneessä vaihtoehtoisessa maailmassa Wishparkissa, jonne salaperäinen vihulainen houkuttelee sinisilmäisiä pokémoneja erilaisilla huvituksilla ja herkuilla voidakseen sitten lumota nämä. Pikachu ystävineen ei tätä tietenkään sulata ja niinpä kaveripoppoo päättää lopettaa moiset puuhat heti alkuunsa.

Poképark on pohjimmiltaan seikkailupeli, joka on koristeltu hyvin kevyellä roolipelisilauksella. Mukaan on myös ahdettu muutama hassu minipeli, mutta pääosa ajasta kuluu Pikachun ja ystävien kanssa Poképuistoa tutkiessa ja pokémonien kanssa leikkiessä. Periaatteessa tällainen vapaa samoileminen on hyvä asia, sillä pelimaailman salaisuuksien selvittäminen omaan tahtiin on aina kiehtonut minua. Valitettavasti pari asiaa kuitenkin pilaa pelihuvin täysin, ja ne ovat sisällön puute ja hillittömän tönkkö ohjaus.

Peli vaikuttaa alkusilmäyksellä sisältävän paljon tekemistä. Alueissa on kohtuullisesti kokoa ja joka puolella kävelee pokémoneja, joiden kanssa voi yrittää ystävystyä. Lisäksi tarjolla on erilaisia versioita vinksahtaneesta Wishparkista, joissa jokaisessa on oma teemansa. Ensivaikutelma kuitenkin pettää, sillä sisältöä on todella vähän ja suurin osa ajasta kuluu samoja rutiineja toistaessa.

Esimerkiksi pokémonien kanssa ystävystyminen tapahtuu käytännössä vain kolmella eri tavalla: hippaa leikkimällä, taistelemalla tai kysymysvisalla. Suurin osa taskuhirviöistä valitsee ensimmäisen vaihtoehdon, joten luvassa on todella paljon juoksemista. Ja koska Pikachun ja kumppanien ketteryys on rekan tai maansiirtokoneen luokkaa, on vikkelien otusten perässä kirmaaminen yhtä tuskaa. Osa pokémoneista tahtoo puolestaan mitellä voimiaan kaveruksia vastaan. Tällöin siirrytään yksinkertaiseen taistelutilaan, jossa voi valita hyökkäyksensä kolmesta mahdollisesta liikkeestä. Tehokkain näistä suoritetaan heiluttamalla kapulaa oikein kunnolla. Tämä sai itselläni aikaan akuuttia ranteiden kivistämistä ja siitä johtuvaa kiroilua. Viimeisin ja valitettavasti hauskin tapa saada kavereita on vastailla yksinkertaiseen tietokilpailuun.

Tämä on mainos:

Wishparkin alueet jäävät myös pettymyksiksi, sillä ne ovat todella pieniä ja jokaisessa on tarjolla yksi yksinkertainen minipeli. Pokémonit pääsevät muun muassa tanssimaan ja leipomaan kakkuja. Minipelien läpäisemiseen menee kuhunkin noin kaksi minuuttia ja vaikka niitä voi myöhemmin pelata myös kavereiden kanssa, ei niiden pariin halua enää myöhemmin palata.

Toteutukseltaan peli on parhaimmillaankin vain keskitasoa. Poképark on suuri, mutta ei sisällä kovinkaan paljon yksityiskohtia. Köyhän suunnittelun seurauksena maailma vaikuttaa laajalta ja sieluttomalta, eivätkä siellä kirmaavat pokémonit tunnu kuuluvan sinne. Äänipuolella ilahduttavinta on kuunnella eri otusten ääntelyitä, mutta muilta osin ollaan aika vaisuissa tunnelmissa. Musiikki ei jää soimaan päähän, eikä äänitehosteissa ole pontta nimeksikään.

Poképark 2 osoittautui pahemman luokan pettymykseksi. Laajalta vaikuttava maailma on lopulta sieluton, eikä pelissä ole läheskään tarpeeksi vaihtelua. Kaiken kruunaa järkyttävän jäykkä ohjaus, joka saa aikaan vain kiroilua ja turhautumista. En voi rehellisesti suositella peliä kenellekään, en edes kovimmille Pokémon-faneille. Jättäkää tämä peli suosiolla väliin ja pitäytykää pelisarjan "oikeiden" osien parissa. Niiden parissa sentään viihtyy.