Tunic

Ihastuttava. Parempaa sanaa ei ole kuvailemaan Tunic-peliä, kun silmät näkevät uutukaisen ensi kertaa. Dicey-pelinkehittäjältä tuleva toimintaseikkailu sisältää metroidvaniamaisia elementtejä, jossa pelaajat ohjaavat pientä kettua läpi elämää suuremman tarinan. Tunic sisältää myyttisiä ja epätavallisia maastoja, joissa kuolettavat otukset ja Shroudit ovat mysteerejä. Peli tihkuu samanlaista charmia ja tasosuunnittelua kuin Acid Nerve tarjosi Death's Doorissa tai jopa The Legend of Zelda: Link's Awakening -pelin uutuusversiossa. Mutta siinä missä edeltäjä on itselleni vuoden 2021 parhaita pelejä, Tunic ei aivan pysty saavuttamaan samaa tasoa, vaan se jopa takeltelee joissakin kohdissa.

Mutta ennen kuin menen yksityiskohtiin, niin puhutaanpa hieman Tunicin laajemmasta luonteesta. Koska peli sisältää metroidvania-elementtejä, niin sen idea on vaeltaa ympäriinsä upeasti realisoidussa maailmassa, etsien johtolankoja ja tarvikkeita eri alueiden avaamiseksi ja tarinan edistämiseksi. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa - tulet viettämään paljon aikaa täysin vailla päämäärää, ollen suorastaan hukassa ja miettien, mitä tekisit seuraavaksi. Mutta juuri tämä on pelin pointti, sillä se on laaja, moniosainen palapeli, joka odottaa ratkaisijaansa. Pelaajan tehtävänä on ohjata tätä pientä protagonistia ympäri maailman, ja selvittää moniosaisia ongelmia sekä taistella läpi erityyppisten vaarojen. Tehtävänkuvaan kuuluvat luolastot, jotka ovat puolestaan yhteydessä ulkomaailmaan. Vaaroihin lukeutuu myös pomo-tason otuksia, jotka eivät epäröi aikoessaan näyttää sinulle mitä tuska on.

Laajemman maailman ja sen kaiken sisällön ohella Dicey on luonut maailman, joka suorastaan kutsuu tutkimaan. Pelaaja saattaa suorastaan lumoutua ja hukuttautua tarinaan ja tarpeeseen tulla voimakkaammaksi, uusia aseita haalien - oli se sitten miekka, maaginen jousipyssy tai esine, joka lisää terveyttäsi, kestävyyttäsi, vahinkosi määrää tai vastustuskykyä pysyvästi. Tämän ohella monsterikavalkadin jäsenet ovat niin outoja, että niitä on vaikea tunnistaa - esimerkiksi yksi näistä on kuin origami-nosturi. Joudut myötänään haastamaan itseäsi tähtäämistaitojesi osalta ja kykyäsi käyttää miekkaa.

Todella upea maailma sisältää reheviä metsiä, hiekkaisia rantoja, vuoristojen lumimaisemia, synkkiä kaivoja, luolastoja ja kaikenlaisia muinaisia reliikkejä, joiden tutkiminen tarjoaa paljon iloa, kokonaisuuden ollessa iso katseenvangitsija. Kaiken tämän huomioiden, teitä varmasti ihmetyttää, miksi Tunic harmittaa minua. Tämä selittyy kertomalla muutamasta pelin osa-alueesta.

Aloitan puhumalla taistelusta, joka ei ole hyvällä tasolla. Käytössä on hyvin vähän mekaniikkoja, jotka pyörivät miekan käytön, kilvellä blokkaamisen ja hyökkäysten väistämisen ympärillä. Kaiken huippuna asiat tapahtuvat sellaisella tavalla, että et koe olevasi tilanteen herrana tai tiedä, mitä olet tekemässä. Tunic käyttää outoa taistelumekaniikkaa, johon sisältyy tähtäämissysteemi, joka sallii sinun keskittyvän yhteen viholliseen taistelun tiimellyksessä. Tätä ei ole pakko tehdä, mutta laskeutumiseen pohjautuvat hyökkäykset ovat tuolloin vaikeampia. Etenkin PC:llä taisteleminen on ongelmallista, sillä esimerkiksi hiirtä ei käytetä lainkaan. Tämä tarkoittaa, että et itse asiassa voi tähdätä lainkaan, vaan sinun pitää tukeutua hahmon liikuttamiseen siihen suuntaan, mihin kettu katsoo. Asiasta tulee massiivinen haitta etenkin silloin, kun viholliset saartavat sinut monelta puolelta, tai sellaista vihollista vastaan, jolla on hyvä liikkuvuus. On tarpeetonta mainita, että moinen turhauttaa todella paljon. Tämän olisi voinut välttää yksinkertaisesti sallimalla hyökkäysten tähtäys, kuten Death's Door -pelissä.

Kontrollit ja kömpelö taistelu eivät suinkaan ole ainoat mieltä vaivaavat asiat Tunicissa, sillä vihjeet ovat rehellisesti sanoen tulkitsemattomia. Aiemmin mainitsemani tunne, jossa koin olevani täysin hukassa, on yksi metroidvania-tapaisten pelien elämänlähteistä ja tämä pitää vain hyväksyä myös Tunicin kohdalla. Mutta minkä kanssa sinun ei pitäisi joutua tekemisiin on vihjekirjanen, joka on monimutkainen ja siinä ei ole mitään järkeä. Niin sanottu "vihjekirjanen" on vailla johdonmukaisuutta ja se on tarpeettoman monimutkainen ymmärtää. Asiaa ei myöskään auta tosiasia, että pelaajan pitää kerätä maailmaan hukkuneet vihjekirjan sivut, jolloin opas rakentuu oudossa järjestyksessä - etenkin silloin, jos et löydä kaikkia sivuja. Tällainen lähtökohta - jos mikään - tekee Tunicista paljon vaikeamman ymmärtää, joka on erittäin typerää.

Mainitut pienet asiat tekevät muutoin erittäin lupaavasta pelistä 1-2 pistettä heikomman. Varsinaisen tarinan seuraaminen voi olla haastavaa puhutun dialogin puuttuessa, mutta Tunicin vahvuudet ovat kuitenkin sen maailman suunnittelussa, ulkomuodossa ja halusta tutkia monia sen kätkemiä salaisuuksia, jotka muodostavat maailman kokonaisuuden.

Jos olet hakemassa hyvin suunniteltua pelikokemusta, jossa on virtaviivainen kontrollijärjestelmä ja toimiva taistelusysteemi, niin Tunic ei aivan vastaa odotuksia. Tämä siitä huolimatta, että peli tuntuu hyvin viimeistellyltä, kun puhutaan teknisestä toteutuksesta. Mutta jos heikot osa-alueet eivät häiritse, niin yksinkertaisesti syvällinen ja ihastuttava maailma osaa olla hyvin valloittava ja taiteellinen. Näiden ominaisuuksien ansiosta viihtyminen on taattu tämän indie-seikkailun parissa.