CrossfireX

Yleensä pystyn tunnistamaan huonon pelin jo kaukaa, eikä sitä kehnoutta pysty peittämään hienoilla trailereilla tai ylistävillä mainoslauseilla. CrossfireX sen sijaan pääsi yllättämään, sillä onhan yksinpeliosuuden tehnyt tunnettu suomalainen Remedy. Oli siis lupa odottaa jotain hyvää. Ottaen huomioon markkinoilla olevien sotilasaiheisten pelien paljouden odotin ennen kaikkea sellaista peliä, jolla on hyvä tarina kerrottavanaan. Mutta toisin kävi, sillä CrossfireX on poikkeuksellisen epäonnistunut peli. Mikään osa-alue ei selviä ilman moitteita.

Heti aloittaessa on epäselvää, mistä oikeastaan pitäisi aloittaa. Valikot on tehty kertakaikkisen typerästi, eikä mistään saa apua niiden käyttämiseen. Lisäksi usein ruudulla on yhtä aikaa useita eri valikkoja avoinna, ja niitä kaikkia käytetään eri tavoin. Esimerkiksi hiiren osoittimet ovat ilmeisesti mukana vain näön vuoksi, koska ne eivät toimi. Joitakin valikkoja käytetään olkanapeilla, ja joissakin taas on sellaisia alivalikkoja, jotka eivät muistuta lainkaan muita valikoita.

CrossfireX on käytännössä Counter-Strike: Global Offensiven matkija, joka tarjoilee kourallisen tiimipohjaisia pelimuotoja mukaan lukien pommin asettamisen ja purkamisen. Tälle yksinkertaiselle pohjalle on Remedy sitten rakentanut yksinpelin. Mutta moninpeliin yksinpelin rakentaminen on hankalampaa kuin voisi luulla. Lisäksi tuntuu siltä, että Remedyllä työtehtävän sai joku uusi harjoittelija, jotta voitaisiin saada nopeasti pätäkkää taloon Smilegaten kanssa.

Tämä on sääli, sillä lähtökohta on ihan kelvollinen. Tarina pelataan läpi kahdella erilaisella tavalla, toisin sanoen niin Black Listin kuin Global Riskin kanssa. Kyseessä on kaksi yksityisarmeijaa sodassa keskenään. Teoriassa näin olisi voitu käsitellä teemoina esimerkiksi monia niin sanottuja harmaita alueita sen sijaan, että mukana olisi vain kaksi joukkoa sotimassa keskenään. Todellisuudessa potentiaalia ei hyödynnetä millään tavalla, ja se loppukin hukataan mielikuvituksettomaan ja vanhahtavaan pelattavuuteen kera lukuisten ongelmien.

On huomattavasti helpompaa ampua aseella oikeassa elämässä kuin CrossfireX-pelissä. Harrastan itse pistooliammuntaa, ja käydessäni Yhdysvalloissa olen lukuisia kertoja ampunut kivääreillä. Pahvimaalien ampumisessa olenkin varsin hyvä, mutta CrossfireX:n pahiksilla ei ole huolia. Mittava niin sanottu kuollut alue analogitateissa aiheuttaa sen, ettei mitään tapahdu ennen kuin oikein kunnolla namiskaa kääntää, ja se onkin jo liikaa. Tuntuma on hieman samanlainen kuin perinteisellä ristiohjaimella pelaisi, ja samalla kohdistin lentelee ruudulla joka suuntaan.

Onneksi älyä ei vihollisille ole suotu, ja ajoittain he vain juoksevat suoraan eteeni lainkaan ampumatta. Näin luodaan vaikutelma kuolleiden kohteiden ampumisesta elävien ja ajattelevien ihmisten sijaan. Noin muuten pelin ohjaus on suunnilleen samaa sujuvuutta kuin Call of Duty 2:ssa vuonna 2005. Lineaaristen ja tylsien kenttien tarjoama haaste ei koskaan ole enempää kuin ajoittain oikean tatin napsauttaminen kyyristymistä varten. Kahden kampanjan läpäisemisessä kestää kuutisen tuntia, mutta en voi suositella tätä kenellekään. Se on kuitenkin sanottava, että aikaa hidastava yhdistelmähyökkäys on hyvä tapa päästää nopeasti päiviltä mahdollisimman monta pahista. Ominaisuus olisi ollut aika päheä paremmassa pelissä.

Valitettavasti moninpeliosuus ei pärjää paljoakaan paremmin. Itäisessä Aasiassa Crossfire-sarja on todella iso juttu. Näin ollen olin kiinnostunut näkemään, mikä siitä on tehnyt niin suositun. En voi sanoa ymmärtäväni suosion salaisuutta vieläkään. Kysymyksessä on katastrofaalinen mahalasku. Moninpeli on tyystin keskeneräinen, äänitehosteet olisivat hädin tuskin kelvanneet edes yläasteen harjoitustyönä ja ohjaus on yhtä hutera kuin ennenkin. Lisäksi kenttäsuunnittelussa on selviä pullonkauloja, joten paljon pelanneet viskovat käsikranaatteja näihin paikkoihin keräten helppoja tappoja aloittelijoista ennen kuin nämä ovat ehtineet tajuta, mitä on tapahtumassa. Tasapainotuksesta ei ole tietoakaan, ja huijareita on linjoilla niin näkymättöminä kuin melkein kuolemattominakin. Kaikkein pahin on Nano-pelimuoto, jossa taistellaan infektoituneita vastaan. Toteutus on niin surkea, että usein ottelua ei pääse edes pelaamaan loppuun, vaan on kaikessa rauhassa odotettava ajan päättymistä. Lisäksi mukana on vain yksi kenttä jokaiselle pelimuodolle, eli yhteensä kokonaista kuusi kappaletta.

Alkeellisesta ulkoasusta huolimatta pelin optimointi on tehty huonosti. Näin ollen ruudunpäivitys takkuaa Xbox Series X:llä, ja kohteiden pinnat ovat sumuisia aina niiden latautumiseen saakka. Onneksi suunnittelu on tehty kelvollisesti, sillä univormut, aseet ja ympäristöt näyttävät päteviltä. CrossfireX:n värimaailmassa on paljon kontrastia, ja onkin mukava pyssytellä pelimaailmassa, joka ei ole pelkästään ruskea ja harmaa.

En siis voi suositella CrossfireX-peliä kenellekään, vaikka sitten olisi voimassa Xbox Game Passin tilaus, jonka avulla kokeilla peliä "ilmaiseksi". Tällaiseen teokseen ei kannata aikaansa käyttää, ja tekijöiden tulisi pyytää pelaajiltaan anteeksi. Remedyn hyvä maine saa kolauksen CrossfireX:n vuoksi.