Evil Genius 2: World Domination

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Oletko koskaan katsellut James Bond -leffoja ja miettinyt, mistä ne rikolliset mielipuolet oikein ovat saaneet innoituksensa niihin mielettömiin tukikohtiinsa? Itsehän olisin tietysti tehnyt asiat toisin. Ensinnäkin tukikohta olisi tarpeettoman monimutkainen sokkelo, johon jopa täydellisellä suuntavaistolla varustetut agentit eksyvät. Lisäksi koko labyrinttia partioisivat aseistetut vartijat, ja joka nurkassa olisi mielipuolisia ansoja. Onneksi enää ei tarvitse vain ajatella näin, sillä Evil Genius 2:n myötä jokainen voi loikata rikollisen mielipuolen spandex-asuun ja kokeilla, miltä pahan imperiumin pyörittäminen tuntuu.

Pelin ideana on perustaa oma pahuuden pesäkkeenä toimiva tukikohta, josta käsin johdetaan erilaisia ilkeitä operaatioita, ja lopullisena tarkoituksena on luonnollisesti maailmanherruus. Mutta kaikkea ei voi saavuttaa heti, vaan matka maailmanvaltiaaksi on pitkä ja täynnä erilaisia esteitä. Rahat voivat loppua, omat suunnitteluratkaisut tukikohdan rakentamisessa ärsyttävät, ja kaiken kukkuraksi vastapuolen salaiset agentit kävivät poksauttamassa generaattorit taivaan tuuliin ja veivät vielä ne viimeiset kultalantitkin kassaholvista.

Maailman valloittaminen on jaettu käytännössä kahteen erilliseen pelimekaniikkaan. Toisessa rakennetaan tukikohtaa, ja toisessa lähetetään apureita tekemään tihutöitä maailmankartalla. Näistä ensimmäinen, eli tukikohdan suunnitteleminen, väsääminen ja päivittäminen vie leijonanosan peliajasta. Jälkimmäinen puolestaan vaatii vähän huomiota, eikä siinä vaadita kuin muutamia pieniä valintoja silloin tällöin.

Oman salaisen piilopaikan rakentaminen ja pyörittäminen on vänkää puuhaa, jossa riittää pohdittavaa. Ensinnäkin sinne vaaditaan vaikka minkälaisia tiloja eri toimintoja varten. Alaisille pitää olla nukkumapaikat, vangit tulevat tarvitsemaan sellejä ja "suostuttelulaitteita", kulta pitää varastoida kunnolla holveihin, maailmaa täytyy kartoittaa, ja kaikki vaatii tietenkin elintärkeää sähköä. Rahat ovat alussa niin tiukilla, että kaikkea ei voi rakentaa heti egon vaatimiin megalomaanisiin suhteisiin. Sen sijaan laitosta laajennetaan hiljalleen suuremmaksi ja suuremmaksi heti, kun rahat antavat myöten. Ennakkosuunnittelu on tarpeen, sillä muuten tuloksena on tulevaisuudessa valtava remontointiurakka, jossa tiloja järjestellään uudelleen paremmin tarkoitusta vastaaviksi.

Pelaajalle annetaan hyvin vapaat kädet siihen, miten tukikohtaansa rakentaa. Aluksi jaoin kaiken siististi huoneisiin, kunnes huomasin, että se ei välttämättä ole edes tarpeen. Huoneita kun voi jopa yhdistellä toisiinsa. Miksi vartijoiden tulisi kävellä puoli kilometriä messihalliin syömään tai punkkaan nukkumaan? Rakennetaan vain suoraan vartijatuvan lisäkkeeksi pari punkkapetiä ja ruokanurkkaus. Nyt kaikki heidän välittömät tarpeensa tulevat kätevästi tyydytetyiksi, ja kaikki vieläpä saman huoneen sisällä. Tämä vapaus yhdistellä tiloja ja niiden funktioita keskenään antaa käytännössä loputtomat mahdollisuudet optimoinneille.

Alussa tarjolla ei ole kaikkia mahdollisia herkkuja tukikohtaan, vaan niitä avataan hiljalleen kampanjan etenemisen myötä. Erilaisia erikoishenkilöitä, kuten vaikkapa tutkijoita ja vartijoita kaappaamalla avataan kyseisten erikoistumisten vaatimia tiloja (kuten laboratoriot ja valvomot). Laboratorio on äärimmäisen tärkeä kehittää alussa, sillä siellä tutkitaan kaikki tukikohdan parannukset, kuten vaikkapa klassinen haiansa tunkeilijoita varten, tai kättä pidempiä varusteita vartijoille.

Maailma ei valloitu yksinään, eikä tukikohtaakaan kehtaa pyörittää yksin. Tarvitaan siis apulaisia hoitamaan kaikki vähäisemmät työt. Perusjantterit hoitavat nimensä mukaisesti kaikki perushommat, kuten vaikkapa uusien huoneiden kaivamiset ja niiden sisustamisen. Heistä voi sitten koulia koulutushuoneissa spesialisteja, jotka käyttävät aikansa tieteen salaisuuksien tutkimiseen, tukikohdan vartiointiin, tai vaikkapa drinkkien tarjoilemiseen kasinon puolella.

Vaikka alaisiaan haluaisi kohdella aivottomina tolloina, on heilläkin omat tarpeensa. Heille täytyy olla ainakin petipaikka ja ruokailutila, ja jotkut älyköt vaativat jopa aivoja lataavan lukunurkkauksen. Mikäli alamaisia - anteeksi alaisia - riistää liikaa, he saattavat pahimmassa tapauksessa hylätä laivan, ja jotkut yrittävät jopa näpistää pomon kultavarannoista pienen eläkekassan mukaansa.

Jossain vaiheessa vakoojaorganisaatiot saavat vihiä piilopaikasta ja lähettävät vakoojansa nuuskimaan paikkoja. Aluksi nähdään vain aloittelevia agentteja, jotka viettävät mieluummin aikaansa baaritiskillä maisemia ihaillen kuin tukikodan salaisuuksia nuuskien. Vähitellen kuitenkin vastukset kovenevat, ja vastaan asettuu erityyppisiä agentteja. Heistä osa esimerkiksi pyrkii sabotoimaan paikkoja, kun taas toiset tyytyvät ryöväämään holvit tyhjiksi. Kaikista kovimmat ovat superagentteja, jotka kyllä pistävät paikan helposti päreiksi, jos pelaaja ei ole riittävästi panostanut turvatoimiin.

Tähän mennessä olen puhunut vain tukikohdan kehittämisestä, sekä siihen liittyvistä asioista kuten alaisista. Pelin toinen puoli on erilaisten tihutöiden suorittaminen maailmankartalla. Valitettavasti tämä ei ole lähellekään niin hauskaa kuin voisi kuvitella. Käytännössä pelaaja vain valitsee kartalta jonkin kohteen ja lähettää sinne apureita. Nämä apurit menetetään pysyvästi, joten esimerkiksi neljän vartijan lähettäminen tietää sitä, että tukikohdassa täytyy sitten treenata lisää muskelimasoja paikkaamaan vajetta.

Erilaiset tehtävät alkavat pidemmän päälle myös toistamaan itseään. Etenkin rahan keräämiseen keskittyvät suunnitelmat nyt vain suurimmaksi osaksi kerryttävät passiivisesti rahaa pankkiin. Valittavana voi olla useampikin identtinen tehtävä, joiden ainoa ero on siinä, keitä lähettää niitä suorittamaan. Jokainen toteutettu tehtävä lisää tietyn vakoiluorganisaation kiinnostusta, jonka myötä he lähettävät enenevässä määrin tutkijoita nuuskimaan. Onneksi osa tehtävistä on yksinkertaisesti harhautusoperaatioita, jotka laskevat tätä kiinnostusta. Näiden tehtävien suorittaminen on lopulta hyvin monotonista puuhaa, etenkin kun alueilla on rajat siinä, kuinka monta tehtävää voi olla samaan aikaan käynnissä.

Ulkoasultaan Evil Genius 2 on sarjakuvamainen. Hahmot ja laitteet ovat karikatyyrimäisiä ja liioiteltuja, ja meno ei äidy koskaan sen myötä liian vakavaksi. Etenkin kun pelissä tehdään aika synkkiä asioita, kuten hävitetään nuuskijoiden ruumiit polttamalla. Mutta humoristinen ulkoasu lieventää tätä synkkyyttä paljon. Pelin musiikki on mahtipontista tuuttausta, johon on yhdistetty salamyhkäisiä melodioita. Sopii hyvin maailmanvalloituksen taustalle. Pelin sankarina toimivat pääpahikset puhuvat erilaisilla liioitelluilla aksenteilla Tosin vuorosanat olisi voinut kirjoittaa uusiksi jokaiselle: nyt ne ovat osittain samat kaikilla.

Pelin käyttöliittymä on ehkä se osa-alue, josta voi nipottaa. Ajoittain valikoiden selaaminen vaatii sormiakrobatiaa, eikä aina ole selvää, missä välilehden osassa kulloinkin ollaan, tai mikä toiminto juuri nyt on valittuna. Mutta kyllä tämänkin kanssa sinuiksi pääsee, ja ajan myötä monimutkaistenkin valikoiden selaaminen luonnistuu. Toki tämä käyttöliittymä on selvästi suunniteltu alun perin hiirelle ja näppäimistölle, joten kaikkien toimintojen siirtäminen konsoliohjaimen nappeihin on ollut haastavaa.

Evil Genius 2 on kokonaisuutena oikein hyvä peli myös konsoleilla. Oman tukikohdan suunnitteluun, pyörittämiseen ja uudistamiseen saa helposti upotettua tunnin toisensa jälkeen. Ainoastaan maailmankartalla suoritettavat tehtävät alkavat maistua hieman puulta, mutta onneksi suurin osa ajasta kuluu aivan muissa hommissa. Tätä voi huoletta suunnitella kaikille, jotka ovat halunneet kokeilla, miltä tuntuisi olla herra Bondin vastustajana. Pitkäkarvaista kissaa ei valitettavasti toimiteta pelin mukana, joten se täytyy hankkia itse, mikäli mielii silitellä sitä maailmanvalloituksen ohessa.