Alwa's Legacy

En tiedä johtuuko se iästäni, nostalgiankaipuustani vai mistä, mutta nautin suuresti saadessani käsiini pelin, joka muistuttaa 8- ja 16-bittisten konsolien aikakaudesta. Sellaisen, jossa ei ole tuntikausien opetteluosioita, joka ei pakota muistamaan välittömästi 37 erilaista näppäinyhdistelmää, vaan joka yksinkertaisesti toteaa "tässäpä tämä, anna palaa ja pidä hauskaa". Ja juuri tällainen on Alwa's Legacy.

Alwa's Legacyn juoni on kyllä mysteerinen etenkin, kun en ole pelannut sarjan edellistä osaa. Ajatus on, että päähenkilö Zoe herää pienen kylän laitamilta muistinsa täysin menettäneenä, ja joutuu heti napit vastakkain Vicar-nimisen pahiksen kanssa. Ilmeisesti he ovat kohdanneet ennenkin, mutta Zoella ei ole minkäänlaista muistikuvaa asiasta. Vicaria vastaan Zoella ei ole mitään mahdollisuuksia, joten ei auta kuin lähteä tutkimaan maailmaa, keräämään lisää voimia ja selvittämään, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys.

Peli on kuin tuulahdus vanhoista hyvistä ajoista, mutta moderneilla mausteilla höystettynä. Pelin idea on peräisin tutkimista painottavista niin kutsutuista Metroidvania-peleistä, joissa pelaajalle ei suoraan kerrota minne mennä ja mitä tehdä, vaan vastaukset täytyy löytää itse maailmaa tutkimalla. Välillä pallo on hukassa, mutta Zoella on taskussaan kartta, josta näkee missä on vielä tutkittavaa. Maailma on mielenkiintoinen kokonaisuus, ja se on jaettu toisistaan hyvin erilaisiin alueisiin, joista jokaisella on omat erikoispiirteensä. Suolla on myrkyllistä vettä, katakombeissa on pimeää ja niin edelleen. Nämä voivat kuulostaa pieniltä asioilta, mutta ne luovat selkeät erot alueiden välille.

Pääasiassa Zoe pomppii ja mäiskii taikasauvallaan kaikkea mikä tulee vastaan, mutta pelin aikana hän oppii kolme erilaista taikavoimaa. Pelikokemus kietoutuu tiiviisti näiden tehokkaan hyödyntämisen ympärille. Ensimmäisellä taialla Zoe pystyy luomaan vihreän kuution, jota voi käyttää maailman lyhyimpinä tikapuina, ja myöhemmin sen voi lähettää taikasauvalla lyömällä vihollisten päälle. Toinen taika on vesikupla, jonka pääasiallinen tarkoitus on auttaa saavuttamaan korkealla olevat paikat. Viimeinen taika on salama, jolla voi ampua vihollisia turvallisen välimatkan päästä. Kutakin taikaa voi vielä käyttää aktivoimaan maailmasta löytyviä kytkimiä, mikäli vain taian ja kytkimen värit täsmäävät. Tämän ajatuksen ympärille kiteytyy suurin osa pelin pulmista. Toki mukaan mahtuu näiden lisäksi myös erikoisvoimia, kuten vaikkapa lentämistä, jotka tuovat pelikokemukseen vielä enemmän vaihtelua.

Ehkä ainoa osa-alue, jolle olisin kaivannut enemmän vaihtelua, ovat viholliset. Niitä on toki monenlaisia, mutta silti samoja alussa nähtyjä luurankoja hakataan läpi pelin. Eri alueilla on toki omat vihollistyyppinsä näiden lisäksi, mutta täytyy sanoa, että jossain vaiheessa vastustajien nuijiminen muuttuu liian rutiininomaiseksi.

Ulkoasu on värikästä pikselitaidetta. Värien käyttö ja hahmosuunnittelu ovat suorastaan satukirjamaisia, ja animaatiot ovat kauttaaltaan sulavia. Menoa ryydittää paras musiikki, mihin olen tänä vuonna törmännyt. Siinä on todella tarttuvia melodioita, joita kuuntelee mielellään pelaamisen ulkopuolellakin. Äänitehosteet ovat sekoitus vanhaa ja uutta, esimerkiksi pomppaamisen piippaus on selkeästi vanhan liiton ääntä, kun taas taikasauvan heilautus kuulostaa modernimmalta. Sekoitus toimii kuitenkin hyvin.

Alwa's Legacy on mitä mainioin seikkailu, joka nousee yhdeksi tämän vuoden ehdottomista valopilkuista. Se heittää suoraan toiminnan keskelle, tarjoaa mainion maailman tutkittavaksi, ja yksinkertaisesti pakottaa pelaajan pitämään hauskaa ilman sen suurempia kommervenkkejä. Nämä ovat niitä pelejä, joita ei kehtaisi laskea käsistään, vaan aina on pakko käydä vielä katsomassa, että mitäs siellä seuraavan mutkan takana oikein piileekään. Se, onko lopullinen arvionumero sitten 9 tai 10 on kiinni todella pienistä asioista. Itselleni erilaisia vihollisia olisi lopulta saanut olla enemmän.