Halo Infinite (Campaign)

Paineet 343 Industriesilla ovat kovat, sillä Halo Infiniten on oltava hitti. Muita vaihtoehtoja ei ole. On siis aika katsoa, miten he onnistuivat.

Nyt arvioidaan Halo Infiniten kampanja, ja moninpeli saa sitten oman käsittelynsä. Kampanja rikkoo tutun Halo-tradition monellakin tärkeällä tavalla. Ensinnäkään kampanja ei ole tutusti lineaarinen. Master Chief suorittaa kyllä erillisiä lineaarisia tehtäviä Zeta Halolla, mutta samalla tutkitaan varsin avointa maailmaa matkalla näihin tehtäviin. Mukana on klassisia avoimen maailman pelaamisen tunnusmerkkejä, kuten vangittujen UNSC-partioiden vapauttamista, Flight Operations Building -paikkojen haltuun ottamista ja Banished-joukkion paikkojen, kuten asevarikoiden ja piiritysasetehtaiden, tuhoamista. Lisäksi vastaan tulee maastossa Spartan Coreja, joilla hiljakseen päivitetään Master Chiefin haarniskaa roolipelimäisellä tyylillä. Mukana on lisäksi tusinan verran eräänlaisia pomotaistoja.

Toisin sanoen sitä perinteistä tunnistettavaa Halo-ydintä on laajennettu varsin monipuolisesti. Ja yleensä muutos on ollut hyvästä. Zeta Halon maailma on kaunis, joskaan mukana ei ole perinteiselle avoimen maailman pelille ominaista visuaalista vaihtelua. Mutta se ei poista sitä, että ympäristöä katselee mielellään. Flight Operations Building -paikoissa pääsee ottamaan alleen ajokkeja, ja samalla valitsemaan itselle mieluisen aseistuksen. Näin ollen pelaaja pääsee itse valitsemaan melko hyvin, millä tavalla lähestyä edessä olevaa tehtävää. Mukana on tuttuja kykyjä, kuten Thrusters, Shield Wall ja erilaiset kranaatit. Lisäksi haarniskan päivittämisen ohella mukana on Grappleshot uudenlaiseen liikkumiseen ja taistelemiseen. Niin ja mukana on sellaista sisältöä, joka ei aina välttämättä edistä tarinaa. Tällainen vaihtelu on erittäin tervetullutta.

Edellä kuvattu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että siirtymä lineaarisesta pyssyttelystä avoimempaan hiekkalaatikkoon olisi tehty ilman ongelmia. Monet uusista tehtävistä ovat varsin yksinkertaisia ja suoraviivaisia, jollaisia on nähty jo muissa peleissä vuosien ajan. Toisaalta niiden valinnaisten tehtävien tekeminen on tyydyttävää, sillä näin koko ajan UNSC-joukon läsnäolo Zeta Halolla lisääntyy, ja erilaiset mahdollisuudet ja pelaaminen yleensä helpottuvat ajan kanssa. Halo Infinite olisi silti voinut panostaa hieman enemmän sellaisiin tehtäviin, jotka olisivat olleet omintakeisesti juuri Halon maailmaan paremmin sopivia.

Halo Infinite on eräs parhaiten optimoiduista ensimmäisen persoonan räiskinnöistä. Erilaisia aseita on noin 22 kappaletta, ja taisteluiden tempo on yhtä hyvää kuin aina ennenkin. Kaiken aikaa on läsnä omanlaisensa edistymisen tuntu, painovoima rajoittaa menoa melko vähän ja kaikessa on se oma Halon tuntuma. Näin ollen Halo Infinite saa muut ensimmäisen persoonan räiskinnät tuntumaan vähemmän tyydyttäviltä ja vähemmän hiotuilta. Nyt ei ole kysymys siitä, että pelaajan eteen vyörytettäisiin mahdollisimman paljon tavaraa, vaan kuinka kokonaisuuden eri osat nivoutuvat yhteen.

Tarinankerronnallisesti 343 Industries jatkaa aiempien peliensä viitoittamalla tiellä. Osa asioista kerrotaan perinteisesti, mutta osassa on tyydyttävä ääninauhoitteisiin. Kyseessä on tarinallisesti hieman ohut kokonaisuus, joka keskittyy muutamiin valittuihin puoliin Halossa. Keskiössä on edelleen Master Chiefin ja tekoäly Cortanan keskinäinen suhde enimmäkseen Master Chiefin näkökulmasta. Hän on edelleen kokenut taistelija, mutta aika alkaa jo tehdä tehtävänsä ainakin siinä, miten paljon on motivaatiota jatkaa ikuiselta tuntuvaa taistelua. Tarina on hyvin kirjoitettu, hienosti rytmitetty ja mukana on lukuisia käänteitä. Kuitenkin kokonaisuus on hyvin saman tuntuinen kuin aiemmissakin peleissä. Mukana on siis uusia outoja sanoja, joita ei ihan heti sisäistä. Tämä on silti Halo, ja erittäin hyvä sellainen.

Tuotantoarvot ovat odotetusti huippuluokkaa, mikä tietenkin auttaa tunnelman ja paikan luomisessa. Slipspace-moottori ei ehkä ole sitä parasta mahdollista, mutta kuitenkin toimii hienosti. Piirtoetäisyys on pitkä, pelattavuus on sujuvaa ja välivideot tehosteineen ovat riittävän yksityiskohtaisia. Halo Infiniten painopiste on ennen kaikkea mittakaavassa eikä niinkään yksityiskohdissa, mutta silti voin sanoa pelin olevan sekä kaunis että sujuva. Säveltäjä Gareth Coker tekee ihmeitä jo olemassa olevan Halo-musiikin kanssa, ja lopputulos on varsin mahtava.

Varmaankin satoja miljoonia dollareita ja vuosien työn jälkeen tässä se nyt on. Halo Infinite on menestys ja jatko-osa, jonka tämä pelisarja ansaitsee. Avoimen maailman pelaamisen maneerit saattavat joitakin pelaajia harmittaa, mutta rytmitys, koskettava tarina, sujuva pelattavuus ja esteettinen ulkoasu toivottavasti saavat kaikki muistamaan, että Master Chief on todellakin palannut.