Age of Empires IV

Age of Empires on päässyt kunnioitettavaan 24 vuoden ikään. Sen kunniaksi tarjolle tulee pitkästä aikaa täysin uusi versionumero lukuisten lisäosien ja remasterointien sijaan. Sarjan kolme ensimmäistä osaa kertoivat ihmiskunnan tarinaa kivikaudesta teollistumisen kynnykselle. Yllättäen neljännessä osassa kelloa käännetään taaksepäin takaisin keskiajan kunniallisimpiin hetkiin.

Perusajatus on pysynyt kuitenkin täysin samanlaisena kuin aiemmin. Työläiset keräävät resursseja ja rakentavat uusia rakennuksia, jotka mahdollistavat teknologian kehittämisen ja armeijan kasaamisen. Lopulta vastustaja jyrätään kumoon ylivoimaisella strategialla ja joukkovoimalla. Peruspeleissä voi olla mukana myös muita voittoehtoja, kuten ihmeen rakentaminen tai uskonnollisten rakennelmien pitäminen hallussa, mutta tavalla tai toisella ottelut kulminoituvat tiukkaan rähinöintiin.

Kerättäviä resursseja on neljä: ruoka, puu, kulta ja kivi. Kiveä tarvitaan varsin vähän, joten tosiasiassa tuotannon optimointi pyörii kolmen sotilastuotannon vaatiman avainresurssin ympärillä. Yleisesti ottaen perusmosut vaativat ruokaa ja puuta, kalliimmat erikoisyksiköt myös kultaa. Kiveä käytetään lähinnä linnoitusten ja muurien pystyttämiseen - ja niitäkin on mahdollista tehdä puisena versiona. Puuversiot kaatuvat tosin perussotilaillakin, mutta kivitornien kaatamiseen tarvitaan sotakoneita.

Aikakaudelta toiselle siirtyminen tapahtuu rakentamalla uniikki bonuksia tuottava rakennus. Erikoisrakennuksen kustannus on kohtalaisen pieni suhteessa muiden asioiden resurssikustannukseen, joten teknologian hyvin aggressiivinen kehittäminen voi olla aivan validi strategia.

Yksiköiden määrä on ilahduttavan suppea, sillä tämä auttaa hahmottamista. Yksikköluokkia on viisi: sotilaat, jousimiehet, ratsumiehet, piiritysaseet sekä mahdollisesti laivat. Jokainen luokka sisältää kahdesta neljään erilaista yksikköä, jotka tarjoavat torjuntamahdollisuuksia erilaisia vihollisia vastaan. Hauskana uudistuksena kaikkia piiritysaseita ei tarvitse raahata kentän toiselle laidalle, vaan jalkaväki voi rakentaa muurinmurtajia ja piiritystorneja myös kentällä lähempänä vastustajan muureja.

Maailma on avartunut melkoisesti sarjan alkuajoista, sillä mukana on pelkkien eurooppalaisten valtakuntien lisäksi myös itämaisia mongolien, abbasidien ja kiinalaisten kaltaisia uniikkeja sivilisaatioita. Vaikka peruspalikat ovat samanlaisia jokaiselle kansakunnalle, ovat teknologiapuu ja monet pienet erikoisbonukset ainutlaatuisia kullekin valtakunnalle. Esimerkiksi kiinalaiset pääsevät käsiksi ruutiin ja kultaa tehokkaasti kerääviin virkamiehiin, muslimit taas tehokkaisiin kamelisotilaisiin. Pienet erot yksikköjen välillä eivät ole täysin ratkaisevia, mutta ne tuovat mukavaa makua toimintaan.

Erityisen kunniamaininnan ansaitsevat poikkeuksellisen mielenkiintoiset yksinpelikampanjan tehtävät. Useimmissa strategiapeleissä kampanjat ovat puolivillaista täytesisältöä tai imelän tekoeeppistä draamaa. Tällä kertaa mukana olevat neljä kampanjaa ovat aidosti mielenkiintoisia historiallisia kertomuksia Vilhelm Valloittajasta, satavuotisesta sodasta ja niin edelleen. Itse tehtävät ovat kelvollisen tasoisia, mutta mielenkiintoisinta antia ovat hyvin korkeatasoiset 4K-välivideot, jotka taustoittavat historiallisia tapahtumia. Tästähän oppii oikeasti mielenkiintoisia yksityiskohtia esimerkiksi mongoli-invaasiosta!

Todellinen koetus tulee kuitenkin siinä, kuinka hyvin yksittäistaistelut ja moninpeli toimivat. Moninpelin testaaminen ei onnistunut arvioinnin aikana, mutta myös tietokone kykenee antamaan riittävän vastuksen. Sarjan aikaisempia osia pelanneille rutiinit ovat melko tuttuja - työläisiä ja uusia joukkomaksimia kasvattavia taloja on syytä tuutata ulos sarjatuotannolla, jotta yksikkötehdas pysyy käynnissä. Kansakuntakohtaiset erikoisuudet vaikuttavat hieman rytmiin, sillä esimerkiksi intialaiset saavat teknologiapäivitykset ilmaiseksi, mutta hitaammin.

Joukkojen komentaminen on valitettavasti edelleen hirveää mikroamista. Yksiköitä pitää paimentaa valtavasti, jotta ne eivät töhöile itseään kuoliaiksi. Joskus sotilaat eivät reagoi lähestyvään viholliseen, toisaalta välillä erityisesti ratsuväki on kovin itsemurhanhimoinen syöksyessään keihäsmiesten kimppuun. Voittavaksi strategiaksi tietokonetta vastaan osoittautui jousimiesten mikrottaminen, sillä keskittämällä nuolimyrsky käsipelillä yhteen sotilaaseen kerrallaan on tuhon määrä melkoisesti komeampi kuin satunnaisesti ympäriinsä räiskiessä.

Opastusosioiden mukaan myös yksiköiden moraali olisi jollain tavalla mallinnettuna, ja ne saattavat lähteä joskus karkuun, mutta itse en moista huomannut toiminnan tiimellyksessä. Muutenkin Total Wareista otetut opit kannattaa heittää roskiin, sillä vaikka yksiköt asettuvatkin kivasti muodostelmiin liikutellessa niitä kartalla, on sotiminen melkoista häröpalloilua, jossa jousimiesten suojeleminen koukkaavilta ratsastajilta käy työstä. Kenties tämä on myös realistista.

Käytettävyys on yleisesti ottaen kunnossa, vaikka jotain pientä takapakkiakin on otettu - tiedustelijaa ei voi esimerkiksi komentaa tutkimaan lähitienoita automaattisesti. Tosipelaajat osaavat kai kartat ulkoa tai jotain. Luulen joidenkin erikoisyksiköiden myös bugaavan: esimerkiksi kiinalaisten kultaa kerryttävä virkamies jää turhan usein seisoskelemaan paikoilleen, vaikka sen tulisi olla automatisoidussa tilassa. Varsinaisia suuria virheitä ei kuitenkaan ole havaittavissa, ja hyvä niin.

Grafiikan taso on korkea, mutta en koe sillä olevan juurikaan merkitystä strategiapeleille. Jo lähivuosina ilmestyneet kakkos- ja kolmososan remasteroinnit olivat hienon näköisiä, eikä ainakaan takapakkia olla otettu. Karttaa pystyy zoomaamaan melko lähelle, mutta harmittavasti ulospäin zoomatessa raja tulee varsin nopeasti vastaan. Äänimaailma on odotetun varmaa laatua.

Mitä Age of Empires IV:stä pitäisi sitten ajatella? On hieman yllättävää, että historiallinen ajankohta elää uudelleen sarjan kakkososan aikakausia pimeästä ajasta keskiajan loppuhetkille. Tämän myötä tunnelma ei ole samalla tavalla eeppinen kuin aiemmissa osissa, joissa joko ajanjaksot olivat joko hyvin pitkiä tai muuten vain kokemuksena uusia.

Suoraan sanottuna kyseessä tuntuu olevan jonkinlainen superpäivitys tai remasterointi sarjan kakkososasta. Kaikki komponentit grafiikasta käytettävyyteen on modernisoitu, kansakunnista on tehty voimakkaammin erilaisia ja ylipäänsä toiminta on onnistuneen tasapainotettua. Siitä huolimatta olisin odottanut sitä jotain uutta, joka olisi säväyttänyt tai herättänyt uusia riemunkiljahduksia. Hieman yllättäen yksinpelikampanja on yksi tällainen valopilkku, mutta se ei kanna riittävän pitkälle. Ei kyseessä kurja julkaisu ole, mutta lopputulos on harmillisella tavalla keskinkertainen.