The Dark Pictures: House of Ashes

House of Ashes on se kolmas osa Supermassive Gamesin The Dark Pictures Anthologysta. Kaava pysyy suurin piirtein samana nytkin. Joukko henkilöhahmoja päätyy epäonnekkaaseen tilanteeseen, ja pelaajan tehtävänä on auttaa heitä selviytymään. Kaava on todettu toimivaksi jo kahden aiemman osan ohella studion aiemmassa pelissä Until Dawn. Pelaaja ohjastaa kutakin henkilöhahmoa eri tilanteissa.

House of Ashes on silti erilainen edeltäjiinsä verrattuna. Tapahtumapaikka tuo nyt mieleen enemmänkin Alien vs. Predator -rainan kuin ensimmäisen Alien-elokuvan.

On vuosi 2003 Irakin sodassa, ja pelaaja ohjastaa partiollista merijalkaväen sotilaita, joita puolestaan johtaa hiljan operaatioalueelle saapunut eversti Eric King. Aluksi tehtävänä on etsiä Saddam Husseinin salaiset ohjussiilot, jotka on havainnut Kingin kehittämä satelliitti. Homma menee kuitenkin pieleen. Joukko jää jumiin Irakin vuorten alla olevaan vanhaan temppeliin, ja tavoitteena on selvitä hengissä ulos. Pelaaja voi tietenkin valita myös tappaa kaikki, joka on ihan hauskaa sekin.

Heti aluksi esitellään myös muut henkilöhahmot: ryhmänjohtajana toimiva Ericin vaimo Rachel King, stereotyyppinen mariini Jason, romanttinen ja herkkä mariini Nick (jolla on suhde Rachelin kanssa) ja viimeisenä oma suosikkini Salim, joka on Irakin armeijan sotilas. Henkilöhahmot eivät ehkä ole yhtä monipuolisia kuin aiemmissa osissa, mutta kaikilla on silti oma persoonansa ja omat salaisuutensa.

Odotetusti pelissä on runsaasti sitä odotettua mariinien energiaa ja uhoa. Tästä tulee selvästi aiempia pelejä enemmän toiminnallinen tunnelma sen kauhun sijasta. Kannattaa siis asettaa odotuksensa oikeaan asentoon, sillä nyt on luvassa enemmän toimintaa kuin kauhua. Henkilöhahmojen kohtalo kiinnostaa pelaajaa, mikä johtuu paljolti siitä, että pelaaja on heidän ohjaksissaan pelin ajan.

Valinnoilla on seurauksensa, kuten Supermassive Gamesin peleiltä on totuttu odottamaan. Väärä valinta saattaa johtaa jonkun kuolemaan, ja tämä on pidettävä aina mielessä.

Aiempien osien malliin pelaaminen on pääasiassa välivideoiden katselemista ja oikea-aikaista nappien painelemista. Välillä sitten tutkitaan ympäristöä, ja löydetään piilotettuja asioita. Nappien painelut eli QTE-hetket eivät ole koskaan yhtä vaativia kuin esimerkiksi Quantic Dreamin peleissä, mutta niissä on oma vaatimustasonsa, ja niitä paineluita on paljon. Yhden napin oikea-aikaisessa painamisessa epäonnistuminen saattaa johtaa henkilöhahmon kuolemaan. En tehnyt yhdessä paikassa väärää valintaa, mutta painoin X-nappia liian nopeasti. Tällaisesta rankaiseminen tuntuu epäreilulta.

Toki pelaaminen on kiihkeää, mutta joskus on ikävää, kun edes nenää ei ehdi kutitukseltaan raaputtamaan ilman, että kuolema korjaa pelihahmon. Paineluhaasteet eivät itsessään ole vaikeita, sillä yleensä kyse on vain yhden napin painamisesta. Taisin epäonnistua kahdesti koko läpipeluun aikana.

The Dark Pictures Anthology -pelit ovat parhaimmillaan siten, että yhtä ohjainta kierrätetään samassa tilassa pelaajalta toiselle. House of Ashesissa on erillinen Movie Night -asetus juuri tätä varten. Tämä saattaa olla yksi syy yksinkertaiselle pelattavuudelle, mutta näinkin pelaaminen tulee olemaan intensiivistä porukan kanssa. Suurin haaste ei muodostu itse pelattavuudesta, vaan oikeiden valintojen tekemisestä.

Onneksi House of Ashesin tapa ohjata pelaajaa valitsemaan oikein on onnistunut. Premonitions näyttää vaativan tilanteen mahdollisen lopputuloksen, ja varsin usein ainakin yhden henkilöhahmon kuoleman. Näin saattaa saada vinkkiä siitä, mitä ei kannata valita. Olen aina pitänyt tästä pelimekaniikasta, sillä se ei koskaan paljasta liikaa tietoa. Jos kuitenkin muistaa kiivaassa hetkessä sen aiemmin nähdyn Premonition-aavistuksen, saattaa lopputulos olla parempi.

Graafisesti peli näyttää sekä erittäin hyvältä että erittäin rumalta. Näyttelijät tekevät hyvää työtä, mutta kasvojen mallinnus on erittäin epätasaista. Yhdessä hetkessä jälki muistuttaa perinteistä elokuvaa, ja seuraavassa mieleen tulevat alkupään PS3-pelit. Maanalaisen temppelin ympäristöt ovat yksityiskohtaisia yhdessä kohtauksessa, ja toisessa kohtauksessa taas jotain aivan muuta. Ja kohtaukset maan päällä ne vasta yksinkertaisia ovatkin: ikään kuin näihin osioihin ei olisi panostettu juuri lainkaan.

Teknisten ongelmien ja oikea-aikaisen nappien painelun ohella yksi heikko osuus on niin ikään tapahtumapaikka. Toimintaelokuvamainen tunnelma verottaa paljon siltä kauhupelin tunnelmalta, eivätkä maan alla kohdattavat pahikset ole missään vaiheessa varsinaisesti pelottavia. "Hirviöt" paljastuvat liian nopeasti, ja kauhu saa väistyä silkan selviytymisen tieltä. Pahikset ovat turhan "fyysisiä", ja se psykologinen puoli puuttuu kokonaan. Tämä jos mikä minusta aina tarvitaan hyvään kauhupeliin. Toisekseen suurin osa pulmista ratkotaan ampumalla tai räjäyttämällä.

House of Ashes on kaikesta huolimatta hauska pelikokemus, joskaan tarjolla ei ollut sellaista hauskuutta kuin odotin. Kauhupeliä odottavat saattavat pettyä, mutta esimerkiksi James Cameronin Aliens-elokuvan ystäville tarjolla voi olla mahtavaa menoa. Mukana on intensiivisiä hetkiä, vaikeita valintoja ja jännittävää pelaamista.