Back 4 Blood

Olen pelannut Back 4 Bloodia vain noin 20 tuntia. Osaan silti jo sanoa, että harva peli on antanut yhtä paljon mieleen jääviä pelikokemuksia. Lukuisia kertoja kuolema oli jo varmasti korjaamassa oman pulssin hakatessa 180 lyöntiä minuutissa, ja sitten äkkiä ja arvaamatta joukko onnistuikin selviämään hengissä, pieksämään pomovastuksen tai elvyttämään kaikki pelikaverinsa.

Näiden kokemusten vuoksi en haluaisi olla kirjoittamassa Back 4 Bloodista arviota, vaan haluaisin olla pelaamassa peliä kavereiden kanssa. Kyseessä on Left 4 Dead -sarjan henkinen jatko-osa, jonka lähtökohta ja pelinkehittäjä ovat yksi ja sama. Lisäksi mukana on runsaasti omia ideoita ja ennen kaikkea oikein hyvää pelattavuutta. Jälkimmäinen on tietenkin erittäin tärkeää zombipelissä, jossa päälle höökii laumoittain epäkuolleita. Näiden kohteiden nimi on tällä kertaa Ridden.

Pelattavuus on siis kohdallaan, joten zombien pieksentä kirvein, Molotovin cocktailein ja kaikenlaisin tuliasein on erittäin hauskaa. Pelaaminen tuntuu aina tyydyttävältä, joskaan peli ei koskaan innostu liikaa verestä ja suolenpätkistä. Lisäksi pelattavuus pysyy vaihtelevana niin työvälineiden, erilaisten vihollistyyppien kuin tehtävienkin ansiosta. Ennen kuin niin pitkälle pääsee, on totuteltava käyttämään pelin keskusmaailmaa eli niin sanottua "hubia".

Paikan päällä voi valita pelattavan hahmonsa, ulkonäkönsä, tuunailla aseiden parissa ja mikä tärkeintä: luoda uusia korttipakkoja. Toisin kuin aikoinaan Left 4 Deadissä, mukana on jonkinlainen hahmonkehitysjärjestelmä, joka parantaa kentistä hengissä selviämisen mahdollisuuksia. Valikoima hyviä kortteja on tarpeen, sillä kentät ovat innoittuneita roguelike-lajityypistä uusine haasteineen. Koskaan ei siis tiedä, mitä on tulossa peliä aloittaessaan. Tehtävänä saattaa olla kaikkien pitäminen hengissä pahiskohtaamisista, tai vaikka kovempien pahiksien pieksämistä. Onkin hienoa ja tärkeää, että pelaaja voi itse pelata korttinsa haasteista selvitäkseen. Tuloksena voi olla esimerkiksi enemmän terveyspalkkia, isommat lippaat tai enemmän tehoa omille hyökkäyksille.

Mahdollisuus ostaa uusia superkortteja pitää pelaamisen jännittävänä ja vaihtelevana, ja on hauskaa keskustella omassa peliseurassa olosuhteiden optimoinnista. En osaa ajatella Back 4 Bloodia ilman tätä kortteihin pohjautuvaa mekaniikkaa. On mukava, kun jokin asia sitoo koko pelin yhteen, ja tarjoaa jonkinlaisen palkinnon jokaisen matsin jälkeen.

Kentät ovat ihailtavan pitkiä (ainakin kaksi tuntia kerrallaan) ja vaihtelevia, joten yhden kokonaisuuden pelaaminen tuntuu omalta pieneltä seikkailulta. Matkan varrella kohdataan useita levähdyspaikkoja, joissa voi ostaa lisää tarvikkeita, aseita, ammuksia ja niin edelleen. Sitten matka jatkuu eri ovesta ulos kulkien kuin mistä sisään tultiin. Korttien ansiosta kentät eivät ole koskaan samanlaisia, ja edellisellä kerralla menestykseen auttanut toimintamalli ei välttämättä enää toimikaan seuraavalla kerralla.

Harmillisesti järjestelmässä on vielä omat ongelmansa, ja haasteet voivat olla hyvin epätasaisia. Pelin alussa vastaan saattaa tulla suorastaan mahdoton tehtävä, kun taas se seuraava voi olla liian helppo ja tylsä. Tämä ei ole suuri ongelma, mutta muutos on tultava. Tavallisesti pelien haaste kasvaa ajan kanssa tasaisesti sen sijaan, että se nousisi kerralla nollasta sataan, tai laskisi sadasta nollaan. Mukana on kahdeksan erilaista henkilöhahmoa, ja sekin osaltaan pitää pelaamisen mielenkiintoisena. Erilaisten yhdistelmien testaamisessa saa kulumaan oman aikansa.

Perusideaa myös muutetaan vielä enemmän uusilla tavoilla. Tehtävänä saattaa olla esteiden rakentamista tai hiiviskelyä, ja näin edelleen pelaaminen pidetään tuoreen tuntuisena pitkään. Mukana on niin ikään jukebox, joka varmasti muodostuu klassikoksi muutaman vuoden kuluessa. Valitettavasti pomovastukset eivät ole erityisen muistettavia. Eivät ne silti huonojakaan ole.

Arviota varten pelasin Xbox Series X:llä, ja betailuvaiheessa PC:llä. Turtle Rock Studiosin peli näyttää hyvältä kautta linjan. Maailma tuntuu uskottavalta, ja reittiä ohjataan luonnollisilla esteillä näkymättömien seinien sijasta. Ympäristöissä on niin ikään reilusti vaihtelua, joka on tietenkin aina hieno asia varsinkin moninpelille, joka on suunniteltu pelattavaksi moneen kertaan. Äänimaailma on paksu kera erilaisten tehosteiden ja isojen räjähdyksien. Tilaääntä käytetään onnistuneesti hyväksi.

Back 4 Blood on selvästi moninpeli. Turtle Rock Studios on kuitenkin tehnyt selväksi, että myös yksin pelaaminen onnistuu. Näin onkin, mutta pelaaminen ei ole hauskaa. Mitään oman pakan kehitystä ei tapahdu, tilastoja ei tallenneta eikä saavutuksia tai pokaaleita avata. Pahinta ovat kuitenkin typerät tiimikaverit, joiden tapauksessa ei oikein voida puhua tekoälystä. Varaudu siis turhautumaan. Lisäksi Back 4 Blood on erittäin vaikea kahdella korkeimmalla vaikeustasolla. Kavereiden mukaan saaminen on silloin käytännössä pakollista.

Back 4 Blood on arvollinen seuraaja Left 4 Deadille. Mukana on kaikki, mikä teki pelistä mahtavan silloin joskus, ja vielä paljon enemmän. Pelattavuus on moderni, ja tuotantoarvot ovat korkealla. Jokainen pelikerta tarjoaa mieleen jääviä hetkiä, ja jännitys tulee olemaan katossa. Täydellistä ei meno kuitenkaan ole. Toivottavasti Turtle Rock Studios korjaa vaikeustason ongelmat, ja parantaa yksinpeliä. Jos siis haluaa nauttia olostaan kavereiden kanssa, ei tämän parempaa ole tarjolla. Back 4 Blood on myös Xbox Game Passissa.