UnMetal

On mahtavaa huomata, kun pelintekijät ymmärtävät sen, mikä tekee vanhoista peleistä hyviä ja onnistuvat hyödyntämään tietämystä osana omaa peliään. Yhden miehen armeija, @unepic_franin uusin peli Unmetal ei pelkästään kumarra klassisten hiiviskelypelien, kuten Metal Gearin (Konami, 1987) suuntaan, mutta myös suhtautuu satiirisesti 1980-luvun toimintaelokuviin. Nyt mennään!

Jesse Fox on vangittu salaiseen armeijan tukikohtaan rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Koska tällainen ei käy päinsä, on aika karata. Apunaan nokkeluutensa ja nyrkit Jesse tekee pakoa saaden samalla selville syynsä vangitsemiseensa ja muitakin salaisuuksia.

Unmetal koetaan takautuvasti kuulustelun yhteydessä. Omaperäinen lähestyminen kerrontaan mahdollistaa lukuisia hauskoja tilanteita peliin, muun muassa kertojan muistin ollessa hatara tai tämän tarpeen liioitella koettuja asioita. Myös pelaajan omat valinnat yläviistosta koettavassa peliosiossa ja kuulustelutilanteissa välivideoissa vaikuttavat menoon tehden kokemuksesta entistä herkullisemman.

Pelaajan perustoimintoihin liikkumisen ohella kuuluvat nyrkeillä huitominen ja loikkaväistö. Nämä vievätkin jo varsin pitkälle, mutta matkan varrella löydettyjen ja hankittujen tavaroiden ihmemiesmäisellä yhdistelyllä käyttöön saa erilaisia hyötytavaroita ja aseita. Sopivan nokkelat pulmaosiot vaativatkin hoksottimia oikeiden tavaroiden yhdistelylle, joita ovat esimerkiksi tietokoneen mikrosirun asentaminen radiopuhelimeen radiokanavat mielessä.

Helpoimmallakaan vaikeustasolla Unmetal ei ole mikään läpihuutojuttu. Retromaisen tyylin ja siitä perityn jäykähkön ohjaamisen ansiosta varsinkin pomotaistot vaativat keskittymistä. Toisaalta aseistettuja vihollisia vastaan käyminen silmälapusta ja tikusta tehdyllä ritsalla sekä nyrkeillä ei pitäisikään olla helppoa. Toki varustelu paranee etenemisen myötä, ja jokaisesta hoidetusta vihollisesta palkitaan kokemuspistein, joita voi hyödyntää hahmon ominaisuuksien, kuten vahvuuden ja energian, paranteluun.

Unmetal on grafiikaltaankin todellista retrofiilistelyä. Peli vangitsee onnistuneesti pikseligrafiikan voiman näyttävinä välivideoina ja hyvin suunniteltuina sankarihahmoina. Kenttäsuunnittelu ja maailman yleinen ilme on sisäistänyt vanhojen pelien tunnelman täydellisesti luoden juuri oikean fiiliksen huumorimaiseen menoon. Xbox Series X pyörittää peliä sulavasti, eikä latausajoista tarvitse välittää.

Äänimaailma tukee pelin pikseligrafiikkaa ja retromaista pelityyliä asiaankuuluvasti. Yksinkertaiset piippailut ja suhinat on toteutettu ajatuksen kanssa, eivätkä ne käy ärsyttämään pidemmälläkään aikavälillä. Ääninäyttely, varsinkin päähahmon, on hieman amatöörimäistä, mutta teräksenluja uhittelu istuu hyvin pelin teemaan kaikessa tönkköisyydessään. Musiikki jää Unmetalissa harmillisen taustalle, eikä mieleen jäänyt oikeastaan yhtään tarttuvaa retrorallia.

Unmetalin uniikki rakenne ja retrotyylin oivallinen hyödyntäminen tekevät pelistä ainutlaatuisen kokemuksen. Hauskasti kerrottu tarina, kumarrus vanhoille kunnon peleille ja elokuville sekä omaperäinen tyyli varmistavat Unmetalin helposti vuoden peli -listani kärkisijoille. Harvemmin enää nykyään peli onnistuu yllättämään sisällöllään, ja vielä näin positiivisesti.