Jett: The Far Shore

Kaukainen ranta ja myyttinen planeetta. Sinne Jett: The Far Shore vie pelaajan, tuhat vuotta tulevaisuuteen. Kosmoksen hymnivärähtely on tähtitieteen kuumin löytö, josta keskustelu lähentelee uskonnollista hurmiota. Voisiko värähtelyn toisessa päässä olla ihmiskunnan uusi koti? Sitä koettavat selvittää tiedustelijat, jotka ovat galaktisen tutkimuksen pioneereja. He syöksyvät kohti mysteeriä yksi tavoite mielessään. Ihmiskunnan on saatava tietää, onko hymnivärähtelyn lähde asutettavissa.

Tarinan lähtökohdat ovat tuttuja jokaiselle scifiä edes pikaisesti vilkaisseelle. Pelillisesti se tarjoaa samankaltaisen tilanteen kuin No Man's Sky (2016), joskin huomattavasti suppeampana. Universumi on suuri tuntematon, mutta kaikki selviää, kunhan menee vain tarpeeksi lähelle mysteerejä ja heiluttaa skanneria. Skannaaminen paljastaa, onko kohde kasvi, eläin vai mineraali, ja useita samanlaisia kohteita skannaamalla saa auki lisätietoa. Esimerkiksi tutkimalla monia lentoliskoja saa tietää, että ne ovat herkkiä koville äänille.

Skannaaminen ja sen kerryttämä tieto muodostaa suurimman osan siitä, miten pelaaja on maailman kanssa vuorovaikutuksessa. Tämä käy järkeen, sillä Jett: The Far Shore ei yritä kertoa polveilevaa scifi-epookkia. Pelaaja on muiden tiedustelijoiden kanssa tutustumassa yksittäiseen huonosti kartoitettuun alueeseen, eikä tiedonkerryttämisen ulkopuolista tavoitetta ole. Kartoittamiseen käytetään pikkuista jettiä, joka on tutkimustiedusteluun tarkoitettu liitoalus. Tekoälyn ohjaamat sivuhahmot liitävät ympäriinsä omilla aluksillaan, kun tarina sitä vaatii.

Jettiin on asennettu neljä ympäristöön vaikuttavaa perustoimintoa: skannaus, hento painepulssi, tarttumakoukku ja sokaisuvalo. Toimintojen vaikutukset ovat selkeät ja yllätyksettömät. Ensimmäinen antaa tietoa, toinen herättelee uinuvaa ympäristöä, kolmas auttaa siirtämään asioita paikasta toiseen ja viimeinen tainnuttaa hetkellisesti joitakin eläimiä. Työkalut ajavat asiansa, mutta ne eivät tuo mitään uutta siihen, miten pelaaja voi vaikuttaa ympäröivään maailmaan.

Lisäksi pelissä on erilaisia lajeja vain noin 25, joten kaikki mahdolliset vuorovaikutukset on äkkiä nähty. Suurin osa lajien välisistä reaktioista on nimittäin hyvin tarkkaan rajattuja. Esimerkiksi magmakivi reagoi vain ja ainoastaan ionialtaisiin. Jett: The Far Shore ei tarjoile ketjureaktioita tai hallitsemattomia lopputuloksia. Maailma vain odottaa passiivisesti, kunnes pelaaja saapuu paikalle ja aiheuttaa haluamiaan reaktioita päästäkseen pelissä eteenpäin. Maailma ei tunnu orgaaniselta ja hengittävältä, kun kaikki on laitettu siistiin järjestykseen odottamaan pelaajaa.

Kritiikin passiivisesta maailmasta voi sivuuttaa täysin, jos haluaa huomioida ainoastaan kehittäjien pelilleen antamat merkitykset. Kehityksessä mukana olleen Superbrothers-studion luova johtaja Graig D. Adams kommentoi pelaamista heinäkuussa julkaistussa trailerissa. Hänen mukaansa pelin ytimessä on liike ja tunne siitä, millaista on syöksyä puiden välissä löytämässä jotain uutta. Tämä on helppo uskoa, sillä välimatkat ovat pelissä todella pitkiä. Ne mitataan kymmenissä kilometreissä, ja tarinaa eteenpäin kuljettavat tavoitteet edellyttävät jatkuvaa tutkimusmatkailua kohti horisonttia.

Se mikä trailereissa näyttää sulavan liikkeen juhlalta, kärsii todellisuudessa juhlatunnelmaa syövistä käytännön ongelmista. Jetillä voi mielin määrin kiihdyttää ja pomppia, mutta nämä kuumentavat moottoreita. Ylikuumentuminen pysäyttää matkanteon tilapäisesti. Niinpä akrobaattisen luovimisen ja maisemien ihailun sijaan pelaajan on jatkuvasti pidettävä katseen keskiössä moottorin tilaa kuvastava mittari. Liikkumisen ihanuutta korostavaksi peliksi Jett: The Far Shore asettaa pelaajan liikkeelle jatkuvasti rajoitteita.

Noin puolivälissä pelaaja saa käyttöönsä liikkumista helpottavan kaasusäiliön, jolla voi tilapäisesti estää moottorin kuumenemisen. Peli vaikuttaa olevan itsetietoinen rajoitteistaan, koska tällöin päähenkilön apukuski riemastuu ja kannustaa pelaajaa testaamaan jetin maksiminopeutta. Ehdin itsekin jo melkein riemastua, kunnes kiihdytyksen seurauksena ruudunpäivitys tyssäsi kokonaan ja matkani katkesi tyhjästä ilmestyvään kiviseinään. PS4-versio kärsii muutenkin nykimisestä, mutta erityisesti loppupelin suuremmilla nopeuksilla pelaaminen muuttuu mahdottomaksi, joten välillä on pakko pysähtyä ja odottaa ruudunpäivityksen tasaantumista. Mitään Wipeout Omega Collectionin (2017) kaltaista liidokkien hurmiollista vauhtia ja sulavuutta ei siis kannata odottaa.

Liikkumisen puutteet eivät johdu pelkästään mittarin tuijottelusta ja ruudunpäivityksestä, vaan myös kamera ja fysiikkamoottori ovat alati pelaajaa vastaan. Kameralla on kolme etäisyyttä jettiin, joista kolmas on todella etäällä. On jopa hankala kuvata sanoilla, kuinka älyttömän kaukana kamera on tapahtumista. Noin suurin piirtein oikean käsityksen saa, jos ajattelee strategiapelin kamerakuvaa, joka katsoo maajoukkoja, mutta tarpeeksi loitontamalla kuva vaihtuu karttanäkymäksi. Jettiä kuvaavan kameran etäisin sijainti on se piste, kun maajoukot vielä juuri ja juuri näkyvät, mutta näkymä on alkanut jo lipumaan kartan puolelle. Tapahtumista ei siis saa mitään selvää muuta kuin sen osalta, että jotain tapahtuu jossakin.

Kahdella lähemmällä kuvakulmalla jo erottaa, mihin on menossa, mutta pelillä on ikävä tapa siirtää kamera omin luvin mahdollisimman kauas. Kameran optimaalisesta etäisyydestä saa koko ajan vääntää kättä, koska peli uskoo tietävänsä paremmin. Taistelussa voi voittaa vain hetkellisesti, ja silloinkin on oltava valmis kamppailemaan seuraavaksi fysiikkamoottorin kanssa. Kivikkoinen maasto kääntää jetin ympäri milloin sattuu, kun taas osa puustosta jumittaa niihin törmäävän aluksen tärinärumbaan, kun kaksi pelimaailman objektia yrittävät sijaita samassa pisteessä.

Jett: The Far Shore on sekä maailmaltaan liian passiivinen toimiakseen tutkimusmatkana että turhan rajoittava ja buginen ollakseen liikkumisen riemua. Kun tähän yhdistetään vielä loppuun kulutettu tarina ihmiskunnan uuden asuinkodin löytämisestä, ei teos lähde oikeastaan missään välissä lentoon. Jotain kertonee, että parhaat ja toimivimmat palat ovat ensimmäisestä persoonasta kuvatut jalkautumiskohtaukset, joissa pelaaja pääsee tapaamaan muita tiedustelijoita. Ne ovat pelaamisen kannalta tosin vain ylipitkiä välinäytöksiä, joissa pelaajan hommana on kuunnella ja pyöritellä kameraa. Varsinainen toimijuus on vain jetin puikoissa, ja silloinkin matka on kuoppainen.