Arashi: Castles of Sin

Playstationin yksinoikeuspelit lupailevat aina hyvää. Panostus yleensä näkyy huoliteltuna ja laadukkaana lopputuotoksena, oli kyseessä sitten niin sanottu tavallinen peli tai VR-tuotos. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon vuoden takainen Ghost of Tsushima (Sucker Punch Productions, 2020). Vuorossa on kuitenkin nyt Endeavor Onen ninjaileva Arashi: Castles of Sin, joka kiskaisee pelaajan Ghost of Tsushiman tavoin keskelle feodaaliajan Japania virtuaalisesti. Lämpimästi myös Tenchu: Stealth Assassinsia (Acquire, 1998) muistellen odotin tältä peliltä paljon!

Japani on ajautunut kaaokseen petollisen salaliiton alla. The Six Oni of Iga -niminen klaani on vallannut linnoja ympäri maata ja kylvänyt pelkoa verisellä toiminnallaan. Harashi-talon viimeisenä poikana pelaajan kontolle jää vapauttaa Japani pahan kynsistä, ja palauttaa rauha maahan.

Arashi: Castles of Sinin pelillinen ydin pyörii erilaisten linnojen pahispomoista vapauttamisen ympärillä. Jokainen linna toimii omana tehtävänään, jotka luonnollisesti vaikeutuvat ja monipuolistuvat etenemisen myötä. Pelin toimintaan tuovat mukavaa dynamiikkaa hahmon monipuolisen toiminnan ohella ajatuksella suunnitellut kentät, jotka mahdollistavat useampia reittejä määränpäähän. Useat reitit myös tarjoilevat mahdollisuuksia läpäistä tehtävät monella eri tavalla. Pelaaja voi nimittäin itse päättää, ryntääkö suin päin kohti tusinavihollisia, tappaako kohteet salaa piiloissa lymyillen vai liikkuuko päämääräänsä kenenkään edes tietämättä asiasta. Tehtävän kannalta ainoa oikeasti merkittävä kohde, vihollispomo, oleskelee syvällä linnan syövereissä.

Silmistä kuvattu Arashi: Castles of Sin on toiminnallisuuksiltaan varsin kunnianhimoinen. Vapaasti liikkuvaa ja asteittain kääntyilevää hahmoa voi move-ohjaimin myös hypyttää muuten pääsemättömissä oleville alueille ja liikuttaa hiljaa kyykyssä. Pensaisiin voi piiloutua, rappusia voi kiipeillä, köysiä pitkin edetä ja niin edelleen. Myös erilaisia aseita ja tarvikkeita on käytettävissä hulppeasti isommankin ninja-armeijan varusteluun. Vakioaseina olevan katanan ja wakizashin lisäksi pelaaja voi hyödyntää heittoköyttä liikkumaan pidempiäkin matkoja ilmojen halki huomaamattomasti. Pelissä edetessä ninja-aseiden määrä kasvaa huomattavasti. Pelaaja pääsee hyödyntämään muun muassa savupommeja, myrkytettyä ruokaa, jousta, puhallusputkea ja tietysti heittotähtiä. Monipuolinen arsenaali mahdollistaa persoonallisemman lähestymisen pelin toimintaan ja auttaa suoriutumaan haasteista eri tavoin. Tosin lopputaisteluihin pelihahmo jostain kumman syystä unohtaa kaikki kerätyt varusteet, ja kohtaa vihollispomon aina perusmiekalla. Tarvikkeita ei siis liiemmin kannata säästellä kenttää puhdistaessa. Tarvikkeiden ohella pelaajalla on tehtävissä kumppaninaan koira, jota voi hyödyntää monin tavoin. Koira voi kiinnittää vihollisen huomion, hyökätä näiden kimppuun ja etsiä maasta aarteita.

Kaiken pohjalta Arashi: Castles of Sinin odottaisi olevan vähintään maailman siistein VR-peli ikinä. Valitettavasti olettamus osoittautuu yhtä vääräksi kuin hahmon kädessä olevan wakizashin pitotapa. Monipuolisesta toiminnasta huolimatta pelin suurin kompastuskivi on fysiikan puute. Hahmon liikuttelu on parhaimmillaankin jäykkää ja toiminnat pahimmillaan noloja. Esimerkiksi köyttä pitkin liikkuessa hahmo ei valahda käsiensä varaan riippumaan vaan liikkuu sivuttain kädet suorana pään kanssa samalla tasolla. Heittoaseiden osumat on automatisoitu, eli pelaajan ei tarvitse kuin heilauttaa ohjainta vihollisen suuntaan, ja ase löytää tiensä perille joka kerta kuolettavasti. Lyöntiaseissa ei ole painon tunnetta laisinkaan, joten teräaseilla huitominen on kuin paperimiekkojen heiluttelua tuulessa tehden taisteluista varsin ponnettomia. Tekoäly on aivan kujalla tapahtumista ja esimerkiksi vihollinen ei näe pelaajaa puskasta, mutta jos samainen puska on pelaajan ja vihollisen välissä, vihollinen on tietoinen pelaajasta. Jos sattuu olemaan myös vihollisen yläpuolella, ei ole vaaraa tulla huomatuksi, vaikka kuinka vieressä olisi. Viholliset myös jumittavat paikoillaan tai etenevät välillä kuin täi tervassa maailmassa, jossa muutenkin ilmassa leijuvia tavaroita tulee vastaan harva se hetki. Kaikkien näiden ominaisuuksien lomassa yritin jo löytää seppuku-toimintoa, jolla olisin voinut lopettaa tämän tuskailun kertaheitolla.

Pelihahmon koiraystävä toimii suhteellisen hyvin annettujen komentojen mukaan, mutta ilman käskemistä se juoksentelee muina koirina vihollisten seassa näiden siitä piittaamatta. Ajattelin, että koiran tiukka tuijotus voisi paljastaa automaattisesti esimerkiksi vihollisen tai aarteiden sijaintia, mutta rekku lähinnä tuijottaa jonnekin kaukaisuuteen tai suoraan kohti pelaajaa tämän yrittäessä kyykkiä piilossa.

Graafisesti Arashi: Castles of Sin on harmillisen epätasainen. Hahmot ovat todella yksityiskohtaisia ja näyttäviä, tosin tusinaviholliset kierrätetään varsin tehokkaasti kerta toisensa jälkeen. Pelin maailma taas oikein humisee tyhjyyttään lukuun ottamatta muutamia samaisia taloja, linnanpalasia ja jopa sisätiloissa tuulessa huojuvia pensaita. Tekstuurit ovat pieniresoluutioisia muistuttaen palikkaisuudessaan lähinnä toisen Playstationin ajoista. Pelissä ei myöskään juuri efektejä nähdä, mitä nyt muutamat tulipartikkelit leijailevat soihtujen yläpuolella ja esilasketut valot kajastavat muun muassa taikaesineistä. Tästä huolimatta latausajat ovat häiritsevän pitkiä, ja ajoittaista nykimistä on havaittavissa, vaikka peliä pyörittäisi Playstation 5:llä.

Jos jotain niin sentään äänipuoli on kunnossa. Miekat kalskaavat ja viuhuvat niin kuin pitääkin, ja muutkin aseet kuulostavat sopivan autenttisilta. Hahmojen japanipuheissa on hyvää otetta ja kuolonkorinat huvittavat. Japanihenkinen musiikki luo vahvaa ajankuvalle ominaista ninjatunnelmaa onnistuen näin pitämään fiiliksen jokseenkin korkealla pelin aikana.

Arashi: Castles of Sin vaikuttaa ominaisuuksiensa puolesta mahtavalta VR-kokemukselta, ja olisin niin kovasti halunnut tykätä pelistä. Harmillisesti se on kuitenkin karu muistutus siitä, ettei määrä korvaa laatua. Kun perusasiat (kuten liikkuvuus, yleinen fysiikka ja ulkoasu) ovat hätäisesti kyhättyjä, koko pelikokemus kärsii pahasti. Lukuisat päälle liimatut ominaisuudet eivät enää kokonaisuudessa auta. Hatunnosto kunnianhimoiselle yritykselle, joskin arvostaisin enemmän omien taitojen ja aikataulun tunnistamista osana pelinkehitystä.