Suomi
Gamereactor
arviot
Foreclosed

Foreclosed

Ulosmittaustoimenpiteitä 2080-luvulla

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
ForeclosedForeclosedForeclosedForeclosed

Turvallisuusalan duunari Evan Kapnos herää 2080-luvulla melkoiseen painajaiseen Blade Runner -leffan miljööstä lainaavassa sarjakuvamaisessa dystopiassa, jossa neonvalot ovat kirkkaita ja sateesta huolimatta lika ja sosiaaliset ongelmat eivät suostu poistumaan näkyvistä. Kapnosin oma identiteetti on yön aikana lakannut olemasta niin yksityishenkilönä kuin yhteiskunnan puolustajanakin, ja selkärangassa sykkivät superimplantitkin tuntuvat puuhaavan omiaan. Omia tuntoja ei kuitenkaan kannata jäädä kaivelemaan tai analysoimaan liian pitkäksi aikaa, sillä Kapnos saa peräänsä aseistautuneita ja päähenkilön poistamisesta ilmeisen innostuneita pukumiehiä. Evan ryhtyy selvittämään, mitä hänen identiteetilleen on tapahtunut ja miten äkillinen identiteettikriisi kytkeytyy huomattavasti suurempaan salaliittoon, josta korvanappiin kuiskutteleva Dahlia-liittolainen tuntuu tietävän yhtä sun toista.

Foreclosed tekee jo alkuvalikoiden puolella säväyksen sarjakuvamaisella ulkoasullaan ja värikkäällä yleisilmeellään, vaikka yksityiskohtien määrässä pihtaillaankin välillä huomattavan paljon - tuotantoarvot ovat selvästi vaatimattomammat kuin AAA-luokan julkaisuissa. Kohdissa, joissa Kapnos uskaltautuu liikkumaan tavan tallaajien seassa, NPC-hahmot on tyylitelty siluettimaisiksi kuvajaisiksi vähän turhan alleviivaavasti, jotta hahmon etsintäkuulutettuus ja massasta erottuminen korostuisivat entisestään. Pelin näyttävät scifimaisemat tuhrittuine seinineen ja saastaisine nurkkineen ovat kuitenkin noita NPC-hahmoja lukuun ottamatta varsin tyhjänoloisia ja autioita. Foreclosedin yleisilme tuo mieleen niin ikään sarjakuvamaista scifitoimintaa hiljan tarjoilleet Void Bastards ja Haven-videopelit.

ForeclosedForeclosedForeclosedForeclosed
Tämä on mainos:
ForeclosedForeclosedForeclosedForeclosed

Tilannetta kuitenkin tasapainottaa XIII-peliklassikosta tuttu sarjakuvaruutumainen kerronta, jonka myötä tiettyjä toimintakohtauksia seurataan useamman näytöllä olevan ruudun kautta. Ratkaisu toimii parhaiten ehdottomasti takaa-ajokohtauksissa, joissa konnia kauhuissaan karkuun kirmaavaa Kapnosia seurataan joka puolella vaanivien valvontakameroiden kautta näyttävien näkövinkkelien vaihdosten kera. Sama meininki pelittää yllättävän hyvin myös hiljaisemmissa hiiviskelykohdissa, kun Kapnos hakkeroi samoja valvontakameroita varmistaakseen, että kerrostalon katolla on turvallinen laskeutumispaikka. Olin myös ilahtunut siitä, että Dahlian juttelut kuuluvat television kaiutinten sijaan ainakin PS4-versiossa Dualshock 4 -ohjaimen omasta pikkuämyristä, jonka olemassaolo tuntuu jääneen monelta pelintekijältä unohduksiin. Foreclosediin tarttuvan pelaajan kannattaa siis käydä asetuksissa lisäämässä ohjaimen kaiuttimiin volyymia.

Sisällöllinen yllätyksellisyys ja monipuolisuus tekevät Foreclosedista kiinnostavan ja jännittävän pelitrillerin XIII:n ja Fahrenheit-klassikon hengessä. Tuotantoarvoiltaan varsin vaatimaton Foreclosed pääsee yllättämään iloisesti vauhdikkaalla ja monipuolisella rakenteellaan tavalla, jota en olisi osannut odottaa trailereiden perusteella raivokasta räiskintää pursuavalta peliltä. Itse asiassa pelin suurimmat heikkoudet liittyvät juuri tulitaisteluihin ja vapaaseen seikkailuun, jotka olisivat kaivanneet noita kovia tuotantoarvoja monipuolisemman ja pelaajaa innostavan sisällön toteuttamiseen.

Evanin seikkailu noudattaa toimintajännäreille tyypillistä "quiet in & out loud" -kaavaa, jonka myötä hiiviskely vaihtuu kohteessa tapahtuneiden juonenkäänteiden jälkeen räiskintäpainotteiseksi, kun Evanin tulee paeta vihollisia kuhisevista sisäkohteista. Rakennuksissa hiippailu edellyttää Metal Gear Solid -sarjan hengessä ilmastointikanavissa möyrimistä ja partioivien vihollisten tyrmäämistä. Jälkimmäinen sujuu Evanin implanttitaitojen myötä turvallisen etäisyyden päästä, kun Evan voi käräyttää vihujen implantit kolmionappia painelemalla hauskassa minipelissä. Sähkölukkoja ja muita minimaalisia esteitä puolestaan auotaan hakkerointihenkisen minipelin aikana, kun pelaajan tulee aikamittarin raksuttaessa painella ohjaimen ristipainikkeen nappeja. Hakkerointi ei tästä juuri syvene, mutta tuottaa pelaajalle ihan ovelasti vaikutelman siitä, että kovatkin murtautumismeiningit olisivat käynnissä.

Tämä on mainos:
ForeclosedForeclosedForeclosed
ForeclosedForeclosedForeclosed

Autiot mutta värikkäänrähjäisiksi tyyliteltyjä ympäristöjä houkutellaan nuohoamaan astetta tarkemmin, sillä Evanin erikoismittari värähtää vihreiden kokemuspistekasaumien läheisyydessä, joiden purkamisesta saa kivan kokemuslisän. Useampiosaisten lukkojen tiirikoinnin yhteydessä Evanin tulee skannailla miljöitä kuin Rocksteadyn Batman-toimintaseikkailuissa konsanaan etsien esimerkiksi isomman portin lukitusten kytkentäpiirejä katonrajassa risteileviä johtoja seuraillen.

Räiskintä ei varsinaisesti räjäytä pankkia, mutta kieltämättä viihdyttää ainakin pienissä erissä. Evanin tulee vihollisten päälle vyöryessä piiloutua lähimmän suojan taakse, josta pukumiehiä kelpaa räimiä nurin kuin Uncharted-paukutteluissa aikoinaan. Evanin telekineettisesti toimivan pistoolin varassa tapahtuva räiskintä kyllä kaipaisi pintaansa paljon muutakin kuin toimintaa hyvin vähän muuttavia implantteja. Kokemuspisteiden ropistessa ja kokemustasojen karttuessa Evan pystyy kehittämään omia etälamautus- ja räiskintätaitojaan esimerkiksi niin, että vihollisiin osuvat luodit aiheuttavat räjähdyksen osuman yhteydessä. Foreclosedin värikäs ja selkeä kuvasuunnittelu toimii hakkerointikuvastoa mukaillen hienosti myös räiskintäkohtauksissa, sillä Evan näkee suojien takana aseillaan roiskivat viholliset keltapunaisina siluetteina, joiden toimista on helppo kysyä kärryillä. Näinpä nakkisormisinkin pelaaja pärjää Foreclosedin toimintaosioissa, jotka kyllä olisivat saaneet omaan makuuni kiristää haaste- ja temporuuvia asteen tiukemmalle.

ForeclosedForeclosedForeclosed
ForeclosedForeclosedForeclosedForeclosed

Valitettavasti vihollisten onneton ja passiivinen tekoäly vie sinänsä sujuvista matseista suurimman terän pois. Foreclosedin luotimyrskyissä selviytyminen edellyttää pelaajan maastoutumista suojan taakse, mutta hieman oudosti vastapuolen edustajia tuulensuoja ei kiinnosta - viholliset jäävät tulilinjalle paikoilleen seisomaan. Näin ollen matsit muuttuvat vauhdikkaista tulitaisteluista lähinnä pulmapelimäisiksi kohtauksiksi, kun Evan voi napsia vastustajia yksitellen varoen, ettei ole liian monen vihun tulilinjalla. Ainoastaan laadukkaampiin suojavarusteisiin sonnustautuneet vastustajat uivat pelaajan liiveihin pakottaen tämän liikkeelle. Realismi loistaa poissaolollaan, kun Evanin ei tarvitse juuri latailla asettaan ja terveystilanne paranee vetämällä henkeä suojan takana. Taistelut muistuttavat vauhdikkaassa epärealismissaan jonkin verran kotimaista Control-toimintaseikkailua, joka kuitenkin toi omaan tiimellykseensä mukaan menoa ja meininkiä näyttävien räjähdysten ja surrealististen voimien myötä. Foreclosedin räiskintä jää ankeimmillaan ampumaratamaiseksi suorittamiseksi, joka saisi yllättää ja ajaa pelaajan huomattavasti useamminkin nurkkaan.

Foreclosed on sujuva ja monipuolinen toiminta-annos, jonka sinänsä toimivat osa-alueet eivät kuitenkaan tarjoaa yksinään mitään erityisen omaperäistä tai yllättävää sisältöä. Evanin edesottamusten ja salaliiton paljastumisen seuraaminen tehtävä kerrallaan on sopivan yksinkertaista mutta näyttävää viihdettä, jonka konsepti olisi ollut kiinnostavaa nähdä huomattavasti isommilla tuotantoarvoilla toteutettuna. Vihollisia aggressiivisempiin manöövereihin käskyttävä tekoäly ja riuskemmat ammuskelukohtaukset olisivat tehneet ihan kivasta pelistä mahdollisesti vieläkin tykimmän toimintahitin.

HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
+
Näyttävä ulkoasu, monipuolinen ja vaihteleva rakenne, kiinnostava tarina
-
Vihollisten passiivinen tekoäly, ajoittain tylsähköt taistelut
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
GR Livessä kyberpunkkinen Foreclosed

GR Livessä kyberpunkkinen Foreclosed

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

On lauantai, ja viikon viimeisen GR Live -lähetyksen aika. Tällä kertaa vuorossa on kahden tunnin ajan kyberpunkkinen Foreclosed, jonka Gamereactorin arvion pääsee...



Ladataan seuraavaa sisältöä