Insurmountable

Mikä yhdistää seikkailijaa, tutkijaa ja toimittajaa? Jos tätä kysytään ByteRockers' Games studiolta, vastaus on vaarallisen vuoren valloittaminen tietenkin. Tekijöidensä tuorein teos käsittelee vuorikiipeilyn haasteita tarjoten pelaajalle kolme vaihtoehtoista syytä lähteä matkaan. Yksi haluaa jännitystä, toinen tiedeyhteisön tunnustuksen ja kolmas perinteisesti Pulitzer-palkinnon hienosta kokemusreportaasista. Tarinallinen kerros pelissä on melkoisen ohut, joten hahmon valinnassa olennaista ovat pelikokemukseen vaikuttavat erikoiskyvyt.

Lähtökohtaisesti kaikilla hahmoilla pelin raamit ovat samat. Algoritmi arpoo tietystä maastopaletista koostuvan vuoren, jonka huippua lähestytään heksagoneja klikkailemalla. Liikkuessa kuluvat niin aika kuin resurssit, eli energia, happi, ruumiinlämpö ja mielenterveys. Mikä tahansa ehtynyt resurssivaranto kuormittaa erillistä terveysmittaria, jonka tyhjentyessä kiipeilyura katkeaa. Erikoiskykyjen tarkoituksena on helpottaa matkaa. Seikkailija voi kylmän yön lähestyessä kiihdyttää askeleet pikajuoksuun, joka vähentää suojan etsimiseen kuluvaa aikaa. Tutkija taas näkee pitemmälle kuin muut, mikä helpottaa optimaalisen reitin suunnittelua. Toimittaja on tarvittaessa immuuni haastavan maaston vaikutuksille.

Hahmon valitsemista ei kannata hirveämmin stressata, sillä pelatessa kertyy kokemuspisteitä, jotka avaavat uusia kykyjä. Ne hakkaavat mennen tullen aloitustaidot, joten hahmovalinta itsessään ei lopulta hirveämmin vaikuta vuorenhuipun saavutettavuuteen. Suurempi painoarvo onnistumisen kannalta on uusissa kyvyissä ja muonavarastoissa, joita on mahdollista saada tapahtumista. Tapahtumat ovat ennalta määrätyissä heksagoneissa ilmeneviä sattumia. Ne näkyvät kartassa korostettuina kuvakkeina, joten tapahtumapisteeseen ei ajaudu vahingossa, mutta lopputulemaa ei voi ennakkoon tietää. Sen ratkaisee arpaonni.

Sattumat ovat koko vuorikiipeilyn peruskallio, koska niiden kautta pelaaja pääsee käsiksi ympäristöä selittäviin tekstiruutuihin. Tyypillisesti teksti maalailee tilanteen, jossa vuorikiipeilijän on tehtävä valinta. Laskeudunko tutkimaan pimeää luolaa, vai jatkanko matkaa? Nuotiopaikalta löytyviä muita matkalaisia taas voi lähestyä ystävällisesti, mutta toisaalta nälkäisenä saattaakin tehdä mieli yön turvin varastaa papupurkit parempiin suihin. Heksagonien ja sattumakortteina toimivien tapahtumien myötä Insurmountable tuntuu lautapeliltä, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Sen ansiosta kokonaisuus on selkeä ja helposti lähestyttävä.

Lautapeli-innoituksestaan huolimatta Insurmountable ei mukaudu lautapelimäisen näppärästi pelaajan tarpeisiin. Jo pelin alussa vastaan tökkii vaikeustason valitseminen. Pelin kolmesta vaikeustasosta ainoastaan helpoin on aluksi valittavissa. Seuraava vaikeustaso aukeaa vasta, kun peli on edeltävällä läpäisty, mikä raastaa kokemuksen mielekkyyttä. Peli nimittäin markkinoi itseään armottomana taisteluna, jossa kuolema kiipeää alati kanssasi, mutta ensimmäiset kaksi vaikeustasoa ovat tähän aivan liian löperöitä. Sapuskaa kertyy enemmän kuin repussa on tilaa, eikä huono arpaonni pelota minimaalisten seurausten takia.

Pelin toisella vaikeustasolla menetin sattumakohtauksessa epäonnistumalla pahimmillaan viisi prosenttia terveysmittarista. Jopa ilman ensiaputarvikkeita saa pelata todella huonosti ennen kuin kuolema edes harkitsee kyläilyä. En muutoinkaan hirveämmin välitä monien pelien tavasta kätkeä haastavin vaikeustaso lopputekstien taakse, koska se heikentää valinnanvapautta, mutta kokonaisen vaikeustasoskaalan pimittäminen haiskahtaa halvalta tavalta pidentää peliä. Tulkintaa pelin vaikeustasoilla venytetystä kestosta tukee se, että lisäksi vaikeustasot on avattava kaikille hahmoille erikseen.

Jos pelin haluaa siis läpäistä kaikilla hahmoilla tiukimmalla vaikeustasolla, on vuoristo valloitettava yhdeksän kertaa. Pelaaja joutuu melkoisesti huhkimaan, jotta pelikokemus vastaa markkinointipuhetta. Jotain viimeisestä vaikeustasosta oikeana valintana puoltaa, kuinka korkein vaikeustaso ja peli kantavat samaa Insurmountable-nimeä. Pelaaminen optimaalisen vaikeustason avaamiseksi voi periaatteessa olla mukava kokemus, jos pelin muu sisältö jaksaa pitää mielenkiintoa yllä useamman läpäisykierroksen.

Vuorikiipeilyn sattumissa ei kuitenkaan ole riittävästi variaatiota, jotta useampaa vuorenvalloitusta jaksaisi kyllästymättä. Tiettyjen tapahtumien toistuvuus jopa muuttaa uhkaavan vuoren koomisesti mummojen asutuskeskukseksi. Ensimmäisellä läpipeluukerrallani kohtasin yksitoista identtistä erakkomummoa, jotka tarjosivat ilmaiseksi lämmittävää teetä. Vuorenhuipun saavutettuani tuntui kuin olisin juuri kohdannut uuden teelajikkeen hyvin hämmentävän lanseerauskampanjan.

Jo ensimmäisellä pelikerralla vuorikiipeilyn sattumamahdollisuudet tulevat turhankin tutuiksi. Nimikkovaikeustasoon päästessä Insurmountable muuttuu lähtökohdiltaan kiinnostavaksi selviytymistaisteluksi, jossa vuorenhuipulle yltäminen edellyttää tarkkaa resurssien optimointia. Kokemus ei kuitenkaan muutu mielekkääksi, sillä pelaaja on tätä ennen joutunut kohtaamaan pelin kaikkien tapahtumien variaatiot lukuisia kertoja, eikä vuorella ole enää mitään yllätyksiä tarjottavanaan. Sopivasti kiristyneestä haasteesta huolimatta voitto ei enää tunnu miltään, koska niin matka kuin sen päätös ovat käyneet pelaajalle turhankin tutuiksi.