Crash Bandicoot 4: It's About Time (Nintendo Switch)

Gamereactorin Onni Ratalan PS4-arvion voi lukea täällä, ja Ossi Mykkäsen Xbox Series X -arvion täällä.

Naughty Dogin Crash Bandicoot ehti vakiinnuttaa alkuperäisine tasoloikkatrilogioineen ja Crash Team Racing -kaahailuineen asemansa ykköspleikkarin maskottina, mutta uuden vuosituhannen puolella Naughty Dogin näpeistä lipuneen tasoloikkasarjan myöhemmät pelit eivät ole olleet järin kunniakkaita jatko-osia. Crash pääsi kuitenkin palaamaan perusarvojen äärelle, kun kolme ensimmäistä klassikko-Crashia julkaistiin nykylaitteille N Sane Trilogyna, jonka menestys sai Activisionin näyttämään vihreää valoa myös viralliselle jatko-osalle.

Ensimmäisellä Playstationilla niin ikään tasoloikkauraansa käynnistelleen Spyro-lohikäärmeen kolme ensimmäistä seikkailua Reignited-kokoelmaksi väännellyt ja käännellyt Toys for Bob vastasi viime syksynä ilmestyneestä Crash Bandicoot 4: It's About Time -pelistä, joka oli nimensä mukainen täsmäisku Crashin ystävien toiveisiin. Kehuttu ja pidetty nelos-Crash ilmestyi maaliskuun aikana sekä uuden konsolisukupolven laitteille, PC:lle että myös Switchillekin. Miten pussimäyrän neljäs tuleminen toteutuu Nintendon hybridikonsolilla?

It's About Time alkaa, kun Crashin arkkivihollinen Neo Cortex kavereineen pääsee vapaaksi ulottuvuusvankilastaan, ja konnakaarti lähtee sekoittamaan ulottuvuuksien välisiä suhteita ja aika-avaruuden kiemuroita. Crash ja Coco pääsevät jälleen tasoloikkimaan ja kurittamaan pahiksia hieman kolmannen Crash-pelin hengessä eri aikakausien varrella.

Ossi Mykkäsen arviossaan nostama kenttäsuunnittelun nerokkuus ja vauhdikkuus saavat syystä tässäkin arvostelussa kehuja - Crashin ja muiden hahmojen animointi on eloisaa ja persoonallista, ja ihastelin sitä, miten peliympäristöjen meno vaihtelee luontevasti ja vauhdikkaasti. Pelaamista ei tarvitse kauaa harjoittaa tietyssä kuvakulmassa, vaan kamera vaihtelee vinkkelään varsin rohkeasti sivusuunnasta Crashin edelle hurjiin pakokohtauksiin sekä Ratchet & Clank -pelien innoittamiin vauhdikkaisiin kaideliukuihin. Useampi pelattava pelihahmo sekä Quantum Mask -naamarit piristävät supervoimillaan muutenkin sisältörikasta ja hienosti rytmitettyä pelaamista entisestään, vaikka Ossin mainitsema kiikkerä vaikeustaso syökin peli-iloa jossain määrin.

Olen Ossin kanssa samoilla linjoilla Crash 4:n leväperäisen ohjattavuuden ja laskeutumispaikan arvioinnin haasteellisuuden kanssa - pelihahmon alapuolelle toki ilmestyy toteutukseltaan vähän puolitiehen jäänyt keltainen rinkula, joka tosin pärähtää päälle ainoastaan silloin, kun hahmon jalkojen alla on konkreettinen jalansija. Hypyn jäljiltä ilmassa liitelevän pelihahmon ohjaaminen tuntuu olevan aina korkeammissa käsissä, ja omissa peleissäni kuolinsyy on yleensä juuri tuo rotkoon mätkähtäminen. Aivan liian pitkiltä tuntuvat tarkistuspisteiden välit nostavat verenpainetta entisestään, kun pelaajan pitää käydä kerta toisensa jälkeen tuhota samoja laatikoita matkan varrelta - ja pieni moka heittää pelaajan taas uudestaan alkuun. Näin ollen pelaamiseen hiipii nopeasti suorittamisen maku, jota Ossin mainitsema moderni pelimoodi loputtomine elämineen onneksi on osin hälventämässä.

Switch ei ole tehoiltaan läheskään uuden konsolipolven laitteiden veroinen voimanpesä, ja tekniset kompromissit eivät kyllä jää huomaamatta. Grafiikka on vähän suttuisen näköistä, ja esimerkiksi alkupuolen Mad Maxista innoittuneen hiekkakentän kalliot ja dyynit ovat turhan paljaan näköisiä maiseman osia. Maisemien yksityiskohdat myös karsiutuvat kyydistä silloin, kun pelaajan näkökentässä leviää isompi ja leveämpi siivu kentästä, mutta jalansijojen ja seinien pintakiillot onneksi pysyvät paikallaan.

Kaiken kaikkiaan meno on graafisesti aavistuksen verran sumeampaa kuin vaikkapa Switchin omassa Super Mario Odysseyssa. Itse asiassa huomasin nelos-Crashin näyttävän parhaalta Handheld-tilassa, johon siirryttäessä grafiikka ei hieman yllättäen kärsi juurikaan televisioversioon nähden. Switchin omalla ruudulla kenttäsuunnittelulliset yksityiskohdat loistavat edukseen, ja haastava tasoloikinta runsaine rotkoon kapsahtamisineen tekee sekin kauppansa pienempinä pelisessioina, joihin Switch sopii kuin Aku Aku -maski Crashin naamalle.

Crash Bandicoot 4: It's About the Timen Switch-tulkinta ei ole yhtään hullumpi loikkaseikkailu, jossa piisaa sekä haastetta että tekemistä pitkäksi aikaa mittavan peruskampanjan kylkeen ripoteltujen bonuskenttien myötä. Ajoittainen visuaalinen kolhous antaa vihiä siitä, että pelin juuret ovat versoneet alun perin teknisesti väkevämmillä laitteilla, mutta Switch-versio tarjoaa varteenotettavan tilaisuuden perehtyä Bandicootien viimeisimpiin vaiheisiin. Olen myös ilahtunut siitä, että Toys for Bob hoiti homman kotiin oman Crash-pelinsä kanssa näin mielikuvituksekkaalla ja menevällä tavalla - toiveeni ja odotukseni tulevaisuudessa mahdollisesti kajastavaa neljättä Spyro-seikkailua kohtaan nousivat juuri pussimäyrän tuplaloikan verran!