Maatilanhoitopeli Harvest Moon sai alkunsa SNES-konsolilla vuonna 1996, ja pelin vaikutus on edelleen nähtävissä muun muassa peleissä Stardew Valley ja Animal Crossing. Harvest Moon: One World on nyt se sarjan uusin osa.
Oman hahmon luomisen jälkeen pelaaja löytää itsensä masentavasta maailmasta, jossa ei ole kuin perunoita. Kerran maata siunasi Harvest Goddess, ja kaikkea mahtavaa vihannesta oli. One Worldin tarinana on elvyttää Harvest Goddess, ja koettaa palauttaa maailmaa alkuperäiseen olotilaansa.
One Worldin pelaaminen jakautuu kahteen osaan. Toisaalta toisten kyläläisten kanssa tekemisissä olemiseen ja heille palvelusten tekemiseen, ja toisaalta sitten sen oman maatilan hoitamiseen. Tarinan edetessä nämä kaksi osaa sekoittuvat, sillä pelaajan täytyy ajoittain tuottaa tarvittavia asioita, joilla kyläläiset saavat ongelmiaan ratkottua. Tarina on onneksi läpäistävissä omaan vapaaseen tahtiin, ja kasveja voi viljellä, maatilaa laajentaa ja ihmisiä auttaa siinä tahdissa kuin itse haluaa.
Arvostan sitä, miten yksinkertaista maanviljelys on. Ensin valitaan maa-alue, ja painetaan A-nappia (Switchillä), jolloin peli automaattisesti tekee seuraavan tulossa olevan toiminnon, on se sitten siementen kylvöä, istutusten kastelua tai lannoitteen lisäämistä. Sama koskee niin kaivostoimintaa kuin puun kaatoakin, joten valikoissa ei tarvitse viettää aikaa oikeaa välinettä etsiskellen.
One Worldin erikoisuus maanviljelyksen suhteen on, että uusien siemenien löytäminen edellyttää ympäristön tutkimista. Uusia siemeniä saa Harvest Wispsien kanssa tekemisissä olemalla, ja näitä on levitelty ympäri pelialuetta. Nämä Harvest Wispit ovat aina samassa paikassa, ja niiltä saa yhden siemenen joka päivä. En ole ihan varma, mitä tästä pitäisi ajatella. Toisaalta näin pelaaminen on erilaista, mutta toisaalta olisi ollut helpompaa vain ostaa tarvitsemiaan siemeniä kaupasta. Monet pelin kulkureitit ja tiet ovat elottomia ja tylsiä, joten niiden käyttämiseen ei varsinaisesti rohkaista.
Kiinnostavaa on, että viljellyt kasvit mutatoituvat vuodenajasta riippuen ja siitä, millaiseen maahan ne on istutettu. Pelialueella on kaikkiaan viisi erilaista kaupunkia, ja jokaisessa on omanlaisensa biologinen ympäristö. Pelaaja voi liikutella kannettavaa maatilaansa kaupunkien välillä vapaasti. Esimerkiksi rantahiekalla kasvava vesimeloni tuottaa keltaisen melonin, ja talvisen maiseman valkea marja muuttuu samassa paikassa taikamarjaksi. Tällainen pelimekaniikka laittaa pohtimaan istutuksiaan hieman tarkemmin, ja erilaisten kokeilujen tekeminen on hauskaa.
Pelikokemusta painaa alas muutama ikävä suunnitteluratkaisu. En missään vaiheessa löytänyt mahdollisuutta hylätä esineitä ("discard"), eikä tavaravalikossa olevia tavaroita voi edes vaihtaa maassa olevien esineiden välillä. Lisäksi stamina-mittari vähenee koko ajan pelaajan liikkuessa riippumatta siitä, onko hakkaamassa puuta vaiko istuttamassa siemeniä. Tästä seuraa, että pidemmät matkat eri paikkojen välillä ovat melkein mahdottomia ilman mukana olevia eväitä.
Ulkoisesti ja teknisesti Harvest Moon: One World olisi kaivannut vielä hiomista. Monet kaupungit tuntuvat suorastaan tyhjiltä, ja kaikessa on omanlaisensa B-luokan pelin tuntu. Eri paikkoja yhdistävät tiet ovat tylsiä ja samanlaisia erilaisia värejä lukuun ottamatta. Dialogijaksot ovat niin ikään sinne päin tehtyjä, sillä puheen ajan oma pelihahmo saattaa suorittaa juoksuanimaatiota taustalla, tai olla selkä keskustelukumppaniin päin.
Harvest Moon: One Worldissa on muutamia kiinnostavia ideoita, mutta toteutus on tehty vasemmalla kädellä. Sarjan aiempiin osiin on selvästi uhrattu enemmän aikaa ja työtä. Pidin siitä, miten yksinkertaista maatilan hoitaminen on, ja että mukana on myös maailman tutkimisen elementti. Olkoonkin, ettei sitä ole tehty kovinkaan hyvin. Mukana on joitakin epäonnistuneita suunnitteluratkaisuja, ja teknisesti peli olisi kaivannut runsaasti lisähiomista. Toivottavasti sarjan tulevat pelit ottavat opiksi, ja kehittävät nyt nähtyjä hyviä ideoita edelleen.