Ghosts 'n Goblins Resurrection

Minulla on aina ollut omanlaisensa viha-rakkaussuhde Ghost 'n Goblinsiin. Vuosien varrella peli on tarjonnut mahtavaa toimintaa, hyvää grafiikkaa ja klassista pelimusiikkia, mutta sen lisäksi myös poikkeuksellisen suurta turhautumista. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi korkeasta vaikeustasosta.

Yksi pelisarjan ongelmista liittyy rohkeaan ja kalsareissaan seikkailevaan Arthur-ritariin ja siihen, miten hän liikkuu. Tämä nimittäin tapahtuu ikään kuin raahautumalla ruudun poikki hitaasti, vaikka liikeanimaatio vihjaa kepeään juoksuun. Ja kun suoritetaan hyppy, ei pelaajalla ole paljoakaan sanottavaa siihen, miten korkealle ja missä kulmassa hyppy tehdään. Jos hyppää oikealle, tehdään loikka noin 45 asteen kulmassa, ja näin pelaaja on helppo kohde eteen ilmestyvälle pahikselle.

Ohjaus tekee ajoittain haastavaksi hyppäämisen yksittäiselle tasolle, koska pelaajan on asemoitava hahmonsa juuri oikealle etäisyydelle. Ja koska pelissä on tarjolla paljon sitä tasoloikkaa, on helppoa huomata mistä turhautuminen johtuu. Tarkat hypyt ja alkeellinen ohjaus eivät oikein sovi yhteen, mutta pelin ongelmat ovat syvemmällä.

Capcom ei arkaile laittaa pelaajan eteen täyskattausta pahiksia. Ja mieluiten sellaisista tulokulmista, joista niitä vastaan ei pääse puolustautumaan. Näin saadaan peli, joka lähentelee sadismia. Toisaalta mukana on myös aimo annos rakkautta aihepiiriä kohtaan, sillä peli on harvoin epäreilu. Pelaajalla on käytössään kaikki työkalut edistyäkseen ja on selvää, että kenttäsuunnitteluun on käytetty paljon aikaa ja vaivaa.

Resurrection tuntuu aluksi tutulta, mutta ajan kanssa huomaa ohjauksen osalta eroja, joita ei sarjan aiemmissa peleissä ole. Tämä sama ominaisuus on nähtävissä muissakin uudemmissa pikselisissä retroilevissa peleissä. Osittain tämä johtuu viiveestä langattomissa ohjaimissa ja korkearesoluutioisissa televisioissa. Tämän huomaa varsinkin vaativissa peleissä, kuten Ghosts' n Goblins Resurrectionissa. Onneksi valittavana on peräti viisi eri vaikeustasoa. Valitsinkin laskea puolivälissä toiseksi vaikeimmalle tasolle ihan vain verenpaineeni vuoksi. Oletusarvoisesti peli valitsee sen kaikkein haastavimman vaikeustason.

Graafisesti peli ei ole enää pikselinen, mutta silti ulkoasu ei miellytä. Mieleen tulevat vanhat Flash-grafiikat, ja peli näyttää kokonaisuudessaan enemmän luonnokselta. Lisäksi mahtava soundtrack ei ole enää ennallaan. Toki upeita biisejä kuullaan, mutta odotin sovituksilta enemmän.

Uutta Princess Prin-Prinin pelastusoperaatiossa on kykypuu Arthurin uusille keinoille. Avattavat taidot sisältävät muun muassa ympärillä pyörivän tulen juoksemisen aikana ja salaman, joka iskee joka suuntaan. Mahdollisuus putsata koko ruutu pahiksista on vapauttavaa, ja se todella tuo lisäarvoa peliin. Mukana on myös kahden pelaajan tila, jossa toinen pelaaja valitsee joko Archien, Barryn tai Carryn roolin. Jokaisella on omat ominaisuutensa. Koin tämän muuttavan pelaamisen hieman helpommaksi, mutta toisaalta se voi haitata joidenkin tärkeiden yksityiskohtien havainnointia.

Ghosts' n Goblins Resurrectionin arvioinnin ohessa pelasin myös Capcom Arcade Stadiumia, jossa itse asiassa on mukana se alkuperäinen Ghosts n 'Goblins. Valitettavasti on sanottava, että alkuperäisen pelaaminen on edelleen hauskempaa. Pikselinen grafiikka tekee kohdattavat haasteet selkeämmiksi, ja mahtava musiikki kruunaa tunnelman. Resurrection ei ole missään tapauksessa huono peli, ja varsinkin pomotaistot ovat jännittäviä. Tämä uusi peli ei kuitenkaan tunnu tietävän, miten tarkasti alkuperäisen viitoittamalla tiellä pitäisi pysyä.

Ghosts' n Goblins Resurrection ei tavoita sitä, mikä alkuperäisestä teki niin muistettavan. Ohjaus on kömpelö, ja tekee jo valmiiksi haastavan pelin vielä vaikeammaksi. Lisäksi grafiikka ja ääni vaikuttavat molemmat halvoilta. Palaan siis takaisin niiden alkuperäisten pariin.