X-Men: Destiny tukeutuu pitkälti samaan perusideaan kuin mikä tahansa uusi otos Marvelin mutanteista: se esittelee joukon sarjakuvista tuttuja hahmoja jonkin uuden tulokkaan silmin. Pelin erottaa monista muista vastaavista yrityksestä kuitenkin se, että tällä kertaa uusia hahmoja on kokonaiset kolme ja taistelu ihmiskunnan ja supersankareiden välillä on saanut aavistuksen tummemman sävyn.

Sävy käy ilmi esimerkiksi siinä, että peli alkaa Ryhmä-X:n perustajan, professori Xavierin, hautajaisseremoniasta. Rauhallinen muistopuhe katkeaa äkillisesti, kun ryhmän arkkivihollinen Magneto joukkoineen hyökkää tilaisuuteen, samoin kuin tekevät William Strykerin luotsaamat, mutanttien karkotusta ajavat Puhdistajat. Kohtaus valaa asetelmat kolmisuuntaiseen kamppailuun, joka määrittelee koko peliä. Harmillisesti peli ei käsittele niinkään eri ideologioiden yhteentörmäystä, vaan kyse on enemmän vain siitä, ketä voi motata kuonoon.

Vaikka peli yleisesti painottaa toimintaa, Destiny lupaa jonkin verran myös valinnanvaraa. Heti alkurytinässä yhden mutantin piilevät kyvyt putkahtavat esiin ja pelaaja voi valita kolmen yksilön väliltä mieleisensä matkakumppanin pelin ajaksi. Hahmot edustavat X-henkisiä versioita tyypillisimmistä roolipelien hahmoluokista: Aimi on joukon nuorin ja paennut japanilaiselta mutanttien internointileiriltä San Franciscoon. Grant puolestaan on opiskelija, joka haaveilee ammattilaisjalkapalloilijan urasta, kun taas Adrien esiintyy kolmikossa ongelmanuorena, jonka isän mutantit surmasivat ja joka joutuu tapahtuman seurauksena käymään sisäistä kamppailua esiin tulleista mutanttipiirteistään.

Silicon Knights on yrittänyt hioa hahmoihin tiettyjä X-Ryhmän persoonallisuuksia (kuten X-23 ja Kolossi), mutta kolmikosta vain Adrien tuntuu saaneen asianmukaisesti mielenkiintoisia luonteenpiirteitä. Suoraselkäinen perusjuippi ja japanilainen koulutyttö ovat liian stereotyyppisiä hahmoja herättämään kiinnostusta edes X-mutantteina. Lisäksi taito- ja kykyvaihtoehdot ovat samat valitusta hahmosta riippumatta, joten hahmovalinta heijastuu lähinnä vain taustatarinaan. Pelaaja voi valita yhden kolmesta taistelutaidosta, jotka tarjoavat sekalaisen joukon voimakkaita ja kevyitä iskuja, joita sitten ketjutetaan taisteluissa ja vahvistetaan päivityksin.

Tämä on mainos:

Kentistä löytyy kerättäviä X-geenejä tai -pukuja tunnetuilta sarjakuvahahmoilta, ja näitä voi asettaa neljään kykypaikkaan ehostamaan hahmonsa ominaisuuksia. Kyvyt antavat tiettyjä luontaisia etuja, kuten esimerkiksi Wolverinen puvun löytämällä on mahdollista saada palautuva elinvoima ja Avalanchen puvulla kyky tainnuttaa vihollisia. Näiden kykyjen lisäksi mukana on kolme erityistä mutanttivoimaa, joista esimerkkinä mainittakoon energiasäde, jonka voi ladata taistelun tuoksinnassa.

Kentät itsessään ovat suoraviivaisia putkia, eikä niissä ole mahdollista eksyä. Vastaan heitetään alati uusia vihollisryöppyjä, joita sitten piestään oikein olan takaa. Vaikka lukumäärällisesti vihollisia on paljon, ne eivät ole vaihtelevia, vaan kaikki tuntuvat kantavan samoja ominaisuuksia, niin ulkoisesti kuin muutenkin.

Monesti taisteluja käydään joko X-Ryhmän tai Veljeskunnan kannattajien rinnalla, ja pelin aikana on tehtävä päätöksiä sen suhteen, kumman ryhmittymän valitsee. Valinnat johtavat lopulta liittouman joko Kykloopin tai Magneton kanssa, mikä on kuitenkin selvästi vähemmän innostavaa kuin miltä kuulostaa; hahmojen taustojen tai pelaajan tekemien ratkaisujen merkitys tuntuu lopulta varsin kosmeettiselta. X-Men: Destinyssä onkin ihan kohtuullisia ideoita, joiden toteutus ei vain saavuta niiden täyttä potentiaalia.

Yksitäisistä kohtauksista pitkästymistä aiheuttavat esimerkiksi kiipeilyjaksot, jotka parhaimmillaan olisivat voineet tarjota nopeatempoisen parkour-kokemuksen. Pomotaisteluissa puolestaan sama kaveri saattaa ilmaantua kolme kertaa peräkkäin, vain marginaalisin muutoksin hyökkäyskuvioissa. Peli on myös audiovisuaalisesti melko mitäänsanomaton.

Tämä on mainos:

Selkeistä lisenssipelimäisyyksistä huolimatta pelin jaksoi tahkota läpi yllättävän kivuttomasti. Yksioikoinen vihollisten kurmotus osoittautui omalla tavallaan miellyttäväksi popcorn-viihteeksi, ja vaikka tilanteiden vaihtelevuus jättää toivomisen varaa, ei ohjauksessa koskaan ollut havaittavissa takkuilua. Osasyynä kivuttomaan läpipeluuseen on tietysti myös pelin lyhyellä mitalla. Puolessa päivässä läpäisi koko kampanjan, ja siihen päälle vielä puolet avautuneesta "New Game +" -tilasta haastavimmalla vaikeustasolla. Katsoessa muita tulevia sarjakuvapohjaisia pelejä X-Men: Destinyllä voi olla kova paikka löytää kohdeyleisöään.