Suomi
Gamereactor
arviot
Haven

Haven

Kaksin karkuteillä avaruudessa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Seikkailullinen Haven-roolipeli ilmestyi joulukuussa 2020 uuden sukupolven laitteille, ja pienen odottelun jälkeen myös Playstation 4:lla ja Switchillä pelaavat pääsevät kokemaan The Game Bakers -sakin omaperäisen teoksen. Nelospleikkarille taikinoitu Haven muistuttaa muutamien graafisten haasteiden muodossa siitä, että avaruusseikkailu on luotu ilmeisen ensisijaisesti uuden konsolisukupolven härveleille. Pienet kauneusvirheet eivät tee liiemmin hallaa muuten niin kivasti toimivalle kokonaisuudelle.

Sci-fi-sepitteet niin elokuvien, pelien kuin kaunokirjallisuudenkin puolella ovat ainakin omasta näkökulmastani keskittyneet välillä pyörryttävän paljon uusien maailmojen luomiseen ja näiden uusien maailmanjärjestysten avaamiseen, jolloin kiinnostavien hahmojen muovailu ja kehittäminen ovat puolestaan jääneet toissijaisiksi osa-alueiksi. Haven kuitenkin liitää tieteissepitteiden henkilökohtaisempaan ja hahmovetoisempaan ääripäähän mainion tarinansa turvin.

HavenHavenHaven
Tämä on mainos:

Maailmankaikkeuden laidalla päivystävien ja lähimpiä taivaankappaleita tutkivien Yun ja Kayn keskinäinen dynamiikka muodostaa luontevalla tavalla koko Havenin ytimen. Kaksikon taustat ja syyt siihen, miksi nuoripari päivystää tähtien takapihalla, aukenevat kiinnostavasti kirjoitetun dialogin myötä. Käsikirjoitus ei kuitenkaan piehtaroi liiaksi menneessä, vaan kuvaa kiinnostavasti kahden omapäisen ja omia ongelmiaan edelleen käsittelevän yksilön yhteistä taivalta inhimillisellä tavalla. Mitään The Witcher 3 -henkistä hekumallisuutta ei ole kuitenkaan luvassa, vaan emotionaalista ja fyysistä läheisyyttä käsitellään kypsästi ja kiinnostavasti. Haven osaa kertoa yhden kiinnostavimmista videopelirakkaustarinoista hyödyntäen kiintymyksen ja luottamuksen kaltaisia teemoja sci-fi-seikkailun varrella.

Tunteet ja keskustelunaiheet heilahtelevat esimerkiksi pelin alkukohtauksen yllättävän rohkeasta flirttailusta kauhunsekaisiin tunnelmiin tarinan iskiessä uutta vaihetta kehiin, mutta pahimpien kuohuntojen jälkeen kelpaa hengähtää Nest-avaruusaluksen turvallisissa sisätiloissa. Vaikka vuoropuheluissa homma meneekin pelimekaniikallisesti tutuiksi ja turvallisiksi visual novel -kalvosulkeisiksi, joissa pelaaja seuraa tekstilaatikoita, kyseisten lootien sisältö kiinnostaa ja innostaa hienolla tavalla. Yun ja Kayn ääninäyttelijät tekevät oivallista työtä rooleissaan, mutta Havenin itseään toistava soundtrack rupeaa maistumaan puulta vaatimattoman kokoisen teknokappalevalikoiman myötä.

HavenHavenHavenHaven

Havenin visuaalinen ilme ja tekninen suoriutuminen ovat myös ainakin PS4-version puolella vähän kiikkerällä pohjalla. Kulmikkaat maisemat ovat varsin kirveellä veistetyn näköisiä, mutta maaston yksityiskohdat ruohomättäineen ja muine pinnanmuotoineen ja valaistuksineen ovat kyllä useimmiten kohdallaan. Sitä vastoin Nest-aluksessa kykkivien Yun ja Kayn hahmomallit tuovat yksinkertaisessa cell shade -lookissaan mieleen pikemminkin PS2-ajan pelit. Asetuksissa voi käydä kytkemässä päälle joko graafisia yksityiskohtia tai ruudunpäivitystä kohentavat erikoismoodit, jotka eivät kuitenkaan muuta meininkiä suuremmin suuntaan ja toiseen. Myös Havenin latausajat ovat yksinkertaiseen grafiikkaan nähden välillä huomattavan pitkiä.

Tämä on mainos:

Tarinallinen sisältö on kuitenkin enemmän kuin kohdillaan, eikä seikkaileminenkaan tunnu yhtään hullummalta. Yu ja Kay liitelevät The Pathless -pelin vauhdikasta liikehdintää muistuttavalla tavalla sinisten energiavirtojen perässä, ja Dualshockin olkapainikkeilla tehtävät kiihdytykset ja käännökset vaativat pienen jäykkyytensä ja erikoisen näppäinsuunnittelunsa johdosta vähän harjoittelua. Esimerkiksi vasenta ohjaintattia itseensä päin taivuttava pelaaja tekee ohjaamallaan hahmolla u-käännöksen, ja huomasin aluksi heitteleväni uukkareita vähän turhankin helposti.

Toisaalta taas Havenin ohjaaminen ei vaadi suurempaa tarkkuutta, vaan resursseja kerätään kiireettömästi ja maastossa lojuvaa rust-mönjää siivotaan liitelemällä sotkun päältä suhteellisen suurpiirteisesti. Ainoana rikkana muuten toimivassa seikkailemisessa on karttaruudun täydellinen puute, mikä tekee monimutkaisempien alueiden hahmottamisesta haastavaa - Havenin kentät kun koostuvat latausaikojen erottamista pienemmistä alueista, ja varsinkin alkupuolen sinertävämaastoiset miljööt muistuttavat hämäävän paljon toisiaan.

HavenHavenHavenHaven
HavenHavenHavenHaven

Haven tuo pelin tematiikkaan sopivan yhteistyötilan mukaan touhuun. Toinen pelaaja voi milloin tahansa astua tekoälyn ohjaaman toisen hahmon saappaisiin, ja kahdestaan liideltynä kokemus muuttuu suorastaan huikeaksi yhteisseikkailuksi. Moninpeli ei kuitenkaan taivu jaetun ruudun touhuksi, joten kommunikaation on parasta toimia kotisohvalla tai pelin kameramies on pulassa eri suuntiin posottavien hahmojen kanssa.

Yhteistyön merkitys korostuu entisestään taisteluissa, joissa pelaajan tai pelaajien käskyttämät Yu ja Kay ottavat mittaa rust-mönjän hallitsemista elämänmuodoista. Kilven eteensä taikova hahmo voi sännätä ottamaan iskun vastaan hyökkäyksen kohteena olevalta viholliselta, joka on käymässä omaa erikoisliikettään valmistelevan kaverin kimppuun. Yun ja Kayn samaan aikaan toteuttamat hyökkäykset taas tekevät tuplasti vahinkoa. Havenin vaikeustaso pysyttelee varsin maltillisella tasolla, mutta taistelut tarjoavat kyllä kivasti mahdollisuuksia näyttäviin yhteismanöövereihin. Yksin kumpaakin hahmoa käskyttävä pelaaja saa kyllä olla helisemässä torjuntoineen ja hyökkäyksineen, jos vihollisia on kimpussa jopa kolmekin samanaikaisesti.

Haven on kiinnostava ja taatusti ikimuistoinen tieteistarina, joka tekee kauppansa niin hitaasti aukeavana mutta tunnelmallisena sooloseikkailuna kuin kaksinpelinäkin vauhdikkaine tutkimusseikkailuineen ja taisteluineen.

HavenHavenHavenHaven
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Kiinnostava tarina, luontevasti kirjoitettu ja ääninäytelty dialogi, intensiiviset taistelut, sujuvasti toteutettu kaksinpelimahdollisuus
-
Graafinen nukkavieruus, pitkähköt latausajat, hivenen jäykkä ohjattavuus, vaatimaton biisivalikoima, karttaruudun puute tekee maaston tutkimisesta ajoittain sekavaa puuhaa
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä