Suomi
Gamereactor
arviot
Cars 2

Cars 2

Salama, Martti, Kessu ynnä muut lupsakat autot porhaltavat tänä kesänä toistamiseen valkokankaille. Elokuvan ohessa julkaistaan tietysti myös Autot 2 -peli.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Pixarin Toy Story 3 -elokuvaan pohjautuva videopeli oli yksi viime vuoden onnistuneimmista ja viihdyttävimmistä koko perheen lisenssipeleistä. Ei olekaan yllättävää, että uuden Pixar-animaation ilmestyessä kehittäjä Avalanche Software on pestattu jälleen pelisovituksen tekijäksi.

Cars 2, tai kotimaisittain Autot 2, ei yritä siirtää pelin puitteisiin kaikkea, mitä valkokankaalla tapahtuu, vaan ottaa oman pelivoittoisen näkökulmansa Autot-universumiin. Kaikki valkokankaalta tutut hahmot ovat mukana, mutta ohjatun tarinavetoisen kokemuksen sijaan peli keskittyy K.R.O.M.I.-simulaattoriin, joka oikeuttaa suorasukaisen hyppimisen maailmankolkasta toiseen. Tämä tekee myös huomattavan pesäeron THQ:n Cars-peliin, joka oli avoimen maailman seikkailu- ja kilpa-autoilupeli. Autot 2:ssa riittää, että valitsee kilpailun ja ajoneuvon ja hyppää viivalle.

Realismista ei tietenkään ole tietoakaan, ja autot voivat vaikka hyppiä paikallaan tai kurvata puolittain seinää pitkin. Lähimmät vertailukohdat löytyvät Mario Kartista ja Kinect Joy Ridesta, sillä pelkän ajamisen ohella käytettävissä on myös monia kerättäviä aseita. Peli jakautuu K.R.O.M.I.-tehtäviin, jotka toimivat eräänlaisena uramuotona, ja vapaapeliin, jossa voi pelata uran aikana avattuja ratoja. Yksi merkittävä miinus on nettipelin puute, mutta jaetulla ruudulla peli tukee neljää pelaajaa. Myös urakilpailuissa toimiva moninpeli onkin Autot 2:n kantava voima, sillä tekoälyn kanssa kaahailu käy verrattain nopeasti yksitoikkoisen tuntuiseksi. Tekoäly ei piilottele kuminauhamaisia otteita, ja yleisesti ottaen peli on helppo.

Uran aikana osallistutaan erilaisiin kilpailuihin, joihin lukeutuvat niin tavalliset ajot, aseiden kanssa käytävät kilpailut kuin myös areenatyyppiset räiskintä- ja selviytymishaasteet. Ajamalla ansaitaan pisteitä, jotka kartuttavat kokemustasoa. Uratilassa on kaikkiaan kuusi tasoa omine, hitaasti vaikeutuvine kilpailuineen.

Tämä on mainos:

Pelin ehkä suurin kömmähdys on ratojen kierrätys. Vaikka uutta sisältöä aukeaa joka tason myötä, toistuvat samat ympäristöt ja radat pitemmän päälle tuskastuttavan usein. Myös ratasuunnitteluun ja taustoihin olisi voitu kiinnittää hieman enemmän huomiota, koska alkupään radat tuntuvat liian laveilta ja visuaalisesti väljähtyneiltä tarjotakseen innostavaa kart-kokemusta. Omalta osaltaan ongelmaan liittyy autojen hidas vauhti, joten varsinaista vauhdin hurmaa ei pääse syntymään. Onneksi kuitenkin radoilla on paljon vaihtoehtoisia reittejä, räjähtäviä esteitä ja muuta pientä ekstraa, mikä avaa mahdollisuuksia omien suoritusten petraamiseen - ja vastustajien kyykyttämiseen.

Autojen ajo-ominaisuudet eivät poikkea järin paljon toisistaan. Vanha rekka Martti voi pyyhältää maaliin ensimmäisenä siinä missä urheilullinen Salama McQueenikin. Lukuun ottamatta pieniä eroja herkkyydessä ja kestävyydessä, jokaiselle autolle annettu voima/vauhti-luokitus on lähinnä kosmeettinen. Paljon tärkeämpää on ajaa kahva edellä ja tehdä temppuja, sillä ne lataavat turboa, jota sopii käyttää usein. Menovoiman hallinta tuo kilpailuihin pelin tarvitseman taitoelementin, ja pienellä buustilla on myös helppo kiriä pommien tuottamat hidasteet.

Ohjaus toimii tarkasti, eikä näppäinasettelu jätä nipottamisen sijaa. Kaikki ohjausliikkeet käydään myös läpi opetusjaksossa. Kokeneempi pelaaja pitää tätä varmasti turhana taluttamisena, mutta helposti opittava ohjaus on tärkeää etenkin pelin kohdeyleisön - perheen nuorempien - kannalta. Kaasu ja jarru löytyvät liipaisimista (joskaan jarrua ei juurikaan tarvita), kun taas päänäppäimiin on asetettu hyppy, turbo, aseen laukaisu ja sivuluisu. Vasen analogisauva ohjaa luonnollisesti autoa, ja oikean neljä pääilmansuuntaa vastaavat tempuista, kuten voltit ja takaperin ajo. Oikealla tatilla on myös mahdollista tuuppia rinnalla ajavia.

Pelattavuuteen liittyy oikeastaan vain yksi ärsyttävä rajoite, ja se löytyy yksinkertaisesta asesysteemistä. Konekiväärit, singot ja miinat ovat aina kertakäyttöisiä tusahduksia, eikä niitä voi poimia varastoon. Kun yksi ase on poimittu, se on pakko käyttää ennen uuden saamista. Tämä tekee etenkin areenatyyppisistä pelimuodoista rasittavia ristiin rastiin seilailuja, kun vastustajia kohdatessa sopivaa asetta ei olekaan käden ulottuvilla.

Tämä on mainos:

Autot-sarjan charmi perustuu paljolti eläviin, piirrosmaisiin autohahmoihin, joiden ilmeikästä liikkumista seuraa myös pelissä mielellään. Kilpailun tuoksinnassa osa tästä charmista katoaa, kun autoja katsellaan lähinnä perästäpäin, mutta persoonallisuudet tulevat silti riittävästi esille valikossa ja kilpailutapahtumiin linkitetyissä kommenteissa. Kohderyhmää ajatellen on etu, että peli on puhuttu suomeksi, vieläpä elokuvista tuttujen näyttelijöiden voimin. Suomennokset ovat tyydyttävää tasoa; huumorilla maustettua dialogia enemmän kielikorvaan sattuvat pelimuotojen ja ratojen kömpelöt nimet.

Autot 2 on selvästi nuoremmalle yleisölle tai perheille suunniteltu peli, joka toimii parhaiten moninpelinä. Se ei räjäytä pankkia, mutta tarjoaa omalle kohderyhmälleen perusvarman kart-autoilukokemuksen, joka on viimeistelyltään parempi kuin leffapelit keskimäärin. On vain sääli, että siihen ei ole panostettu astetta kovemmalla tohinalla, koska perusteellisemman sisällön ja aavistuksen kunnianhimoisemman toteutuksen kera siitä olisi voinut kehkeytyä Toy Story 3:n veroinen julkaisu.

Cars 2Cars 2Cars 2Cars 2
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Lupsakat ja hyvin animoidut autohahmot, toimiva pelimekaniikka, neljän pelaajan moninpeli...
-
...joka ei kuitenkaan toimi netissä, tylsä yksinpeli, kaipaisi lisää sisältöä
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

3
Cars 2Score

Cars 2

ARVIO. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

Salama McQueen ja kumppanit porhaltavat toistamiseen parrasvaloihin. Viekö lisenssipelin kirous Autot 2:sta voiton?



Ladataan seuraavaa sisältöä