Suomi
Gamereactor
arviot
Carto

Carto

Maanmainio maastonmuokkausseikkailu

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Carto-seikkailupeli käynnistyy vauhdilla, kun nimihenkilö putoaa isoäitinsä ilmalaivasta - myös maanmuokkaajamummon työvälineet siirtyvät onnenpotkuna onnettomuudessa Carton mukana maan kamaralle. Isoäiti on siirrellyt maata ja merta mielensä mukaisesti korttien avulla, eikä seikkailun myötä karttuva taikapakka ole yhtään huonompi ässä Carton hihassa.

Carto yhdistelee ihastuttavan luontevasti eri peligenreistä tuttuja ideoita varsin omaperäiseksi kokonaisuudeksi. Eri kentissä liikkuvan Carton edesottamuksia seurataan Stardew Valley -henkisestä isometrisestä kuvakulmasta, ja pelihahmojen jututtaminen johdattaa Cartoa eteenpäin seikkailussa. Värikäs ja yksityiskohtainen pelimaailma saa sisältöä varsin persoonallisesta ja varsin sympaattisesta hahmokavalkadista, joiden avainhahmot jäävät taatusti mieleen. Jälkikasvunsa merille patistavan keräilijäheimon tyypit ja intomielisesti kasveja keräilevä ituhippi-isä toimivat hyvinä esimerkkeinä Carton alkupuolen hyväntuulisesta mutta tunnelmallisesta meiningistä. Itsetietoista huumoriakin on ängetty kivasti mukaan: suupaltit hahmot kehuskelevat mykkää päähenkilöä "hyväksi kuuntelijaksi" ja niin edelleen. Kenttien välissä sarjakuvaruuduin kerrottu tarina kulkee hienosti ilman ääninäyttelyäkin, ja seikkailun taustalla sykkivä soundtrack luo kullekin kentälle kiinnostavasti aivan omanlaisensa äänimaailman.

CartoCarto
Tämä on mainos:

Edellä mainitut taikakortit ovat lennelleet pitkin maita ja mantuja, ja niitä keräävä Carto pääsee muuttamaan kenttien koostumusta X-näppäimestä avautuvan karttanäkymän avulla. Tuolloin pelimaailma rakentuu neliönmuotoisten korttien varaan, joita pelaaja voi käännellä ja asetella mielensä mukaisesti luodakseen Cartolle reitin eteenpäin tai vastatakseen pelihahmojen toiveisiin tarinaa edistääkseen. Jos Carto sopii hahmon kanssa treffit pohjoislaiturille, paloja täytyy uudelleenorganisoida niin, että meri liplattaa pohjoisen suunnassa laitureineen.

Uudet kartanpalaset innostavat pelaajaa kokeilemaan uusia kenttämuodostelmia, ja siirtymät peli- ja karttanäkymän välillä etenevät vauhdikkaan luontevasti ilman turhia lataustaukoja. Kartanpalasten pyörittely on melkeinpä taianomaista puuhaa, joka pysyy maltillisen ruutumäärän ansiosta sopivan selkeänä ja käytännöllisenä - myös rakennusten huonejärjestystä voi muutella mainioiden pulmien ratkaisemiseksi. Perinteinen luolastokomppauskin muuttuu välittömästi kiinnostavammaksi, kun käytäviä voi muutella Muuttuva labyrintti -lautapeliklassikon hengessä. Pelin antamat vihjeet ja ohjeet eivät aina ole ihan selkeimmästä tai konkreettisimmasta päästä, mutta eri ratkaisujen kiireetön kokeileminen ja juuri luodussa pelimaailmassa tepastelu uutta seikkailua kohti palkitsevat ja innostavat pelaajaa jatkamaan.

CartoCarto

Monipuolinen ja kiinnostava kenttäsuunnittelu tuo mieleen lastenkirjamaisen kuvituksen, jota on höystetty kivalla kolmiulotteisuutta tukevalla tehosteella. Esimerkiksi metsässä liikkuvan Carton ympärillä törröttävät puut kääntyvät päähenkilön menoa seuraavan kameran kulman mukaan, ja parhaimmillaan Carto näyttää henkiin heränneeltä taideteokselta - seikkailu pyörii mukavan sulavasti ja selkeästi niin televisiossa kuin Switchin omalla ruudullakin. Näin yksityiskohtaisesti ja kauniisti suunnitellussa pelissä se ainoa äkkäämäni visuaalinen leikkaa & liimaa -ratkaisu pistää silmään: kompastuskivi piilee kenttien sivuhahmoissa, jotka näyttävät miljöön vaihtumisesta huolimatta täysin samoilta.

Tämä on mainos:

Hauskaa maisemanluontia ja tunnelmallista seikkailua yhdistävä Carto on yksi päättyvän pelivuoden viihdyttävimmistä ja ovelimmista yllättäjistä. Kiireetöntä ja omaperäistä tekemistä kaipaavalle pelaajalle on luvassa noin viiden tunnin mittainen indie-helmi, joka kannattaa napata talteen vaikka loppuvuoden välipäivien leppoisia pelihetkiä varten.

CartoCarto
CartoCarto
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Hurmaava ja yksityiskohtainen pelimaailma, sujuva seikkailun ja pulmapelaamisen yhdistelmä, laadukas tarina viihdyttävine hahmoineen, tunnelmallinen soundtrack
-
Toisiltaan näyttävät sivuhahmot, ajoittain epäselvät ja monitulkintaiset vihjeet ja ohjeet
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
CartoScore

Carto

ARVIO. Kirjoittaja Petter Lundberg

Maanmainio maastonmuokkausseikkailu



Ladataan seuraavaa sisältöä