Immortals: Fenyx Rising

Ubisoft Quebec vaikuttaa keskittyneen kuluneet viisi vuotta ainoastaan antiikin Kreikkaan sijoittuviin avoimen maailman toimintaseikkailuihin. Vuonna 2018 ilmestynyt erinomainen Assassin's Creed Odyssey saa seurakseen kummallisella nimellä varustetun Immortals: Fenyx Risingin, joka ottaa itsensä paljon vähemmän vakavasti. Julkaisun piti tapahtua alun perin nimellä Gods & Monsters, mutta eräs nimeltä mainitsematon herkkähipiäinen energiajuomayhtiö hermostui nimestä. Hieman sekavahko uusi nimi ei kuitenkaan pääse pilaamaan loistavaa pelikokemusta.

Kyseessä on zeldamainen avoimen maailman seikkailu, jossa päähenkilö Fenyx päätyy pelastamaan kreikkalaisten jumalien saarta pahalta titaani Typhoonilta. Typhoon on ottanut saaren hallintaansa ja kahlinnut jumalat eri tavoin, esimerkiksi sodan jumala Ares on muutettu pelkurimaiseksi kanaksi. Vastaavaa huumoria on kaikkialla, ja koko show'ta rytmitetään kertojina toimivien Zeuksen ja Prometheuksen vitsailevalla kommenttiraidalla.

Avoin maailma jakautuu neljään eri teemaiseen suureen alueeseen, sekä muutamaan introsaaren kaltaiseen muuhun lääniin. Tehtävänä on vapauttaa jumalat ja päihittää Typhoon. Marssijärjestys on varsin vapaa, ja maa on suorastaan kuorrutettu kaikenlaisella ylimääräisellä, kuten keräiltävillä arkuilla, bonustehtävillä tai maanalaisilla luolastoilla. Itse jumituin suorittamaan ensimmäisen alueen tehtäviä niin huolellisesti, että lähes parikymmentä tuntia pelkästään sen parissa lensi kuin siivillä.

Siivillä liikkuminen ensisijaisesti tapahtuukin. Liikkumismuotoina on apostolinkyydin lisäksi erilaisia ratsuja, mutta ylivoimaisesti nopeinta on kiivetä korkealle paikalle ja hypätä Daedaloksen rakentamien siipien varassa liideltäväksi. Suuri osa pelin hauskuudesta muodostuu liikkumispulmista, joissa pelaajan on löydettävä reitti korkeille paikoille. Fenyx kykenee kiipeämään lähes pintaa kuin pintaa pitkin, mutta kiipeäminen ja lentäminen kuluttavat rajallista kestävyyttä. Näin reitinhaku vaatii hieman pohdiskelua. Onneksi kaikkialle ei tarvitse ratsastaa tai liitää, vaan käytössä on myös pikasiirtymä löydettyihin avainkohteisiin.

Keräiltäviä esineitä ja resursseja on runsaasti, sillä arkuista paljastuu uusia aseita, suojia sekä lukuisia taitoja parantavia resursseja. Pelin keskuksena toimiva jumalten temppeli on hengähdyspaikka, jossa taitoja, aseita ja vaikkapa kestävyyttä voi parantaa seikkailuista löydettyjen esineiden avulla. Varsin pian vihreänä aloittava Fenyx on muuttunut todelliseksi puolijumalaksi.

Pelistä tekee erittäin hauskan vapaamuotoinen seikkailu. Vaikka päällä on jatkuvasti kasoittain tehtäviä, ei mikään ole niin hauskaa kuin harhautua tuntikausiksi etsimään ylimääräisiä terveyttä parantavia ambrosianpalasia tai pysähtyä ratkomaan kartalle ripoteltuja arvoituksia. Ainakin itselleni kiusaus supersuorittaa kartalla olevia lukuisia kohteita oli täysin mahdotonta - ja hyvä näin! Hahmo on helposti ylilevelöity lähes vahingossa.

Seikkailun toisena puolena on varsin sutjakasti toimiva taistelu. Käytössä on aina yksi nopeammin iskevä miekka, hitaampi kirves ja jousipyssy. Vaikka kaikki aseet saavat eri ominaisuuksia tuovia päivityksiä ja versioita, pysyy tämä aselajikolmikko käytössä läpi pelin. Jo pelkällä hiiren hakkaamisella pääsee melko pitkälle helpoimpia vihollisia vastaan, mutta varsin nopeasti pelaajan on otettava käyttöön torjunta, väistö sekä hyppiminen. Lisäksi pelin edetessä käyttöön tulee kasoittain erilaisia erikoisiskuja. Näitä en itse lopulta juuri käyttänyt, sillä ne vaativat PC:llä kömpelöä hiiren keskipainikkeen ja numeron yhteispainallusta.

Kyseessä ei ole Souls-henkinen armoton taistelubaletti, jossa jokainen vihollinen on analysoitava tarkkaan selviytyäkseen. Toiminta on selvästi kevyempää, ja itse keskityin lähinnä käyttämään miekkaa ja väistöä apunani. Hyppy tulee tarpeeseen lentäviä vihollisia vastaan, mutta muutoin päädyin pysymään melko tukevasti jalat maassa pysyäkseni taistelun rytmin kyydissä. Kestävyyden loppuminen on realistinen uhka myös taisteluissa. Mikäli pelaaja päätyy huitomaan satunnaisesti ilmaa, saattavat voimat loppua kesken. Näin ollen rytmin ja kontrollin säilyttäminen on arvossaan.

Monet vihollisista ovat Kreikan taruista tunnettuja minotaureja sun muita taruolentoja, jotka Typhoon on korruptoinut puolelleen. Vihollisten hyökkäykset ovat selvästi koodattuja, esimerkiksi kaikki torjunnan ohittavat voimahyökkäykset näkyvät selvästi punaisella. Rynnäköivän vihollisen alle ei kannata jäädä, ja onnistuneista väistöistä aika hidastuu tarjoten vapaaiskuja vihollista vastaan. Lisäksi välttämällä vahinkoa kertyy Fenyxille kombopisteitä, jotka parantavat vahinkoa.

Vaikka tavalliset vastustajat ovat pian melkoisia heittopusseja, pysyy mieli virkeänä taistellessa erilaisia pienempiä ja isompia pomoja vastaan. Useimmat pikkupomoista ovat vain tavallisten vihollisten salilla revittyjä versioita, mutta mukaan mahtuu myös uniikkeja vihollisia, kuten monipäinen Hydra tai korruptoitunut Akilles.

Useita erikoistaitoja käytetään hyväksi myös runsaissa pulmissa. Esimerkiksi kauko-ohjattavaa nuolta käytetään Odysseuksen haasteissa, joissa nuoli on saatava kulkemaan pienien temppuradalla olevien renkaiden läpi. Tavaroiden nostelua ja heittelyä taasen tarvitaan miltei joka toisessa arvoituksessa, jossa painelaattojen päälle on saatava aseteltua erilaisia esineitä.

Visuaalinen anti on toteutettu varsin sarjakuvamaisesti. Kaikki on hyvin karikatyyrimäistä ja lapsenkasvoista, eikä verta nähdä lainkaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö maailma olisi graafisesti terävä - päinvastoin, upeuden näkee parhaiten kiipeämällä mahdollisimman korkealle paikalle ja tähyilemällä horisonttiin. Maailma näyttää upealta, vaikkakin karkkinen tarkoittaa tällä kertaa varsin synteettisen karikatyyrimäistä Kreikkaa.

Saari vaikuttaa kooltaan vajaan kymmenen neliökilometrin kokoiselta. Käytössä on onneksi ratsu, siivet ja teleportaatio, joten saari avautuu ennen pitkää upeasti käyttöön. Pikamatkustamisen avaavia temppeleitä ja muita avainkohteita ei ole muuten merkitty karttaan mitenkään, joten ajan säästämiseksi kartalla kannattaa aluksi seikkailla satunnaisesti ympäriinsä - jos jossain näkyy iso rakennus, on siellä luultavasti pikamatkustuspiste.

Immortals: Fenyx Rising on todella positiivinen yllätys. Jo ennakkotietojen perusteella se vaikutti melko hauskalta toimintaseikkailupläjäykseltä, mutta se osoittautuu erittäin mukaansa imaisevaksi toimintaseikkailuksi. Liitely pitkin maita kohti kaukaisuudessa kimaltelevaa jyrkänteen sivussa olevaa arkkua on mahtava tunne. Lukuisten arvoitusten vaikeusaste on melko perheystävällinen, joten pelin tempo pysyy sopivasti yllä.

Vaikka Immortalsia verrataan useissa ennakkojutuissa viimeisimpiin Zelda-peleihin, on mielestäni vielä parempi vertauskuva Disneyn vuoden 1997 elokuva Herkules sekä siitä tehty peli. Sekä Immortals että Herkules ammentavat antiikin Kreikan mytologiasta leikkisän ja vain osittain tosissaan otettavan annoksen, josta muokataan perheystävällinen ja modernilla huumorilla varustettu toimintapläjäys. Tämä on toimiva resepti, sillä synkistäkin teemoista on väännetty vitsiä - esimerkiksi toinen kertojista on vuoreen kahlehdittu Prometheus, jonka tehtävä on olla vakavaääninen kertoja riettauksia latelevan Zeuksen rinnalla.

Voin suositella peliä lämpimästi niin isälle kuin pojalle joululoman viettoa varten. Luultavasti palaan vielä itsekin tämän pariin nuohoamaan viimeisiä tutkimattomia nurkkia, sillä maiden ja mantujen tutkiskelu menee vaikkapa meditaation korvikkeesta. Tarjolla on luonnollisesti niin DLC:tä kuin Season Passia, ja tällä kertaa ne saattavat olla poikkeuksellisen kiinnostavia vaihtoehtoja!