Infinity Blade

Epic, joka parhaiten tunnetaan Gears of War -äijäräiskintäsetistään, on myös vastuussa laajalti levinneestä Unreal Engine -grafiikkamoottorista. Vaan mitä tapahtuu, kun firma itse optimoi oman moottorinsa niinkin piskuiselle laitteelle kuin iPhone? Ihmeitä, ystäväni, ihmeitä.

Infinity Blade on taistelupeli, joka on kaunis, kaunis, kaunis. Sen grafiikka ei häpeäisi vertailussa monien konsolipelien kanssa, ja taskulaitteessa pyöriessään se jättää taakseen jopa teknovelho John Carmackin taidonnäytteet Rage HD:n parissa. Infinity Blade on sanalla sanoen niin hävyttömän hyvän näköinen, että sitä on vaikea uskoa todeksi. Grafiikka kaipaa kuitenkin äänimaailman tukea - jos peliä vääntää volat nollissa tai iPhonen kimeiden kaiuttimien kautta, ei kokemus pääse oikeuksiinsa. Parempi siis suosiolla pelata Infinity Bladea hyvien kuulokkeiden kanssa.

Pelin juoni on oikeastaan aika hieno. Raunioitumaan päin olevan linnan tornissa istuu God King, kuolematon ja lyömätön olento, josta jumalaista alkuperää oleva Infinity Blade -miekka tekee vain entistä voimallisemman. Peli alkaa lyhyellä tutoriaalilla, jonka jälkeen God Kingin kalpa lävistää pelaajaparan kuin surkean pienen palan kebabia. 20 vuotta myöhemmin, pelaajan poika palaa kostamaan isänsä kuoleman, mutta vitostasolle hädin tuskin ehtinyt sankari ei ehdi edes aivastaa kohdatessaan tason 50 loppupahiksen mahdin. Mutta ehkä hänen poikansa pärjää paremmin? Tai sitä seuraava sukupolvi?

Nokkela taustatarina esittelee siis sukupolven toisensa jälkeen uskalikkoja ja kostonhimoisia poikia, jotka yrittävät päästää pahiksen päiviltä, kunnes joku vihdoin onnistuu. Tielle jääneet sankarit ravitsevat Infinity Bladea, ja koska God King on armollinen, kuolleen hurjapään omaisuus siirtyy seuraavalle polvelle. Toisin sanoen, peliin kuuluu oleellisena osana hahmon kuolema, mutta uusi kierros alkaa samoilla varusteilla, samalta kokemustasolta. Kätevää.

Peli etenee taistelu kerrallaan. Ruudulle piirretään maisema, jossa väikkyvät ympyrät ilmaisevat suuntia mihin voi kulkea. Jokaisen askeleen jälkeen tapellaan linnaa vartioivien hirviöiden kanssa. Kamppailut käydään piirtämällä kosketusnäytölle - väistöliikkeet suoritetaan painamalla ruudun alakulmia, kun taas loitsut, torjunnat kuin lyönnitkin vedetään pitkin näyttöä. Taisteleminen vaatii hyvää ajoitusta, ja peräkkäin onnistuneet suoritukset palkitaan vihollisen suojausten avautumisella. Tätä tietysti kannattaa hyödyntää runsaalla määrällä viiltoja. Lopulta vastustaja heittää näyttävästi veivinsä ja pelaaja etenee seuraavaan tappeluun.

Konfliktista toiseen kulkeminen on kaukana turhauttavasta. Vaikeuskäyrä on prikulleen sopivan tasainen, jonka lisäksi varusteiden parantaminen tuo oman mausteensa soppaan. Eri välineitä ahkerasti käyttämällä opitaan niiden mestareiksi: kerätyt kokemuspisteet jaetaan aseen, kilven, kypärän, panssarin ja taikuuden välille. Kullekin esineelle kerätään siis omaa kokemusta, ja kun mittari kilahtaa tappiin, mestarius palkitaan jonkin ominaisuuden korottamisella. Tämän jälkeen on esine syytä päivittää, ettei seuraava kokemussatsi valu hiekkaan. Systeemi varmistaa, että pelaajat palkitaan esinerumbasta monilla tavoin, etenkin kun eri rensseleillä on erilaiset bonukset hahmon kykyihin.

On hankala ymmärtää miten Infinity Blade voi kiehtoa näin paljon. Se on lopulta yksinkertaisista sormiliikkeistä koostuva peli. Pakko myöntää, Epic osaa hommansa - käsissä on pelkistä koukuista koottu addiktiivinen kokonaisuus, jonka silmiähivelevä grafiikka ja messevä meininki pitävät otteessaan tunnista toiseen. Infinity Bladen ainoa varsinainen miinuspuoli on pelin hinta - kuusi euroa on iPeliltä kallis tikki, mutta tässä tapauksessa se on kovin, kovin halpa hinta näin jylhästä epiikasta. Jos se yhtään lohduttaa, sama ostos toimii sitten niin iPhonessa, iPadissa kuin iPod Touchissakin.