Aloitetaan pienellä historian oppitunnilla. Kukapa muistaa, milloin konsoliskeittaamisen vallankumous tapahtui? Aivan oikein, juurikin syksyllä 07 alkuperäisen Skaten julkaisuhetkillä. Silloin maaginen Flick'it -tattiohjaus otti vallan nyt jo kivikautiselta tuntuvalta nappularämpytykseltä, ajaen vanhan koulukunnan kunkun, Tony Hawk's -sarjan pakosalle. Kun oikea tikku ja peukalo pääsivät yhteisymmärrykseen, oli flippien paiskominen niin hauskaa ja luontevaa, ettei paluuta Haukan pariin ollut.
EA:n Skate-sarjan tavaramerkkinä toimineet introvideot ovat aina viehättäneet minua. Milloinkahan viimeksi olisin näin fiiliksissä vastaavien pätkien parissa. Rob Dyrdek, Jason Dill ja muut dillet ovat kaikki messissä oikealla asenteella. Intro säätää tunnelman heti oikealle tasolle ja pohjustaa pätevästi pelitapahtumiin droppaamista. Kolmosessa perustetaan oma lautamerkki, jota lähdetään promoamaan, kuinkas muuten kuin skeittaamisella. Mainepisteet ovat historiaa, kun kapitalismi jyllää. Nyt kaikki on kiinni brändin myyntiluvuista.
Kun kuulin mahdollisuudesta luoda oma brändi, skeittari ja dekki, tuulettelin mielessäni Skate 3:n kehityssuuntaa. Kakkososa oli meikäläisen makuun aivan loistava, mutta kustomoinnin niukkuus jäi vaivaamaan. Tässä valossa uusimman osan simppeli hahmonluonti on isku suoraan kasvoille. Tusina hiustyylejä ja jokseenkin rajallinen pärstäeditori vielä menettelevät, mutta että pipoa käytettäessä pitkätkin hiukset häviävät hatun alle? Pahinta on kuitenkin se, että oman brändin logo pitää valita parista kymmenestä valmismallista. Tatuointeja saa laitettua ja niitä voi esitellä lautailemalla ilman paitaa, mutta mieleen hiipii väkisinkin tunne kiireen sanelemasta karsimisesta.
Ikäväkseni viimeistelemättömyyden tunne ei kaikkoa vielä nelirullaiselle noustaessa, sillä jo kehutun introvideon jälkeen graafinen vaikutelma kallistuu pakkasen puolelle. Lienee pakko todeta, että Skate 2 on pinnaltaan kiiltävämpi kiesi. Onneksi piirtoetäisyyden aiheuttamia äkkitilanteita, kuten yhtäkkiä tielle materialisoituva auto, emme joudu sietämään kovassakaan vauhdissa. Nimenomaan tarpeettomia pannutuksia tulee aikaisempaa vähemmän, sillä jalankulkijat ja autoilijat ovat oppineet väistämään. Ilmeisesti stadilaiset mersukuskit ovat siirtyneet muihin peleihin, hyvä niin.
Varmaankin kaikki Skate 2:a pelanneet muistavat mahdollisuuden luoda omia spotteja ja jakaa ne verkkoon. Kolmososa pistää paremmaksi mahdollistamalla saman kokonaisten skeittiparkkien mittakaavassa yksittäisten palikoiden liikuttelun sijaan. Homma hoituu kätevästi näppärällä editorilla ja omaan lautamekkaan saa läiskittyä kiitettävästi materiaalia ennen kuin mittari menee punaiselle. Monimutkaisemmat rakennelmatkin onnistuvat pienellä kikkailulla.
Merkittäviä uudistustustoimia on kohdennettu vaikeustason sääntelyyn. Enpä usko olleeni ainoa, jolla meinasi mennä pata jumiin loppupään haasteissa sekä ykkösen että kakkosen parissa. Skate 3:ssa pääsee onneksi vähemmällä heittämällä vaikeustason helpoimmalle heti kättelyssä, tai vaikka kesken uran. Tämä keventää muuan Newtonin lakien vaikutusta lautamieheen, jolloin vauhdinotto helpottuu, ilmat kasvavat ja kaiteet muuttuvat magneettisiksi. Classic-tasolla rullailija käyttäytyy kuten edeltäjänsä ja Hardcore-taso repii kaiken irti fysiikkamoottorista. Veteraaniskeittarille HC oli ensialkuun erittäin palkitseva, mutta pidemmän päälle kaiteissa liukumisen tarpeeton hankaluus ärsyttää.
Skate 3 on lautamiehen ykkösvalinta, olipa sitten täysi untuvikko tai kokenut lautailija. Vaikeustasojen välillä palloilu tarjoaa jokaisella pelaajalle mahdollisuuden rullata kolmosen tuhti sisältöpaketti läpi omalla tasollaan. Verkko-ominaisuudet liittyvät entistä tiiviimmin yksinpelin oheen, kun kaverin voi milloin tahansa pyytää jeesaamaan erityisen haastavan spotin kanssa. Oman lautajengin kanssa jibauttelu ole milloinkaan ollut näin hauskaa. Älä missaa!